Elokuva
Ohjaaja Arto Koskinen ja tuottaja Mika Kaurismäki ovat tehneet kovan urakan seuratessaan muutaman viime vuoden ajan Suomalaisen jalkapalloilun suurlähettilästä Jari Litmasta (s. 20.2.1971), ja tehneet futiskenttien herrasta ja hidalgosta hienon ja syväluotaavan retrospektiivisen dokkarin itseoikeutetulla nimellä Kuningas Litmanen. Samalla sympaattinen dokkari todistaa sen, että henkilökuvan kohteen tulee olla tärkeämpi kuin se, mitä hän tekee, ja siitä Litmasen valloittavan vekkuli, mutta myös suruun satuttavasti hiljentyvä persoona on oiva esimerkki.
Jo pikkunörrinä vihreän veran shakkiin hurahtanut Litti on aina tiennyt mitä elämältään haluaa ja keinot millä se saavutetaan: treenaamalla, treenaamalla ja treenaamalla. 1990-luvulla ja 2000-luvun alussa todellista kulta-aikaa vietäneen Litin saavutukset ovat, ja tulevat toden näköisesti olemaankin, varsinkin kotimaan retrospektiivistä katsottuna käsittämättömän komeita ja rikkomattomia.
Joukkuesaavutuksista mainittakoon Alankomaiden mestaruus sekä cupin, että supercupin voitto 11 kertaa vuosina 1994-2004, sekä mestarien liigan voitto 1995. Listaa jatkavat kaksinkertainen UEFA cup-mestaruus, Suomen cupin voitto 1992 ja 2011 sekä Suomen mestaruus 2011 HJK:n riveissä. Myös seurajoukkueiden nimet kilisyttävät kelloja futista vierastavankin mielessä, sillä palkkaa Kuningas on saanut muun muassa HJK:lta, Hollannin AFC Ajaxilta, Espanjalaiselta FC Barcelonalta, Liverpoolilta sekä Saksalaiselta Hansa Rostockilta.
Henkilökohtaisesti Litmasen palkintokaappiin on tullut pystejä ja mitskuja muun muassa kahdeksasta valinnasta Vuoden jalkapalloilijaksi Suomessa vuosina 1990-2000, Vuoden pelaajana Alankomaissa 1993 sekä Mestarien liigan parhaana maalintekijänä vuonna 1996. Legendan asemaan kohonnut Litti on myös eniten otteluita Suomen maajoukkueessa pelannut pelaaja (137) sekä niissä eniten maaleja tehtaillut tarkkajalka niitaten pallon vastustajan verkon perukoille yhteensä 32 kertaa. Litmasen ura maajoukkueen luottomiehenä on kestänyt jo 22 vuotta, eikä ole kirkossa kuulutettu, että se olisi kokonaan vieläkään.
Koskinen on tullut kohdettaan lähelle ja antaa usein myyttisiä mutisevan ja itsestään ääntä pitämättömän vaatimattoman urheilijan kommentoida ja muistella vapaasti ja omalla tyylillään. Sympaattinen Litti esittää yllättäviäkin puolia persoonastaan, eikä miehen tunnekouhuja uran voitoista ja tappioista ole ollenkaan vaikea ymmärtää ja myötäelää. Uraa ovat varjostaneet myös lukuisat loukkantumiset, mutta alansa parhaiden lääkäreiden ja fysioterapeuttien anisosta mies on aina kuntoutunut uusiin urotekoihin.
Suomen kaikkien aikojen jalkapalloilijan tarinaa ehostavat kommentein aina tukena ollut lähipiiri, itsekin jalkapalloa pelanneet äiti Liisa ja isä Olavi ”Mane” Litmanen, sekä entiset seura- ja maajoukkuetoverit kuten Sami Hyypiä, Antti Niemi, ja Jonathan Johansson. Litin kansainvälistä uraa muistelevat ja kommentoivat muun muassa Ajax-pomo David Endt, saman joukkueen valmentaja Louis van Gaal, sekä seuratoverit Dennis Bergkamp, Frank De Boer ja Edwin van der Sar. Tuttuja nimiä futiskansalle ovat myös Steven Gerrard, Xavi, Danny Blind, Ronald de Boer sekä Zlatan Ibrahimovic, joilla kaikilla on sanansa sanottavana periksiantamattomuuden perikuvasta Jari Litmasesta.
Yhteenveto
Komea ja ajatuksekas kunnianosoitus ikoniksi kohonneelle urheilijalle, joka, jos joku, on sen myös ansainnut. Todennäköistä on myös se, että Litti nähdään vielä ensi vuonnakin kentällä jossain päin maailmaa.
- Kirjaudu sisään lähettääksesi kommentteja