On vuosi 10191. Herttua Leto Atreides (Oscar Isaac) on ottanut Imperiumin keisarin käskystä vastuun hoitaa Arrakis-planeettaa. Planeettaa, joka on ainoa paikka maailmankaikkeudessa, josta saa Melangea, ”rohtoa”, joka mahdollistaa pidemmän elämän, yliluonnolliset henkiset voimat sekä valon nopeudella tapahtuvan avaruusmatkailun. On luonnollisestikin selvää, että Arrakisin haluavat haltuunsa myös pimeämmät voimat, kuten sitä vuosia riistäneet julma paroni Vladimir Harkonnen (Stellan Skarsgård) ja tämän brutaali veljenpoika Glossu Rabban (Dave Bautista). Kohtalo heittää tulevaisuuden avaimet lopulta Leton nuoren pojan Paulin (Timothée Chalamet) käsiin, jonka on nyt voitettava pelkonsa ja seurattava outoja uniaan, joissa esiintyy nuori Chani (Zendaya), Arrakisia asuttavan Fremen-heimon ylväs jäsen.

Frank Herbertin 1965 julkaistua romaania, futuristista geopoliittista allegoriaa Dyyni pidetään yleisesti tieteiskirjallisuuden merkkiteoksena. 1984 David Lynch teki siitä ensimmäisen elokuvasovituksen, mutta sen vastaanotto jäi mitättömäksi, vaikkakin sen arvo on tunnustettu myöhemmin. Vuonna 2000 John Harrison ohjasi SCIFI Channelille vaatimattomalle huomiolle jääneen minisarjan ja nyt asiaan on tarttunut kovia näyttöjä (mm. Vangitut (2013), Sicario (2015), Arrival (2016), Blade Runner 2049 (2017)) viime vuosina tehnyt Denis Villeneuve.

Denis Villeneuven ohjaama ja Jon Spaihtsin ja Eric Rothin kanssa adaptoima Dyyni on puhdas spektaakkeli, huikean hieno ja yksityiskohdissaan tuhlaileva runsaudensarvi, tieteiselokuvien ystävien todeksi tullut märkä uni. Ja kuten Herbetin luomiin maailmoihin kuuluu, Dyynissä eri planeetoille asettuneet ”ihmiset” käyvät kiistoja uskonnosta, politiikasta ja vallasta tarinan tulviessa vallasta taistelevia sukuja ja salaisia veljes- ja sisarkuntia.

Myös teknisesti Dyyni on virheetön megaluokan näytös, mutta myös kaikesta briljeerauksestaan huolimatta ääridramaattinen avaruus-ooppera, romantisoimaton ja vailla huumoria, heikoimmillaan jopa kliininen ja kylmä. Kuvaaja Greig Fraser, leikkaaja Joe Walker ja tuotantosuunnittelija Patrice Vermette ovat luoneet henkeäsalpaavan uniikin maailman, jonka vielä täydentää Hans Zimmerin upea musiikki, mutta loppupeleissä tuntuu siltä, että Villeneuven päämäärä on enemmänkin hämmästyttää kinemaattisilla saavutuksillaan ja visioillaan kuin viihdyttää katsojaa. Ja kuten jo alkuteksteissä elokuvan nimi, Dyyni Osa 1, kertookin, nyt katetaan kirjojen kolmesta kokonaisuudesta vasta kaksi ensimmäistä. Loppunäytöksen tulo valkokankaille riippuu vain ja ainoastaan siitä, miten tämä otetaan lippuluukuilla vastaan.

Mutta Villeneuven Dyynin miehitys on kaikesta huolimatta kateellisuutta herättävän laadukas. Oscar Isaac, Timothée Chalamet, Stellan Skarsgård ja Dave Bautista ovat jokainen rooleihinsa täysin sopivia, aivan kuten ovat myös Rebecca Ferguson, Javier Bardem, Josh Brolin, Jason Momoa, Charlotte Rampling ja David Dastmalchian.

Dyyni ei suinkaan ole huono elokuva, vaan visuaalisesti komea ja kerronnallisesti ylväs suurteos, mutta se ei myöskään ole tulevien aikojen ylistetty mestariteos tai kulttikuva, ainoastaan tämän ajan teknisen elokuvan yksi merkkipaalu.