15 vuotta sitten metsäisessä mökissä tapahtui jotain kamalaa; virkavalta löysi paikalta ruumiin ja häkkiin suljetun pikkutytön. Nyt sisarukset Maria (Inka Kallen), Matilda (Saana Koivisto) ja Mikko (Pekka Strang), perheen hengissä säilyneet lapset palaavat kotitorppaan aikomuksenaan myydä tila, mutta synkässä metsässä on jotain, joka ei halua kaupan toteutuvan.

Menestyskirjailija Max Seeckin ja tämän ystävän Joonas Pajusen yhdessä kirjoittama ja ohjaama Koputus oli aluksi tarkoitus nähdä päivänvalo vain omakustanteena, mutta Solar Films haistoi sen tarinan kaupallisen potentiaalin ja lisäsi budjettiin muutamankin nollan, jotta elokuva saataisiin kaiken kansan nähtäväksi. Ja jotain tehtiin markkinoinnissa oikein, sillä Koputus on kuulemma myyty (suoratoistoon, ei teatterilevitykseen) jo yli 120 maahan, mutta komeat numerot viivan alla eivät tee siitä yhtään sen parempaa kauhujännäriä.

Tekijöiden kokemattomuus näkyy eniten siinä, että tyyli ja tunnelmien luominen menee monessa kohdassa tarinan edelle. Aineksia, vihjeitä ja motiiveja ripotellaan kahdessa aikatasossa kankeasti liikkuvaan soppaan niin paljon, että jälkimaku on monista paremmista leffoista tuttu, mutta silti keinotekoinen. Jotain tarina yrittää hyppyshokkien ja pelottelun seassa sanoa myös metsien suojelusta, mutta vihreä sanoma on valjastettu vain kliseisen kauhistelun pitkospuiksi. Reippaasti yli puolivälin mennää haahuilemalla ja mystisiä mutisten, ja kun sitten heitetään iso vaihde silmään, homma lähtee lopullisesti lapasesta. Kirka Sainion äänisuunnittelu ja Tuomas Kantelisen score murisevat, ulvovat ja nakuttavat kilpaa niin, ettei hiljaisuutta päästä hyödyntämään hetkeäkään. Marveleista tuttuun tapaan lopputekstien väliin on jätetty niin sanottu yllätys, joka on vain nolo.

Inka Kallén ja Saana Koivisto pärjäävät trauman rikki repineinä sisaruksina ihan kelvosti raskaimman taakan jäädessä Pekka Strangin harteille. Jokainen näyttelijä on silti kliseisen dialoginsa vankeina. Sivurooleissa nähdään muun muassa Linnea Skog, Niko Saarela, Olga Temonen ja Mikko Leppilampi.

Toistan itseäni, mutta se, mitä ei nähdä, on aina pelottavampaa. Kun mielikuvitus on rakentanut oman visionsa, sitä ei kannata pilata puupäisillä efekteillä. Eli ei, ei Koputuksesta ole uuden suomalaisen kauhuelokuvan lippulaivaksi.