Elokuva
Venäjän viimeisen tsaarin jälkeläisiksi itseään väittävä Koppeloiden suku joutuu lähtemään tien päälle, kun vilungilla hankittu asuinsija viedään alta. Otolta (Heikki Kinnunen) perheen johtajuuden perinyt Martta (Sanna-Kaisa Palo) yrittää pitää suuren joukkonsa kurissa ja nuhteessa, matkalla kohti haaveiden El Doradoa, Lieksaa. Ongelmat kuitenkin kasaantuvat reissuryhmän päälle kun suvusta vuosia aiemmin karkotettu, susimaisesti kultaisia kulmahampaitaan väläyttelevä Laszlo (Peter Franzén) palaa hakemaan paikkaansa ydinryhmässä keinoja kaihtamatta. Karavaaniin tahtomattaan päätynyt Kasper (Samuli Vauramo) joutuu myös ottamaan paikkansa miesten joukossa, onhan hänellä puolustettavanaan rakkaansa Laran (Jenni Banerjee) henki ja kunnia.

Siinä missä Lieksa! on hyvinkin hajanainen kokonaisuus, sarja sirpaleisesti kankaalle ripoteltuja, toisistaan irrallisia kohtauksia, se on samalla tekijänsä Markku Pölösen rakkaudentunnustus elokuvalle; ja nimenomaan elokuvalle sen puhtaimmassa muodossa. Ei teknisenä briljeerauksena ja taitavana ulkolukuna, vaan mielentilana missä Lieksa on metafora viimeisen levon tyyssijalle ja kaikki mahdotonkin mahdollista. Haastavasti kasatussa paketissa on aineksia niin Federico Fellinin rakastetusta La Staradasta, Dennis Hopperin Easy Riderista, kuin Pölösen omasta dogmailu-elokuvasta Emmauksen tiellä, joiden vanaveteen Lieksa! asettuu kivutta kertomalla meheviä matkakertomuksia ihmisistä, joita kaikkia yhdistää tien päälle vetävä veri. Ohjaaja ei ole lainkaan niin kiinnostunut eheästä kokonaisuudesta kuin ällistyneen katsojan tunnetilojen manipuloinnista, operoidessaan tasoilla joissa ”normaalit” elokuvat harvemmin edes käyvät. Mietin pitkään sekoitanko tähän juttuun Kaurismäkeä ollenkaan, mutta kieltämättä jotain samankaltaisuutta Akin visioihin Pölösenkin elämänmenosta löytyy. Molemmat kun hallitsevat omien maailmojensa luomisen, sanotaanko vaikka elokuvallisen jumaluuden, sangen suvereenisti.

Pölösen paikoin kieli poskessakin hahmottamat antisankarit, Koppelot ovat kuin hybridi romaneista ja sirkuslaisista. Särmikkäitä onnen kiertolaisia, joita esittämään on saatu hyvä ryhmä lahjakkaita tunteiden tulkkeja, joista monet ovat tuttuja Pölösen aiemmistakin elokuvista. Sanna-Kaisa Palo on yhtä tulta ja tappuraa matriarkka Marttana, romanttisempien säväysten jäädessä nappisilmä Jenni Banerjeen ja tarinaa kertojana eteenpäin vievän, karismaattisen Samuli Vauramon harteille. Leffan komiikasta vastaava troikka, Tuomas Uusitalon Hippo, Tatu Uusitalon Repe ja Toni Wahlströmin Ventti tuovat kuviin hellyyttävää veljesrakkautta, hiukan Aleksis Kiven seitsemän kollegansa malliin. Pölösen luottonäyttelijä Peter Franzénille on siunaantunut elokuvan särmikkäin rooli, umpikiero Laszlo, eikä aivan valloittavaksi valkokangaspersoonaksi kasvanut mies jätäkään tilaisuuttaan käyttämättä, varastaen suvereenisti joka ikisen kohtauksen, minne näätämäisen olemuksensa lykkää.

Yhteenveto
Lieksa! on erikoinen ja erilainen elokuva. Se haastaa ja provosoi, vaatien katsojaltakin enemmän kuin pelkkää kuvavirran seuraamista. Eihän se nyt ihan jokapäiväistä ole sekään että elokuvassa eniten äänessä oleva ei lopulta sano sanaakaan... Mutta Markku Pölösen ihmeellisessä maailmassa sekin on mahdollista.