Ennustajan höpinöistä seonnut Rauha-täti (Minka Kuustonen) on Pakastaja-Elvin (Jenni Kokander) kanssa varma, että hänen suojattinsa, siskonpoika Risto Räppääjä (Silmu Ståhlberg) on uudestisyntynyt Vincent van Gogh ja lähettää poikansa ketkun taiteiljan Doris Saastamoisen (Kristiina Halttu) ja tämän nössön rikoskumppanin Rolf Riukupellon (Mika Nuojua) oppiin kasvamaan maailmankuuluksi maalariksi. Pian Risto kuitenkin katoaa ja yllättäen Suomen markkinoille ilmestyy van Goghin ennen näkemätön luonnos. Tarvitaan Nelli Nuudelipää (Lumi Kallio), Lennart (Ylermi Rajamaa) sekä taidemuseon vahtimestari ja harrastajasalapoliisi Hercule Poironen (Eero Ritala), ennen kuin suuri mysteeri on saatu selvitettyä.

Jälleen on koko kansan suosikeiksi kohonneiden Risto Räppääjä -elokuvien tekijäjengi vaihtunut. Mari Rantasilan ohjaamat Risto Räppääjä (2008), Risto Räppääjä ja polkupyörävaras (2010) ja Risto Räppääjä ja viileä Venla (2012) aloittivat sarjan pirteästi, mutta Timo Koivusalon ottaessa ohjat elokuvilla Risto Räppääjä ja liukas Lennart (2014), Risto Räppääjä ja Sevillan saituri (2015) sekä Risto Räppääjä ja yöhaukka (2016) taso laski pahasti. Viime vuonna valkokankaille tullut Risto Räppääjä ja pullistelija (2019) sai ohjaajakseen Markus Lehmusruusun ja petrasikin aavistuksen syvimmistä syövereistä. Nyt puikkoihin astuu paremmin näyttelijänä tunnettu Maria Sid, mutta eipä Risto Räppääjä ja väärä Vincent juurikaan askelia eteenpäin ota, pikemminkin päinvastoin.

Räppääjät ovat tasaisesti keränneet yli 100 000 katsojaa, mutta tällä kerralla siihen ei päästä. Korona toki syö osan lipunostajista, mutta suurin syy siihen on, että sarjan kahdeksas elokuva on auttamattoman tylsä ja keinotekoinen. Johtamassaan teatterissa Tukholmassa ohjaaja Sid voi saada aikaan isojakin asioita, mutta elokuvaohjaajaksi ei hänestä ole alkuunkaan. Kuvat ovat värikkäitä, mutta kaikesta haisee teatterimainen lavastaminen, kokonaisuuden ollessa laiska ja rytmitön, vaikka musiikkia piisaakin joka käänteessä.

Sinikka ja Tiina Nopolan luomat hahmot toikkaroivat tuttuun tapaansa läpi episodimaisen elokuvan, jossa vallalla on yhä aikuisten käsitys siitä, mikä lapsista on hauskaa. Asioita toistetaan ja jankataan siihen malliin, että marjapensaskin pysyisi mukana niissä kahdessa juonenkäänteessä. Kompastelua, kaatumisia ja hassuja äänitehosteita piisaa, aivan kuten RR-kaavaan kuuluukin, ja aina kun ei muuta täytettä valkokankaalle keksitä, luikautetaan se toinen Räppääjien tavaramerkki, pieni laulu, jolla yritetään viedä juonta eteenpäin. Iiro Rantalan musa vain tuntuu olevan vallan toiselta vuosikymmeneltä kuin nykyaikana pikkuväen fanittamat artistit.

Aikuiset, Minka Kuustonen, Jenni Kokander, Kristiina Halttu, Mika Nuojua ja Ylerrmi Rajamaa näyttelevät yli ja lapsinäyttelijät Silmu Ståhlberg ja Lumi kallio tyytyvät lähinnä lukemaan replansa ulkoa. Sivurooleissa nähdään mm. eläköitynyt uutisankkuri Arvi Lind, Carl-Kristian Rundman, Pirjo Lonka sekä ex-futari Jari Litmanen hollantia höpöttävän taidetutkija van Houtenin roolissa.

Risto Räppääjä ja väärä Vincent aliarvioi tasapuolisesti kaikkia katsojia, iästä riippumatta