Elokuva

"When you have to shoot, shoot. Don't talk"

Hyvät, pahat ja rumat (engl. The Good, the Bad and the Ugly & ital. Il Buono, Il Brutto, Il Cattivo) sijoittuu historialliselta näkökannalta Yhdysvaltain sisällissodan aikoihin. Mies, joka tunnetaan ainoastaan nimellä Enkelisilmä (Lee Van Cleef) on saanut vihiä uskomattoman suuresta kulta-aarteesta. Hänen ainoaan johtolankaansa sekaantuu meksikaani Tuco Ramirez (Eli Wallach) ja tämän entinen huijarikumppani Blondi (Clint Eastwood). Kun ympärillä velloo verinen sota ja kullakin miehellä on omat intressinsä ja moraalisäädöksensä, niin on hyvin mielenkiintoista nähdä kuka ehtii huhutulle aarteelle ensin, sekä kuinka moni kaatuu matkan varrelle.

Vuonna 1966 valmistunut, Sergio Leonen ohjaama ns. dollari-trilogian päätösjakso, nauttii yhä edelleen elokuvanystävien vankkumatonta suosiota. Monien elokuvaohjaajien mielestä se on yksi parhaimmista, jos ei elokuvista, niin ainakin spaghettiwesterneistä. Hyvät, pahat ja rumat on Leonen dollari-trilogian kunniakas päätös ja samalla Clint Eastwoodin viimeinen elokuva italialaisen mestariohjaajan valvonnassa.

Leonen westernit ovat olleet länsimaisiin edeltäjiinsä verrattuna hyvin väkivaltaisia ja sankarittomia. Tämä on aina aiheuttanut kritiikkiä, mutta luonnollisesti myös ylistystä ohjaajaa kohtaan. Leone ansaitsi kannuksensa eritoten siitä, että uskalsi irroittautua genre-sidoksista kansainvälisellä tasolla ja tämä oli 60-luvulla ennenkuulumatonta. Olihan tällaista tehty aikaisemmin, mutta ei näin isoilla tuotantoarvoilla ja kansainvälisellä kentällä. Ei pidä myöskään unohtaa ohjaajasuuruuden tyyliä, johon liittyivät tavaramerkkimäisesti tiukat kasvolähikuvat, kaksintaisteluiden tai muiden väkivaltaisten tapahtumien pitkä valmistelu ja lähes surrealistisella otteella asetellut suuret maisemaotokset - näistä kahdelle ensimmäiselle mm. Quentin Tarantino osoitti kunnioitustaan Kill Bill -elokuvissaan.

Clint Eastood oli elokuvan aikaan jo melkoinen Leone-veteraani, mutta Eli Wallach Tucon roolissa oli puolestaan ensikertalainen ja hän aloittikin Leone kollaboraation jälkeen jonkinlaisen uran italialaisen elokuvan parissa. Lee Van Cleef taas ei ollut mikään ensikertalainen missään suhteessa. Hän oli näytellyt westerneissä aikaisemminkin ja oli työskennellyt Leonen ja Clintin kanssa aikaisemminkin. Voidaan kyllä rehellisesti todeta, että tämä kolmikko (Eastwood, Wallach ja Cleef) loivat vankkumattomilla näyttelijänlahjoillaan, Leone ohjauksellaan ja Ennio Morricone musiikillaan unohtumattoman lännenelokuvakokemuksen, jollaisen lähelle pystyvät vain harvat westernit ja nekin ovat oikeastaan yksinomaan Leonen ohjaamia.

Tämä vuoden 2004 keväällä julkaistu Special Edition on erittäin hyvälaatuinen ja sisältää paljon extroja. Levyn leikkauksista ja sisällöstä ollaan kiistelty myös jonkin verran. Rooman ensi-illassa (joulukuussa 1966) elokuvan pituus oli 177 minuuttia ja 43 sekuntia. Vuotta myöhemmin Amerikan ensi-iltajulkaisun mitta oli leikattu 161 minuuttiin. Loput elokuvan leikkauksista, lisäyksistä ja poistoista selvinnee katsojille pari julkaisun extramateriaalia vilkaisemalla. FS Film on tehnyt hyvää työtä tämän julkaisun kanssa vähintäänkin siinä suhteessa, että kakkoslevyn extrat on tekstitetty. Englantia taitamattomille kommenttiraita voi olla melkoista tuskaa, sillä se on tekstitetty vain englanniksi.

Kuva

Restauroitu kuva (anamorfinen 2,35:1) on kerrassaan erinomainen. Pientä kohinaa esiintyy, mutta se on hyvin minimaalista. Jo ensimmäisestä kohtauksesta lähtien huomaa miten terävä ja tarkka kuva on. Kuvauksissa käytetyn tekniikan ja filmimateriaalin vuoksi elokuvan restaurointiprosessi täytyi tehdä manuaalisesti, lähes jokainen filmiruutu kerrallaan.

Ääni

Elokuvasta löytyy osaksi jälkidubattu, 5.1-muotoon masteroitu ääniraita. Ääni toistuu raidalla selkeästi, mutta keskittyy 99% etukanaviin, joiden ns. täyttä potentiaalia käytetään hyvin vähän. Keskikanava on käytössä lähes koko ajan ja ääni siirtyy muihin etukanaviin vain, kun on ehdottoman pakko (esim. jos puhuva hahmo on seuraavassa kohtauksessa ruudun tapahtumissa vasemmalla niin myös ääni kuuluu sieltä). Kommenttiraita ja lisämateriaalit ovat normaalissa Dolby Surround 2.0 -muodossa. Elokuvasta löytyy myös saksaksi ja ranskaksi dubatut versiot elokuvan ääniraidasta (5.1).

Nimekkään ohjaajan ja pääosanäyttelijöiden lisäksi elokuva tunnetaan myös sen loistavasta musiikista. Ennio Morriconen loihtima soundtrack on, ikimuistoisen tunnusmusiikin lisäksi, melkoista kuunneltavaa - positiivisessa mielessä. Se soljuu läpi elokuvan parin kantavan teeman avulla, lisäten siihen salakavalasti uusia ulottuvuuksia ja osia.

Lisämateriaali
Kommenttiraidalla turisee Clint Eastwood biografisti, elokuva-asiantuntija -ja historioitsija Richard Schickel. Informaatiota tarjotaan, mutta sattuneesta syystä suurin osa tiedoista keskittyy Eastwoodiin. Paljoakaan ei paljasteta triviaa esimerkiksi ohjaajasta, Morriconesta tai muista näyttelijöistä. Periaatteessa kaikki tieto mitä todella tulee esille on mainittu kakkoslevyn lisämateriaaleissa.

Leone's West (19:55) kertoo siitä, miten Leone loi lännenelokuviaan ja kuvasi "villiä länttä". Leone's Style (23:48) on kutakuinkin samanlainen dokumenttikooste kuin Leone's West, mutta keskittyy enemmän siihen, mikä oli Leonen lännenelokuville ominaista aina kuvakulmista musiikkiin.

The Man Who Lost the Civil War (14:24) on erittäin mielenkiintoinen historiadokumentti koskien Amerikan sisällissodan prikaatinkenraali Henry Hopkins Sibleytä, jonka mahtipontinen taistelusuunnitelma (ns. Sibley kampanja) epäonnistui täydellisesti ja kesti moninkertaisesti kauemmin kuin aiottua. Syy siihen, miksi tämä dokumentti levyltä löytyy on, että elokuva periaatteessa sijoittuu Sibleyn ajan taisteluihin Texasin ja Uuden-Meksikon vähän asutulla rajaseudulla. Ja vilahtaahan Sibleyn henkilöhahmo myös elokuvassa.

Restoring The Good, The Bad and The Ugly (11:08). DVD -ja elokuvatekniikkaa arvostavat tai ajankohtaisesti seuraavat lienevät innoissaan tästä lisämateriaalista, jossa kerrotaan hyvinkin tarkkaan miten elokuvan restaurointi tehtiin kuvan osalta. Myös ääneen kiinnitetään hieman huomiota.

The Socorro Sequence: A Reconstrucktion (03:01) sekä Extended Tuco Torture Scene (07:15) ovat esimerkkeinä siitä, miten kaksi jaksoa ympättiin mukaan. Toinen, joka ei aikaisemmin siinä ollut ja toinen joka esitettiin pidennettynä.

Il Maestro (07:48) ja Il Maestro: Part 2 (12:25) ovat elokuvamusiikin historioitsija Jon Burlingamen selostamia esitelmiä Ennio Morriconesta. Ensimmäinen osa keskittyy lähinnä käsillä olevaan elokuvaan ja kakkososa enemmänkin koko tuotantoon tiivistetysti. Molemmissa käsitellään myös Morriconen ja Leonen välistä yhteistyösuhdetta.

French Trailer (03:30) elokuvan ranskalainen traileri, joka on mukana sen vuoksi että se sisälsi monia kohtauksia, joita ei alkuperäisessä amerikkalaisessa teatteriversiossa ollut. Tämä oli periaatteessa lähtökohta elokuvan restauroinnille ja uudelleenrakennukselle. Lisämateriaalit niin ikään päättää Poster Gallery, joka sisältää kahdeksan kuvaa elokuvan mainosjulisteista.

Yhteenveto

Hyvät, pahat ja rumat on yksi parhaista koskaan tehdyistä spaghettiwesterneistä. Eastwood, Leone, Morricone, van Cleef ja Wallach ovat nimiä, joita ei tulla ikinä unohtamaan ja tämä elokuva on yksi syy siihen.