Elokuva
Kun Eilan (Heidi Herala) ja Rampen (Pirkka-Pekka Petelius) tytär, Likaksi kutsuttu Marjaana (Emmi Parviainen), tulee vävyehdokas Pirkan (Riku Nieminen) ja tämän äveriään äidin (Leena Uotila) kanssa ilmoittamatta mökille, keksii Eila esittää parempaa kuin onkaan ujuttautumalla rikkaiden suomenruotsalaisten kesämökkinaapureidensa (Carl-Cristian Rundman ja Åsa Wallenius) tiluksille. Pienet valkoiset valheet kasautuvat nopeasti tsunamin kaltaiseksi aalloksi väärinkäsityksiä, joiden oikealle tolalle saattamiseen sekaantuu lopulta suurempikin porukka.

Sinikka ja Tiina Nopolan teatterilavoilla mainetta ja mammonaa keränneet farssit tuo valkokankaille mainiosti kansan syviä rivejä elokuvallaan Varasto (2011) tulkinnut ohjaaja Taru Mäkelä, jonka edellinen elokuva, eeppisestä staattiseksi kääntynyt tyhjä tohelointi Mieletön elokuu (2013), tosin floppasi ankarasti. Suomalaiseen komiikantajuun uponneet tekstit eivät kuitenkaan käänny kivutta elokuvalliseen muotoon, sillä lopputulos jää paljolti paitsi osiensa todellisesta summasta. Nykyajan ilmiöille naureskellaan kevyesti, mutta rehellisen hauskaksi juttu muuntuu harmittavan harvoin.

Nopoloiden huumori ja murjaisut ovat kuin täsmäohjattu siihen perussuomalaiseen (ilman poliittisia kytköksiä!) kansanosaan, jotka menevät puolisoidensa kanssa marketeissa eri kassoille voidakseen hamstrata enemmän kuponkikahvia, mutta jää nähtäväksi kuinka paljon ihmisiä, jotka todella niin tekevät, huvittaa nähdä itsensä valkokankaalta. Siinä missä kierroksia olisi pitänyt lisätä ronskisti, ohjaaja Mäkelä ryhtyykin suureksi ymmärtäjäksi ja marssittaa fokukseen ulkomaanelävän, jonka tehtävänä on kertoa henkilöille miten oikeasti pitää elää. Ratkaisu on heppoinen, alleviivaava ja samalla finaalin laiskaksi latistava.

Näyttelijät tekevät rajallisissa rooleissaan kuitenkin ihan kelpo työtä. Koko kohelluksen primus motorina häärii Heidi Herala Eilana, jonka touhut tuovat monesti mieleen maanmainion brittisarjan Pokka pitää (Keeping up Appearances, 1990-1995) ja tämän päähenkilön Hyacinthin (Patricia Routledge) alituiset ja keinoja kaihtamattomat pyrkimykset ylöspäin sosiaalisessa arvoasteikossa. Pirkka-Pekka Petelius saa Rampeensa sympaattisuutta, vaikkei mies pääsekään käyttämään verbaalilahjakkuuttaan kuin muutamalla nasevalla kommentaarilla. Kivasti keikan kuittaavat myös Emmi Parviainen runosieluisena Likkana, joka haluaisi kovasti, että Riku Niemisen pidätellen tulkitsemasta Pirkasta löytyisi miestä sivistyneen ja särmättömän onnellisuustutkijan sijaan. Leena Uotilan rooli snobiäitinä on yksinkertaisesti typeräksi kirjoitettu. Sivummalla läsnäolollaan ilahduttavat Pirkko Hämäläinen Eilan sanavalmiina siskona Sirkkana ja Eila Roine näiden suorasuisena ja rennosti rasistisena äitinä.

Yhteenveto
Kovin heppoisin eväin nauruja lypsävä Eila, Rampe ja Likka jää kovasta kattauksestaan huolimatta pettymykseksi, aivan kuin sen aika olisi jo ajanut ohi.