Elokuva
Jenkeissä kovassa nosteessa oleva näyttelijä-ohjaaja Jon Favreau jatkaa ison budjetin toimintaleffojen parissa. Miehen uutukainen Cowboys & Aliens kertoo kaiken oleellisen jo nimessään. Scott Mitchell Rosenbergin samannimiseen alkuperäissarjakuvaan perustuva elokuva yhdistää kaksi äärigenreä toimivahkoksi kokonaisuudeksi karskien lehmipoikien taistellessa ulkoavaruudesta tulleita muukalaisia vastaan.
Ennakko-odotuksista poiketen Favreau käsittelee aihetta hyvin vakavalta pohjalta. Ensisijaisesti westerniksi tarkoitettu ja vasta toissijaisesti sci-fi-elementein höystetty Cowboys & Aliens on genren oppeja mukaileva lännenelokuva, jonka pääpaino säilyy hahmojen kehityksessä silmittömän efektikikkailun sijaan. Muistinsa menettäneen lehmipojan (Daniel Craig) kautta kerrottu tarina laajenee hiljalleen useiden henkilöhahmojen ja risteävien persoonien avulla kohti langat kutovaa päätepistettä. Cowboys & Aliensin tapauksessa normaalisti toimintakohtauksien avittamat juonen etenemiset on korvattu uusilla hahmokohtaamisilla. Ratkaisu johtaa lopulta ylenpalttiseen määrään eri persoonia, joilla ei ole minkäänlaista tekemistä varsinaisen elokuvan kanssa.
Runsas hahmomäärä antaa toki ohjaajalle mahdollisuuden käyttää lukuisia suurnimiä, eikä Favreau epäröi hyödyntää suhteita entisiin kollegoihinsa. Craigin vähäsanaisen lehmipojan rinnalla pääosassa patistelee muun muassa Harrison Ford niljakkaan everstin roolissa. Kaksikon välinen kukkoilu onnistuu kirvoittamaan muutamat hymähdykset, vaikka hahmojen kaaret ovat muutoin varsin heppoisesti kirjoitettu. Olivia Wilde pistää vielä onnistuneesti kampoihin äijille omassa roolissaan, mutta muut jäävät auttamattomasti yhden kortin hahmoiksi. Tarinan aikana ruudussa ennättää kolmikon ohella piipahtamaan niin Sam Rockwell, Clancy Brown, Paul Dano, Keith Carradine, Adam Beach kuin Walton Gogginskin.
Juoniongelmia tukee sieluton toiminta, jonka visuaalinen anti hellii sentään aisteja. Muukalaisten ja lehmipoikien väliset yhteenotot jäävät ponnettomiksi, ja etenkin viimeisen vartin massataistelu on sekalainen kokoelma suttuisia kuolemia ilman kunnollista draivia. Muun elokuvan tapaan toiminnalta jää kaipaamaan jotain ominaista. Tuotantoon palanut massimäärä näkyy onnekseen paitsi varsin näppärissä tietokonetehosteissa myös lännen maisemaprofiilia hyväilevässä kuvauksessa.
Tekniikka
2.40:1-kuva on ehtaa nautintoa aisteille. Piiruntarkat maisema- ja lähiotokset herkuttelevat yksityiskohdilla, jotka eivät katoa vähän hämärämmissäkään kohtauksissa. Terävyyden kyljessä matkaa erinomainen väritoisto, joka nostaa siirron ehdottomaan A-luokkaan.
DTS-HD MA 5.1 ääniraita ei jää kuvasta jälkeen. Vivahteikas äänimaailma hyödyntää tilaerottelua alituisesti ollen omimmillaan elokuvan lukuisissa toimintakohtauksissa. Matalat taajuudet tukevat runsaalla olemuksellaan hienosti muita tehosteita.
Lisämateriaali
Jon Favreaun kommenttiraidalla alkava lisämateriaaliosio kattaa elokuvateon eri aspektit kiitettävästi. Kevyen viihteellisellä otteellaan selostava ohjaaja käy läpi eri tuotantovaiheita, juonta ja erikoistehosteita.
Vajaa tunnin mittainen Igniting the Sky: The Making of Cowboys & Aliens on perinteisempi dokumentti elokuvanteosta, jossa tuotantoväki kehuu elokuvaa ja katsoja pääsee kurkistamaan kulissien taakse. Osin tuotantopäiväkirjoista koottu dokumentti näyttää myös niitä huonompia päiviä.
Osion kruunaa puolentoista tunnin edestä olevat keskustelutuokiot Jon Favreaun ja yhden tuotannossa mukana olleen henkilön välillä. Puheenaiheet eivät liity ainoastaan kyseiseen elokuvaan, vaan käsittelevät laajalti paitsi kohteena olevien henkilöiden menneitä tuotantoja myös tulevaisuuden suunnitelmia.
Yhteenveto
Vakuuttavalla ensemblellä varustettu toimintaseikkailu jää hengettömäksi toimintaturhakkeeksi, josta ei löydy imua.
- Kirjaudu sisään lähettääksesi kommentteja