Elokuva:

"It's a hell of a thing killing a man."

Oscareita alituisesti haaliva Clint Eastwood on ehtinyt tekemään pitkällä urallaan lähes kaikkea elokuvaan liittyvää; hän on näytellyt niin TV-sarjoissa kuin menestyksekkäissä elokuvissakin, tuottanut, säveltänyt ja ohjannut elokuvia. Parhaiten Eastwood muistetaan kuitenkin lännenelokuvistaan. Suositun Rawhide-televisiosarjan (1956-1966) sekä Sergio Leonen ohjaaman Dollari-trilogian myötä Clintin kovaluiset kasvot piirtyivät ihmisten mieliin unohtumattomalla tavalla. Viimevuosina Eastwood on noussut jälleen suursuosioon kosolti Oscareita pyydystäneiden Mystic River - Menneisyyden ote (2003) - ja Million Dollar Baby (2004) -elokuvien ansioista. Runsas kymmenen vuotta sitten Clint palasi kuitenkin viimeisen kerran uransa alkulähteille testamentinomaisella Unforgiven - Armoton (1992) -elokuvallaan.

Armoton kertoo William Munny -nimisestä erakoituneesta palkkatappajasta, joka viettää rauhallisen surkeaa elämää kahden lapsensa kanssa ränsistyneellä maatilalla. Kun paikalle saapuu Chofield Kidiksi itseään kutsuva nuori rääväsuinen kuumakalle, mukanaan houkutteleva tuhannen taalan tarjous, joutuu Munny punnitsemaan elämänsä ehtoopuolen valintoja. Palkkatappajan veriset puuhat taakse jättänyt Munny kieltäytyy ensin tarjouksesta, kunnes rahapalkkio alkaa näyttää houkuttelevalta kaiken kurjuuden keskellä. Munny kaivaa esiin vanhan kuudestilaukeavansa, satuloi vähintään yhtä vanhan hevosensa ja käy heittämässä hyvästit kuolleen vaimonsa haudalle. On aika lähteä viimeiselle murharetkelle.

Toisin kuin kylmän viileät spagettiwesternit, Armoton on hyvin koskettava lännenelokuva, joka arkipäiväistää kuluneet kliseet ja näyttävät kaksintaistelut. Liipasin ei painukaan pohjaan vaivattomasti, ja vastustaja ei kuole ensimmäisestä osumasta, vaan jää kitumaan nenäsi eteen. Pelätyinkin palkkatappaja luhistuu flunssan kourissa ja mudassa ryömivä äijänpahanen on kaukana hohdokkaasta legendasta. Eastwood osoittaa tärkeää kypsyyttä aiheen käsittelyssä ja rakentaa taidokkaan tarinan kuoleman ja tappamisen runtelemista eilisen päivän lännensankareista, jotka kohtaavat ensimmäistä kertaa elämässään väkivallan ja armottoman murhaamisen häpeällisen varjopuolen.

Toiset elokuvat leimataan usein etenkin Oscar-voittojen jälkeen Oscar-pyydyksiksi, joiden kanssa muiden, ehkä vielä parempienkin elokuvien on turha kilpailla. Neljä Oscaria (muun muassa paras ohjaus ja paras elokuva) voittanut Armoton vaikuttaa helposti siltä. Tarina tuntuu hyvin laskelmoidulta ja varman päälle pelatulta aina elokuvan loppukohtaukseen asti, kunnes koko varmapeli-konsepti voidaan täräyttää reikäraudalla palasiksi. Ansioituneen David Webb Peoplesin kirjoittama käsikirjoitus tuntuu paikoitellen jahkailevalta ja jopa alleviivaavan saarnaavalta. Lopussa tarinankerronta kietoutuu kuitenkin saumattomasti yhteen paljastaen vaikuttavan kokonaisuuden, joka tarvitsi aikaa noustakseen kliimaksiinsa.

Taidokkaan ohjauksensa ohella Armoton on myös nostalginen katsaus Clintin western-urasta. Vetreä ja luiseva, sikareita kiskova kovanaama on vaihtunut vanhaksi farmariksi. Kaikki western-genren kulta-ajan hohdokkuus on kadonnut. Tappajat ovat vanhoja, hitaita, puolisokeita ja kömpelöitä, jotka hädin tuskin pääsevät parhaat päivänsä nähneen ratsunsa selkään. Laukauksien vaihto on epäröivää ja hidastempoista. Tappamisen ihannoimisesta ei ole tietoakaan; miehet kuolevat käymälöihin, kylmäpäisimmätkin tappajat ampuvat ohi, aseet jumittuvat ja panokset loppuvat. Armoton on koskettava ja yhteennitova lopetus Clintin western-uralle, miehen itsensäkin siirtyessä jo elämänsä ilta-aurinkoiselle ehtoopuolelle.

Clint Eastwood tekee odotetusti hyvää työtä William Munnyn roolissa, samoin Ned Logania, Munnyn vanhaa ystävää näyttelevä Morgan Freeman. Shown varastavat kuitenkin niin ikään veteraaninäyttelijät Gene Hackman ja Richard Harris. Hackmanin näyttelemä Little Bill on Big Whiskey -kyläpahasen sadistinen sheriffi, joka tekee selvää palkkion perässä ratsastavista palkkamurhaajista. Harrisin näyttelemä English Bob, salamannopea revolverisankari, on myös valjastanut ratsunsa tuhannen taalan toivossa. Hackmanin ja Harrisin roolisuoritukset, kipinöivästä yhteispelistä puhumattakaan, edustavat ehdottomasti elokuvan vaikuttavinta näyttelijätyötä, jolle vähäsanainen Eastwoodkin jää toiseksi. Kaksikon ääretön karisma pitää huolen kohtauksien intensiivisyydestä, aseen laukauksien jäädessä pyöreään nollaan.

Armoton on omia polkujaan kulkeva lännenelokuva, joka onnistuu monilla osa-alueilla. Eastwoodin kuvaustyyli on erittäin näyttävää kaikkine maisemakuvauksineen. Henkilöohjauskin on miehellä taidokkaasti hanskassa, vaikka homma kallistuukin paikoitellen turhaan jahkailuun ja itsestäänselvyyksien toistamiseen. Kokonaisuutena Armoton on kuitenkin taidokkaasti toteutettu western, joka peilaa aikansa ongelmia naisten oikeuksia alleviivaana anti-väkivaltaisena elokuvana. Kultaiset pystit menivät jälleen kerran aivan ansaitusti amerikkalaisen elokuvan monitaiturille, Clint Eastwoodille.

Kuva:

Elokuvan kuva (2.35:1 anamorfinen) on saanut 10-vuotisjuhlajulkaisussaan hyvän käsittelyn. Runsaasti pimeitä kohtauksia sisältävä elokuva on kuitenkin paikoitellen hieman sumea ja epäselvä, mutta kirkkaammat kohtaukset ovat erittäin hyvän laatuisia jo yli kymmenvuotiseksi elokuvaksi, vaikkei aivan uusimpien elokuvien tasolle päästäkään. Kokonaisuudessaan kuvaa on miellyttävää seurata, vaikka Eastwood mielellään pysytteleekin varjojen pimennossa.

Ääni:

Dolby Digital 5.1 -äänet ovat niin ikään saaneet osakseen mallikkaan uudelleenkäsittelyn. Lähinnä dialogia ja satunnaisia laukauksien vaihtoa sisältävä ääniraita ei kovinkaan paljon takakanavia rasita, mutta tilavaikutelma on sille otollisissa kohtauksissa hyvin toteutettu. Ääniraita suoriutuu rauhallisen elokuvan äänimaailman toistamisesta hyvin, eikä moitteen sijaa juurikaan löydy.

Elokuvan scoren on säveltänyt Lennie Niehaus, mutta elokuvan pääteema on itsensä Eastwoodin käsialaa.

Lisämateriaali:

Käytännöllisistä syistä DVD:n lisämateriaali on jaettu kahdelle levylle, keskittyen tietenkin suurimmaksi osaksi toiselle levylle, itse elokuvan viedessä paljon tilaa ensimmäiseltä levyltä.

Levy 1

Ensimmäiseltä levyltä löytyy Richard Schickelin (elokuvakriitikko ja Eastwoodin elämänkerran kirjoittaja) kommenttiraita, joka on hyvin kiehtova ja mielenkiintoinen. Schickel tarkastelee elokuvaa ja sen hahmoja tietyltä etäisyydeltä, joka puuttuu usein itse elokuvantekijöiltä. Mies pitää tosin välillä pitkiäkin taukoja, mutta innostuessaan kommentoimaan elokuvan tapahtumia, asiapitoista pohdintaa riittää pidemmäksikin aikaa. Elokuvakriitikon ottein hahmoihin tarttuva Schickel osaa onkia mielenkiintoisia puolia monesta asiasta ja tekee kommenttiraidasta huomattavasti keskivertoa kiehtovamman kuunteluelämyksen. Toki ohjaajankin kommenttiraita olisi ollut mitä tervetulluin.

Lisäksi ykköslevyltä löytyy suppeat Cast & Crew - ja Awards-esittelyt, sekä osuvasti koottu teatteritraileri.

Levy 2

Unforgiven Documentary (22:37) on muutaman lyhyen haastattelun turvin leikelty pikkudokkari, jonka pääpaino on harmillisesti itse elokuvasta leikatuissa koosteissa. Pääosien näyttelijät sekä käsikirjoittaja David Webb Peoples turisevat hieman mielipiteitään elokuvasta, mutta kiinnostavimmatkin oivallukset jäävät pariin lauseeseen.

Making Unforgiven -dokumentti (22:05) on niin ikään varsin suppea katsaus elokuvan tekemisestä. Dokumentti käy pikaisesti läpi elokuvan tekemisen vaiheet, mutta vähänkin yksityiskohtaisemmat informaatioiskut jäävät harmillisen vähäisiksi. Dokumentin parhainta antia on seurata kuvauspaikalla käyskentelevää näyttelijäkarpaasia laukomassa paukkupanoksien lisäksi vitsejä.

Eastwood Documentary (16:07) lupailee hyvää. Kooste kahlaa kuitenkin nopealla tempolla Eastwoodin uran tärkeimmät virstanpylväät läpi, ja jälleen kerran otokset eri elokuvista ovat huomattavasti pidempiä kuin itse haastattelut. Muutaman lausunnon turvin kyhäilty minibiografia ei juurikaan hyödyllistä informaatiota tarjoa, vaan tärkeimmätkin projektit ohitetaan muutamalla sanalla.

Eastwood on Eastwood -dokumentti (65:44) onkin jo toista maata - tai ainakin pitkään TV-dokkariin on mahtunut hieman enemmän informaatiota kuin levyn muihin koosteisiin. Dokumentti ratsastaa niin ikään Clintin uran läpi, ja poimii tärkeimpiä projekteja yksityiskohtaisempaan tarkasteluun. Eastwood on Eastwood valottaa miehen toimintatapoja, ohjaustyyliä, henkilökohtaisia intressejä ja hänen omia mielipiteitään tekemistään elokuvista. Kokonaisuudessaan dokumentti on lähinnä pidempi versio samalta levyltä löytyvästä Eastwood Documentarysta, ja samaa materiaalia pyöritetään piinaavan usein.

Lisäksi kakkoslevyltä löytyy yksi Maverick-sarjan jakso: Duel at Sundown - Kaksintaistelu auringon laskiessa (47:22), jossa Clint Eastwood esiintyy. Täysin julkaisun sisällölle toisarvoinen jakso on mukava lisuke kaikkien dokumenttien jälkeen.

Yhteenveto:

Clint Eastwoodin ohjaama Armoton on kaikin puolin onnistunut nostalginen western. Väkivallan runtelemia ihmisiä käsittelevä elokuva on erittäin taidokkaasti kirjoitettu ja ohjattu. Ei Armoton aivan vanhojen spagettiwesternien tasolle yllä, mutta 90-luvulla valmistuneeksi lännenelokuvaksi se on silkkaa kultaa.

Kahden levyn 10-vuotisjuhlajulkaisu on laadultaan erittäin tasokas. Kuva ja ääni ovat saaneet ansaitsemansa kohtelun ja lisämateriaaliakin on DVD:llä runsaasti. Kokonaisuudessaan kahden levyn julkaisu on kaikin puolin mainio paketti.