Pepe (Jarkko Lahti) on metsuri jossain päin pohjoista Suomea. Hyvä työ sahalla, kiva perhe ja paras kaveri Tuomas (Hannu-Pekka Björkman) pitävät pikkuisen ykstotisen miehen mielen positiivisena. Mutta kun epäonnisten tapahtumien sarja järkyttää pikkukylän elämää, moni kovia kokenut nousisi vastarintaan tai iskisi takaksin, mutta ei Pepe. Pepe näkee kaikissa tapahtumissa, oli ne sitten miten absurdeja tai surrealisitisia tahansa, aina jotain positiivista.

Juho Kuosmasen kehutun ja palkitun Hymyilevän miehen (2017) käsikirjoittanut Mikko Myllylahti ottaa ensiaskeleensa elokuvan ohjaajana pohjanaan oma tarinansa.

Metsurin tarina on sekoitus monesta, siinä on osa Kaurimäkeläistä lakonisuutta ja enemmän kuin ripaus vaikkapa David Lynchin ihmeellisiä aivoituksia, vain muutaman verrokin mainitakseni. Mitä pitemmälle Pepen elämä etenee, sitä hullummaksi ja makaaberimmaksi se myös muuttuu. Outoja näkyjä ja surrealismia sekoitellaan haudanvakavaan ja sysimustaan huumoriin, samalla kun elämän ja kuoleman kysymyksiä puidaan vinosti viihdyttävällä kirjakielellä.

Ollaakseen jättihitti ja suuren yleisön elokuva, Metsurin tarina on aivan liian outo, mutta ei ole ihme, että juuri se palkittiin viime keväänä Cannesissa kriitikoiden viikon levityspalkinnolla. Siinä kun on kuitenkin kaikki ne erikoiset ainesosat nätissä nipussa, joilla kansainvälisillä elokuvafestivaaleilla voidaan pärjätä. Täällä riippuu vahvasti millä aallonpituudella katsojan vastaanotin on, notta onko elokuvakokemus parasta ikinä vai jääkö tosissaan tehty todellisuuspako vain kuriositeetiksi?

Jarkko Lahti on kokonaisuuden kantava voima. Minkä tahansa iskun vähäeleisesti hymyillen vastaanottava Pepe pitää kokonaisuuden suurin piiirtein kasassa, vaikka myös sivurintamilla on paljon hyvää näyttelijäntyötä. Hannu-Pekka Brjökman kuvittaa mainiosti Tuomaksensa, Ulla Tapaninen on Pepen äiti ja Katja Küttner vaimo. Filosofoivaa pikku-Tuomasta esittää Iivo Tuuri ja huikea Mark Gassot irrottelee täysillä Pave Maijasta laulavana kulttiliideri Jaakkona.

Metsurin tarina on mielenkiintoinen katsojatesti ja samalla tekijänsä näyttötyö. Jusseja voi tulla liuta ensi vuonna, mutta löytääkö suuri yleisö tämän omituisten otusten kerhon, jää nähtäväksi.