Elokuva

Michael Bay on nykyisin Hollywoodin suurimpia megabudjetin ohjaajanimiä Armageddon, Pearl Harbor ja Bad Boys 2 -elokuvillaan, mutta vielä kymmenen vuotta sitten samainen mies vasta aloitteli elokuvaohjaajan uraansa. Palkituilla TV-mainoksilla ja musiikkivideoilla itsensä elättänyt kolmekymppinen ohjaajalupaus sai 90-luvun alkupuolella maineikkailta Don Simpson ja Jerry Bruckheimer -tuottajaguruilta ovet auki leffadebyyttiään varten. Sopimus tehtiin ja vuonna 1995 ilmestyi Bayn komea esikoisohjaus, räväkällä huumorilla ja nimekkäillä näyttelijöillä varustettu moderni toimintaelokuva: Bad Boys.

 "This is bad. No, let me call it what it is. This is fucked up."

Tuskin nöyryyttävämpää tilannetta voi lainvartijalle kuvitella, kuin tulla ryövätyksi. Miamin huumerikosyksikkö kokee täsmälleen tämän havaitessaan 100 miljoonan dollarin heroniinitakavarikkoerän katoamisen osaston omasta säilytysvarastosta. Rikososaston määrätietoinen päällikkö Howard (Joe Pantoliano) on tilanteesta vähintäänkin pähkinöinä ja tapahtunutta lähtee selvittämään suulas etsiväkaksikko Mike Lowrey (Will Smith) ja Marcus Burnett (Martin Lawrence).

Skenaario on huumeyksikölle tukala, sillä ryöstö näyttää todisteiden valossa vahvasti omalle kuprulle ja sisäinen tutkintaryhmä ilmestyy paikalle 72 tunnin kuluttua. Mikäli oikeita tekijöitä ei saada kiinni sisäisen tutkinnan tuloon mennessä, osasto suljetaan varmuudella. Soppaa hämmentää Lowreyn tunteman ilotyttökaunokaisen murha, jonka ainoa silminnäkijä Julie (Téa Leoni) ei tiedä olevansa todistaja-asemansa lisäksi myös ratkaiseva linkki takavarikkoryöstön päätekijän, Fouchetin (Tchéky Karyo) jäljille. Mikä parasta, sitä ei tiedä myöskään poskeaan soittava kyttäkaksikko tumpuloidessaan alusta lähtien Julien suojelussa.

"Ho, what did I say? Did you hear what I said? I heard what I said 'cause I was standing there when I said it."

Vaikka "buddy cop" -leffoja on nähty viimeisen 20 vuoden aikana lukuisia 48 tuntisista tappaviin aseisiin, Bad Boys onnistuu peittämään kuluneen genren kliseet yllättävän hyvin vahvoilla näyttelijäsuorituksillaan. Etenkin nuoret Smith ja Lawrence pelaavat loistavasti yhteen taustoiltaan erilaisina ja yhtä kovapäisinä huume-etsivinä. Huumorissa on nokkela, käytännönläheinen ja kaverillinen ote, joten tavakatsojankin on helppo samaistua kaksikon välisiin sanailuihin. Bad Boys on myös merkittävä pala historiaa Michael Bayn ja läpimurtorooliaan odottaneen Will Smithin kohdalla, jotka molemmat nousivat kertaheitolla Hollywoodin isoihin piireihin. Myös Martin Lawrence ja Téa Leoni saivat imua uralleen, joskaan eivät yhtä vahvalla nosteella. 

Smith-Lawrence -akselin verbaalisesta rumputulesta huolimatta myös muille henkilöhahmoille on annettu tilaa. Pantoliano alati kypsymistilassa olevana rikososastopäällikkönä tuo syvyyttä huumeryöstön vakavaotteisempaan käsittelyyn, eikä hottisleidi Téa Leonikaan jää pakollisen heitukan rooliin, vaan laittaa pääosakaksikolle hanttiin tyylillä ja asenteella. Rikollisille ja tarinan etenemisen kannalta yhdentekeville sivuhahmoille on annettu myös liikkumistilaa, ja tämä tuo useisiin kohtauksiin spontaania lisäenergiaa.

Puhtaana toimintaelokuvana Bad Boys on genren keskitasoa. Muutamat ampumiskohtaukset ja takaa-ajot ovat rakenteeltaan perinteisiä, eikä suurempaa rymistelyvaihdetta saada missään vaiheessa päälle. Bay käyttää kuitenkin tyylikkäästi nykyään jo tavaramerkiksi muodostuneita pitkiä huipputyyliteltyjä hidastuksia, kamerakuljetuksia sekä dramaattisia leikkauksia. Nämä kuvallisen kerronnan avut pitävätkin leffan hyvässä liikkeessä alusta loppuun. Ruudinsavusta ja metalliryskeestä huolimatta Bad Boys on enemmän henkilöhahmovetoinen kuin toimintavetoinen Hollywood-raina. Tämä laskettakoon vuoden 2003 tehtyyn yliturvonneeseen jatko-osaan nähden plusmerkkisena huomiona. 

Lisähuomiona mainittakoon elokuvan musiikillisesta scoresta vastannut Mark Mancina, jonka tarttuvat kipaleet antavat elokuvan ympärille vahvan tunnelman. Alun intro-osassa soiva teemakappale on myös yllättävän samanhenkinen kuin Bayn seuraavassa jättimenestysleffassa The Rock (1996) Hans Zimmerin eeppinen tunnusmusiikki. Lisämainintana myös Inner Circlen ex-hitti Bad Boys, joka toimii elokuvan pakollisena yhden vitsin biisinä sekä Diana Kingin kappale Shy Guy, joka nousi elokuvan vanavedessä isoksi hitiksi vuonna 1995.  

"If you don't sit your lanky ass down right now, bottom-line, I will knock you the fuck out!"

Kuva

Anamorfinen 1,85:1 -kuva on nykymittapuulla hyvätasoinen. Bayn monipuolisesti
käyttämä väripaletti lämpimistä beigesävytyksistä kylmempiin siniväreihin toistuu luonnollisena yhdessä maltillisten kontrastitasojen kanssa. Vaikka pientä kuvakohinaa on havaittavissa läpi elokuvan, yleinen kuvatarkuus ja puhtaus ovat korkeaa tasoa ottaen huomioon julkaisun iän.

Ääni

Ääniraitana toimiva Dolby Digital 5.1 tukee ruudun tapahtumia kelvollisesti, joskaan kovin dynaamisesta tai erityisen läpikuultavasta toistosta ei voi puhua. Äänikuva painottuu vahvasti kolmeen etukanavaan tehostekanavien toimittaessa tilatoiston maltillisempaa ääripäätä. Voimakkaammissa räjähdyksissä, ammuskeluissa ja muissa ryskeissä vaihdetaan isompaa vaihdetta silmään, joskaan ei aivan pakottomasti. Kokonaisuutena nippa nappa keskitason yläpuolella yltävä DD 5.1 -ääniraita.

Lisämateriaali

Julkaisu sisältää kaksi traileria (teatteri ja dvd -versiot), kaksi musiikkivideota (Diana King: Shy Guy ja Warren G: So Many Ways), lyhyen promotyylisen Behind The Scenes -dokumentin sekä filmografiaesittelyt.

Yhteenveto

Bad Boys on Will Smithin ensimmäinen läpimurtoelokuvana ja Michael Bayn esikoisohjauksena sukellus 90-luvun puoliväliin nousevien tähtien lähteelle. Leffa on toiminnallisen lajityyppinsä viihdyttävä edustaja, joka erottuu sankasta kyttäkaksikko-elokuvien massasta tyylitellyn toteutuksensa sekä vahvan näyttelijäkaartinsa ansiosta. DVD-julkaisu on teknisesti elokuvan kanssa linjassa eli hyvää keskitasoa. Mikäli lisämateriaalia kaipaa lisää, elokuvasta on saatavilla myös Bad Boys: Collectors Edition -julkaisu.