Siitä hetkestä, kun paha Mysterio (Jake Gyllenhaal) paljasti viimeisenä tekonaan koko maailmalle Spider-Manin todellisen henkilöllisyyden, on Peter Parkerin (Tom Holland) elämä ollut yhtä kurimusta. Palauttaakseen entisen, Spidey-Peter turvautuu Avengers-kollegansa, taikamestari Doctor Strangen (Benedict Cumberbatch) apuun, mutta loitsu avaakin oven eri universumeihin ja tuo maailman riesaksi, ei vain yhtä, vaan viisi superpahista joista jokaisella on pahasti velkaa heidän katalat suunnitelmansa muissa maailmoissa tuhonneelle Spider-Manille.

Jos Spider-Man -elokuvat olisivat Marvel-yhtyeen albumeja, Spider-Man: No Way Home olisi bändin Best of-kokoelma. Jo kolmannen kerran Hämiksen puikkoihin hyppäävä ohjaaja Jon Watts (Spider-Man: Homecoming, (2017), Spider-Man: Far From Home, (2019)) täräyttää valkokankaille saagan parhaan esityksen.

Chris McKennan ja Erik Sommersin käsikirjoitusta Steve Ditkon ja Stan Leen luomien hahmojen pohjalta voisi ensin syyttää laiskaksi, mutta kierrätys onkin tässä tapauksessa yksi MCU:n nerokkaimmista vedoista. Se paitsi yhdistää aiemmat elokuvat nokkelasti, avaa myös multiversumin kerta rysäyksellä ollen samalla kivan nostalginen trippi menneisiin maailmoihin. Spider-Man: No Way Home on paitsi paikoin hillittömän hauska, se on myös dramaattinen ja koskettavakin loppulaskelma, joka tavallaan nollaa tähän asti tapahtuneen.

Mietitty on myös yksi perusdilemmoista Doctor Strangen pyrkiessä hävittämään kaikki toisista ulottuvuuksista tulleet pahikset, kun taas Peter uskoo jokaisessa olevan jotain hyvää. Ja kuten Peter, joka on vahingossa päätynyt sankariksi, myös konnien kohdalla ammatinvalinnan takana on ollut surullinen sattuma ja kolkko kohtalo; kukaan kun ei synny pahaksi. Persoonallisen konnajoukon lisäksi valkokankaalle tuodaan muutama muukin superyllätys, jotka ovat silkkaa mannaa Marvel-faneille. Kaiken räiskeen ja mäiskeen keskellä perusdilemma on kuitenkin hyvinkin inhimillinen: Jos tekemänsä virheen voi poistaa, mutta se pyyhkii mukanaan myös hyvää, onko se sen arvoista, vain pitääkö menneisyytensä kanssa vain sopia ja pyrkiä elämään? Ihkauutena Spider-Man: No Way Homen myötä Marvelin Kinemaattiseen Universumiin astuvalle mittavan konnagallerian laajuus voi aluksi tuntua sekavaltakin, mutta homma löytää nopeasti kyllä sen kultaisen jyvän.  Myös lopputekstien sisään ja perään on liitetty muutama mojova paljastus tulevasta.

Tom Holland tekee takuu hyvää työtä monenmoisen ongelmatilanteen eteen paiskattavana Spider-Peterinä, ollen yhtä aikaa lapsekas nuori ja päättäväinen supersankari. Benedict Cumberbatch loistaa tuttuun tapaansa omahyväisenä Doctor Strangena. Zendaya on Peterin mielitietty M.J., Jacob Batalon vitsejä lohkova bestis Ned, Marisa Tomei May-täti ja Jon Favreau Peteriä kaitsemaan pyrkivä Happy Hogan. Kuviin palaa myös originaali vilunkiviisikko aiemmista Spider-Man -elokuvista. Alfred Molina on metallilonkeroilla varustautunut Doc Ock, Jamie Foxx sähköä manipuloiva Electro, Willem Dafoe psykoottinen Green Goblin, Thomas Haden Church Sandman sekä Rhys Ifans geenimutaatiolla hirviöksi muuttunut Lizard. Eikä yllätykset vielä tähänkään lopu. Aina mainio J.K. Simmons palaa jälleen konetuliaseen nopeudella karjuvaksi Daily Buglen kohublogia juontavaksi Jonah J. Jamesoniksi.

No Way Home on Spider-Man -saagan paras elokuva, kuin juhlakattaus kaikilla herkuilla.