Aku Louhimiehen uusin elokuva Käsky sijoittuu vuoden 1918 traagiseen ja Suomen kansan kahtia jakaneeseen sisällissotaan, josta on joissain yhteyksissä käytetty myös hieman vähemmän neutraaleja nimityksiä, kuten vapaussota tai punakapina. Lähtökohdat hyvälle elokuvalle ovat olemassa: mielenkiintoinen aihe, parhaimmillaan erinomainen ohjaaja sekä nimekkäät näyttelijät.

Sotilaan on noudatettava käskyjä niiden mielekkyyttä kyseenalaistamatta. Valkoisten puolella sotiva jääkäri Aaro Harjula (Samuli Vauramo) on eri mieltä. Idealistinen kloppi kieltäytyy teloittamasta vihollista, punaisten riveissä taistellutta naissotilasta Miina Malinia (Pihla Viitala) ennen asianmukaista oikeudenkäyntiä herättäen närkästystä sotilastovereidensa keskuudessa. Harjula päättää liueta yksiköstään ja viedä Malinin sivistyneenä pidetyn sotaoikeuden tuomarin, Emil Hallenbergin (Eero Aho), luokse kuulusteltavaksi. Elokuvan tapahtumat keskittyvätkin pitkälti näiden kolmen henkilön ympärille. Muita hahmoja ovat esimerkiksi Mikko Koukin esittämä viinaan menevä vääpeli ja Janne Virtasen tulkitsema sadistinen luutnantti. Sulevi Peltola esittää puolestaan Hallenbergin alaisuudessa työskentelevää, mielisairaalapotilaasta kenttätuomioistuimen valokuvaajaksi ylennettyä hörhöä. Hahmogalleria on kaiken kaikkiaan mielenkiintoinen.

Leena Landerin romaanin pohjalta elokuvasovituksen on tehnyt Jari Rantala, sama mies, joka oli mukana kynäilemässä myös mainiota Paha maa -filmiä. Keitoksen ainekset ovat erinomaiset, mutta soppa jää näennäissyvällisyydestään huolimatta aika litkuksi, vaille herkullisia sattumia. Elokuva ei kosketa tai puhuttele siinä määrin kuin etukäteen odottaisi. Teoksen sanoma kyllä välittyy katsomoon asti, mutta koko elokuva unohtuu melko pian katselun jälkeen jäämättä kolkuttelemaan mielen sopukoihin.

Kuvastoltaan Käsky on seesteisen kaunis, mutta toisaalta äärimmäisen rujo. Rauno Ronkainen on tehnyt erinomaista työtä kameran takana. Graafisen väkivallan ja seksin määrä voi olla joillekin liikaa, vaikka sitähän nyt tulee nykyään muutenkin joka tuutista. Niskalaukauksen ja joukkoraiskauksen näkemiseen ei kuitenkaan totu koskaan. Kaunis Viitala vilauttelee toistuvasti rintojaan ja vähän muutakin, liekö sitten Louhimiehen vai tuottajana häärineen Aleksi Bardyn idea. Kaupallisessa mielessä tämä on silkkaa nerokkuutta, mutta haiskahtaa pahasti julkisuushakuiselta laskelmoinnilta.

Näyttelijät onnistuvat yleisesti ottaen erinomaisesti. Hillityn roolin tekevä Vauramo on ulkoisesti karismaattinen miesnäyttelijä, josta on jo jonkin aikaa povattu Peter Franzénin manttelinperijää. Näyttelijänä hän jää kuitenkin pahasti muiden miesnäyttelijöiden, erityisesti mainion Ahon, varjoon. Sofistikoituneesta yläluokan humanistista sukeutuu uniformussa viiniä siemaileva ja oman identiteettinsä kanssa painiskeleva raakalainen. Koukin rooli on sangen pieni, mutta sitäkin riemastuttavampi. Myös ressukkarooleihin jumiutunut Peltola tekee tapansa mukaan hyvää jälkeä. Siinä missä Vauramossa vakuuttaa vain ulkoinen habitus, 25-vuotias Viitala on jo valmis paketti, niin sisältä kuin ulkoakin. Vaikka hänellä on vangin roolista johtuen vain niukasti vuorosanoja, hän viestittää tunnetilojaan ja sisäisiä jännitteitään oivallisesti myös nonverbaalisti.

Käsky on puhdasverinen draamaelokuva, jolle sisällissota on vain kulissi. Sama tarina olisi periaatteessa voinut sijoittua mihin aikakauteen tai paikkaan tahansa. Elokuvan julisteen perusteella on helppo odottaa siirappista rakkaustarinaa, jossa katsojaa itketetään vuoroin ilosta ja vuoroin surusta, kun rakastavaiset yrittävät saada toisensa luokkaeroista piittaamatta. Tässä suhteessa elokuva ylittää odotukseni olemalla sortumatta näin ilmeiseen ratkaisuun.

Totuuden nimissä teoksessa ei ole oikeastaan mitään uutta ja innovatiivista elokuvallisen kerronnan saralla. Samalla kuitenkin tuotantoa leimaa kautta linjan laadukkuus. Markkinavoimille ei ole annettu edellä mainitusta tissien vilauttelusta huolimatta yliotetta (kyllä, Markus Selin ei ole tuottamassa), vaan Louhimies on tehnyt kunnianhimoinen elokuvan, jota voi pienellä varauksella suositella historiallisten draamaelokuvien ystäville.

Yhteenveto
Käsky tarttuu mielenkiintoiseen aiheeseen suureellisesti ja vilpittömän uskaliaasti, mutta lopputulos jää hieman hampaattomaksi. Ei parasta Louhimiestä.