Elokuva
Musiikkimaailmassa tähdiksi nousseet pikkuorvat Alvin (Justin Long), Tero (Jesse McCartney) ja Simo (Matthew Gray Gubler) ovat isähahmonsa ja managerinsa Daven (Jason Lee) kanssa ökyristeilyllä, mutta kaaosta tahtomattaankin aiheuttavat kurret ajautuvat jälleen ongelmiin. Hännäkkäiden aktiviteetit huippuristeilijällä kulminoituvat hurjaan leijailuun, joka johtaa haaksirikkoon oravien, muassaan myös maineesta kilpaileva tyttötrio Chipettes, eli Piritta (Christina Applegate), Jenni (Anna Faris) ja Elina (Amy Poehler), liitäessä pois paatilta autioille saarelle, joka ei ole lainkaan niin asumaton kuin aluksi voisi luulla. Tropiikissa maanvaivat maaoravat tutustuvat saaren vankina jo kohta vuosikymmenen viruuneeseen Zoeen (Jenny Slate). Lisähankaluuksia survivaaliin tuovat myös karvajalkojen tapaan toiselle puolelle saarta huuhtoutuneet Dave ja oravien päävastus jo aiemmistakin elokuvista, suurahne promoottori Ian (David Cross).

Jollain ihmeen verukkeella Alvin ja pikkuoravat saavat jo kolmannen elokuvansa, vaikka pajatso tyhjennettiinkin jo ensimmäisessä leffassa (2007), mutta liki 800 miljoonan dollarin kassavirta kotiin päin on toki motivoinut tuottajia jatkamaan valitulla tiellä.

Välimallin ohjaajalle Mike Mitchellille (Deuce Bigalow - kymmenen dollarin gigolo (1999), Surviving Christmas (2004), Shrek ja ikuinen onni (2010)) Alvin ja pikkuoravat 3 ei ole tarjonnut minkään valtakunnan haastetta, ja kunnianhimottomuus näkyykin lopputuloksessa täydellisenä epätasaisuutena. Tosin mahdollisuuksiakaan ei Mitchellilla ole liiemmin ollut, sillä Jonathan Aibelin ja Glenn Bergerin käsikirjoitus autiolle saarelle haaksrikkkoutuvista maaoravista on pelkkää silmän lumetta muutamalle huonolle Robinson Crusoe/Cast Away/Lost -vitsille ja lukemattomille perusteettomille laulu- ja tanssinumeroille. Biiseinä kuullaan tällä kerralla sen tapaisia heittejä kuin Lady Gagan Bad Romance, Willow Smithin Whip My Hair and Destiny Child'n Survivor.

Tavan mukaan semi-nimekkäiden näyttelijöiden äänet on moduloitu kuin heliumia hengittäneiden huutamiseksi, eikä sen niin väliksi, millä äänellä sanottavansa sanoo, kunhan nyt olisi edes jotain sanottavaa. Kokonaisuus kun on suunnattu vain ja ainoastaan juuri ikärajan täyttäville pikkulapsille, joille heppoinen animaatio, älyttömät käänteet ja typerä tohina ei ole pahasta, kunhan valkokankaalla on tarpeeksi vilkkuvia valoja ja volyymit kaakossa.

Kurrekuusikon taustalla mekastavat näyttelijät tekevät persoonatonta työtä, mutta niinhän heidän tässä tapauksessa kuuluukin. Sama kohtalo on kohdannut myös kotimaan dubbauksesta vastaavia Jon-Jon Geitelia (Alvin), Samuel Harjannetta (Tero) ja Petrus Kähköstä (Simo), puhumattakaan neidoista Saara Lehtonen (Piritta), Heljä Heikkinen (Jenni) ja Annituuli Kasurinen (Elina). Tv:ssä kovasti Kovan onnen kundina riemastuttanut Jason Lee on kyllästyneen oloinen Dave, eikä iloissaan intoile Jenny Slatekaan, joiden ääninä suomiversiossa kuullaan Antti Jaakkolaa ja Katja Aakkulaa.

Yhteenveto
Pikkuoravien soisi tekevän seuraavan invaasionsa jo suoraan kotikäyttöön, sillä moisten humpuukihassutusten esittämisen elokuvateatterieissa luulisi käyvän jo henkilökunnankin hermoille.