Elokuva
Spike Lee on esimerkillinen ja kiistelty ohjaaja Amerikan mantereella. Hän ei turhia kumartele kellekään ja kertoo asiat omasta näkökulmastaan, eikä sen enempää näytä puhtoisia hahmoja Hollywoodin tapaan, vaan kertoo asian todellisen puolen. Toki jokaisella on oma mielipiteensä Leen suhteen ja hänen "todellisuudenmukaisista kuvauksista", mutta tuskin kukaan voi kiistää että ohjaajana hän on aikamme parhaimmistoa.

Vuonna 2002 ilmestynyt 25th Hour on monessakin mielessä hieman erilainen elokuva niin katsojalle, kuin itse Spike Leelle. Ensimmäiseksi se ei ole Spike Leen omaa käsialaa, vaan käsikirjoituksesta vastaa ensikertalainen David Benioff, jonka kirjaan elokuva myös perustuu. Toisekseen New York on myös aina ollut lähellä Leen sydäntä ja 25th Hour sijoittuu WTC -iskun jälkeisen New Yorkiin sisältäen näinollen melkoisesti amerikkalaista isänmaallisuutta. Samalla elokuva kuvastaa kuinka sikäläinen yhteiskunta muuttui kyseisen iskun seurauksena. Sekä viimeisenä, muttei todellakaan vähäisimpänä, 25th Hour tarjoaa katsojalle ensimmäistä kertaa Spike Leen ja Edward Nortonin yhteistyötä, mitä moni on jo varmaan pitkään odottanut. Norton itse on Lee -fani ja eräs hänen lempielokuvistaan onkin Spike Leen ohjaama He Got Game, josta ensimmäiset sysäykset herrojen väliseen yhteistyöhön lähti. Neljä vuotta siinä menikin, mutta hyvää kannattaa aina odottaa.

25th Houria mainostetaan draamaa sisältävänä rikoselokuvana, mitä se ei suinkaan ole. Kyseessä on täysin puhdas draama, jossa nyt sattuu olemaan vain juonen käynnistävänä tekijänä hieman rikoselokuviin liittyvä teema. Nortonin näyttelemä Monty Brogan on huumeita diilaava pikkurikollinen, jonka elämä sortuu juuri ennen sitä maagista "Vielä vähän ja sitten lopetan"-lausetta kun huumevirasto ratsastaa hänen ja tyttöystävänsä Naturelle Rivieran (Rosaria Dawson) kämpän ja löytää turhankin helposti heidän huumekätkön. Montya odottaa vähintään seitsemän vuoden tuomio vankilassa, ja hänellä on 24 tuntia aikaa ennen tuomion täytäntöönpanoa.

Montyn viimeiset tunnit eivät suinkaan vierähdä kostoa hautomalla tai pakoa suunnittelemalla, vaan hän hyväksyy tosiasian ja pyrkii viettämään lopun aikansa rakkaittensa parissa. Viimeiset 24 tuntia hän pyrkii käyttämään elämänsä korjaamiseen, joten hän pyytää ainoita oikeita ystäviänsä, lapsuudentovereita Frank Slaughterya (Barry Pepper) ja Jacob Elinskya (Philip Seymour Hoffman), viettämään viimeistä iltaa hänen kanssaan, samalla kun hän yrittää saada totuuden hänen vaimonsa mahdollisesta vasikoimisesta.

Tunnelmallinen tarina onkin 25th Hourin valttikortti, mitä korostaa loistava näyttelijäkaarti, sekä taiturimainen ohjaus ja kuvaus. Elokuvassa on useita ikimuistoisia kohtauksia, kuten kohua herättänyt "Fuck you"-monologi peilin edessä, joka on oiva esimerkki ihmisten käyttäytymisestä ja vihasta. Omista virheistä syytetään kaikkia muita, muttei katsota sitä mitä peili todellisuudessa näyttää. Allekirjoittaneelle kaikkein tunnelmallisin kohtaus oli kuitenkin pitkä, ilman leikkauksia käytävä keskustelu Slaughteryn ja Elinskyn kesken Ground Zeron äärellä, joka samalla kuvastaa koko elokuvan teemaa. He tulevat selviytymään kaikesta huolimatta ja jatkamaan elämäänsä, kun taas Monty valuu hetki hetkeltä lähemmäksi kohti kuolemaansa – kohti vankilaa.

Kuva
Anamorfinen, kuvasuhteella 2.35:1 oleva julkaisu on varsin kelvollinen ja erikoisten kuvatyylillisten ratkaisujen takia kuvanlaatu joutuu koetukselle. Läpi elokuvan tarkkasilmäinen saattaa huomata taustan elävän omaa elämää, mikä korostuu varsinkin pimeämmissä kohtauksissa paremmin mutta joka ei kuitenkaan nouse häiriöksi asti. Terävyys ei yllä aivan parhaiden julkaisujen tasolle, tosin mitään kauheaa pehmeyttäkään on turha lähteä etsimään. Väribalanssi pysyy koko elokuvan ajan loistavasti kohdallaan, pois lukien muutama kohtaus jossa värien sävyt ovat tarkoituksellisesti joko yltiökylläisiä tai hieman laimennettuina.

Ääni
Levyltä löytyy yhteensä viisi ääniraitaa, joista kaksi on kommenttiraidoille varattu. Kolme muuta ovat DD 5.1 miksatut englanti, espanja ja venäjä. Vaikka vahvasti dialogipainotteinen elokuva onkin kyseessä, on miksaus otettu tosissaan. Läpi elokuvan käyty dialogi kuuluu luonnollisesti selvästi monologeista aina yökerhon VIP-huoneessa käytyihin keskusteluihin musiikin pauhatessa taustalla.

Äänimaailma kuitenkin ulottuu myös muualle kuin hyviin dialogeihin, ja New Yorkin kadut tuntuvat eläviltä taustahälyn ympäröidessä katsojan. Todelliseen loistoonsa miksaus pääsee vasta, kun päästään yökerhoon. DJ Cipha Sounds (Elokuvassa DJ Dusk) soittaa ja skrätsää hittejä kuin viimeistä päivää, antaen subwooferille hieman työtä muiden kaiuttimien lomassa.

Lisämateriaali
Buena Vistalle tyypillisesti jokainen extra on tekstitetty myös kotimaiselle kielelle, kommenttiraidat mukaan lukien. Kyseisen tavan olisi hyvä yleistyä, sillä usein puhujien sanomistaan on vaikea saada pelkällä kuuntelulla. Muuten lisämateriaali on ihan kelvollinen, tosin hieman parempi making of -dokumentti olisi ollut hyvä lisä.

Ekstroissa ensimmäisenä löytyy noin 22 minuuttinen dokumentti, joka kantaa nimeä Evolution of an American filmmaker. Kyseinen pätkä on pitkälti ylistystä Spike Leetä kohtaan ja miehen ura käydäänkin aina alusta loppuun saakka lävitse. Ei mikään erityisen valottava dokumentti, mutta katsottava kuitenkin.

Poistettuja kohtauksia on levylle laitettu kuusi kappaletta ja kyseiset ovat poistettu ihan syystäkin. Ei sillä että ne täysin huonoja olisivat, mutta eivät ne mitään merkittävää tarjoa, vaan pikemminkin paljastavat ehkäpä liikaa.

Spike Leen kommenttiraita on valitettavasti melko keskinkertainen, ellei jopa huono. Lee keskittyy enemmän kuvausteknisiin seikkoihin elokuvassa, kuten kertomalla milloin kohtaus on kuvattu käsivaralla ja milloin dollyn päällä ihan kuin sitä ei itse erottaisi. Mukana on myös turhan pitkiä hiljaisuuden hetkiä ja ellei herra kerro kuvaustyylistä niin hän nauraa elokuvan vitseille tai toistaa elokuvan dialogia. Eli toisin sanoen melkoisen ärsyttävää kuunneltavaa. Mikäli jokaista ekstraa ei ole pakko katsoa läpi, on kyseinen kommenttiraita syytä jättää kuuntelematta.

Levyn toisella kommenttiraidalla kuullaan käsikirjoittaja/kirjailija David Benioffia, jonka esikoinen kyseinen elokuva on. Tämä onkin monin kerroin kiinnostavampi kommenttiraita kuin ohjaajan vastaava, Benioffin vertaillessa kirjansa ja käsikirjoituksen välillä olevia eroja. Myös toisin kuin Spike Lee, Benioff pysyy lähes koko ajan äänessä viljellen mielenkiintoista triviaa niin elokuvasta kuin kirjasta. Suositeltavaa kuunneltavaa kommenttiraitojen ystäville ja niille jotka haluavat saada 25th Hourista hieman enemmän irti.

Ground Zero on viisi ja puoliminuuttia kestävä pätkä featuren nimeä kantavasta paikasta, eli WTC:stä terroristi-iskun jälkeen. Painostavan musiikin kera pyörivä pätkä on mielenkiintoista katsottavaa, vaikka ei tarjoakaan varsinaisesti mitään infoa itse elokuvasta. Allekirjoittaneelle kyseinen, reilu viisiminuuttinen oli kuitenkin ensimmäinen silmäys syyskuun 11. tapahtumien jälkeiseen WTC:hen.

Yhteenveto
25th Hour kuuluu jokaisen draamanystävän hyllyä koristamaan. WTC-iskun jälkeiseen New Yorkiin sijoittuva haikea tarina kertoo Nortonin näyttelemän Broganin viimeisistä tunneista ennen vankilaan joutumista. Buena Vistan julkaisu on perushyvää luokkaa niin teknisesti kuin extrojenkin osalta, eikä häpeä muiden laatujulkaisujen joukossa.