Elokuva
Lähitulevaisuudessa sairauden tai onnettomuuden vuoksi sisäelimensä tai minkä tahansa muun ulokkeensa menettänyt ihminen voi saada entistä ehomman varaosan, mutta vain, jos on valmis maksamaan siitä kovan hinnan. Union-yhtiön kauppaamat keinotekoiset maksat, haimat, sydämet tai sukuelimet eivät ole vakuutuskelpoisia, joten lasku lankeaa suoraan potilaalle. Maksamatta jääneet laskut menevät luonnollisesti perintään ja sen kautta lopulta ulosottoon, jonka suorittavat noutajat, ihmisen avaamiseen ja maksamatta jääneiden elinten takaisinperintään erikoistuneet henkilöt.

Sellaiset henkilöt kuin Remy (Jude Law) ja Jake (Forest Whitaker), jotka ovat pitäneet yhtä jo suuresta sodasta saakka ja tekevät nyt parivaljakkona selvää jälkeä ja tulosta, joka saa Unionin nokkamiehen Frankin (Liev Schreiber) myhäilemään tyytyväisenä. Remyn vaimo Carol (Carice van Houten) ja poika Peter (Chandler Canterbury) eivät tosin tykkää yhtään iskän ammatista, ja rouva pistääkin siipalleen ukaasin: joko me tai työ. Päiväduuni myyntipuolella toisi kotiin rauhan, mutta perintätyön tarjoamat kiksit ja kovempi korvaus ovat paha paikka jätettäväksi alansa parhaalle. Mutta kun Remy joutuu keikalla pahan onnettomuuden uhriksi ja saa pyytämättään uuden sydämen, mies joutuu punnitsemaan tilanteen uudelleen, varsinkin kun 90 päivän maksuaika on kulumassa vauhdilla umpeen. Paetessaan perijäkseen laitettua Jakea, Remy löytää maan alle paenneen joukon velallisia, joiden joukosta erottuu Beth (Alice Braga), suurimman osan kehostaan olosuhteiden pakosta keinotekoistanut nainen jonka toistaiseksi oma sydän sykkii ex-noutajan kanssa samaan tahtiin.

Miguel Sapochnikin ohjauksessa on jotain kovin robocopmaista, vaikkei tv-maailmassa (mm. House) ohjausta harjoitellut metkumaakari pääsekään lähelle Paul Verhoevenin ironis-kriittistä otetta. Yhteiskuntasatiirina Repo Men osuu kuitenkin muutamassa kohdassa maaliin mätkiessään surutta terveydenhoidon tilaa, mutta hukkaa useammin ammuksensa huteihin kuin osumiin. Huumoriakin on toki mukana, mutta se on sysimustaa ja peittyy pääasiallisesti graafisen väkivallan ja estottoman verenlennätyksen taakse. Protestilistalle päätyneiden persaukisten sisuskaluista kun napataan ulosmitattavat orgaanit välittömästi pois, ilman turhia puudutuksia tai muitakaan sen kliinisempiä työskentelytapoja.

Eric Garcian ja Garrett Lernerin käsikirjoitus Garcian romaanista The Repossession Mambo pohjaa pseudonokkelaan ideaan takaisin perittävistä elimistä, jonka ketkuimmat käänteet voisivat olla peräsin vaikka Philip K. Dickin teksteistä. Leffa kulkee hyvällä sykkeellä rooleihin osuvasti valittujen näyttelijöiden rennosti tulkitsemana, ja vaikka kolmannen näytöksen hurmeinen tappospektaakkeli lähteekin jo tyystin lapasesta, finaaliin on vielä säästetty varsin onnistunut u-käännös.

Yleensä hurmurina heilunut Jude Law laajentaa skaalaansa toimintaikonien suuntaan, eikä brittitähti ole ollenkaan huono omien koirien puremaksi päätyvänä antisankarina. Law saa hahmoonsa herkkyyttäkin yhteisissä kohtauksissa Peter-poikaa esittävän Chandler Canterburyn kanssa, angstien annin jäädessä tosin valjummaksi Carice van Houtenin esittämän tiukkapipoisen vaimokkeen seurassa. Forest Whitaker nauttii työstään poikamaisen innostuneen Jaken roolissa ja osoittaa yhä kykenevänsä toimimaan täydellä teholla yli genrerajojenkin. Liev Schreiber on myös mies paikallaan korporaation kylmänä kymppinä. Heikoin lenkki on Alice Bragan ylinäyttelemä Beth, jonka elehtiminen ja artikulointi tuntuu kuuluvan vallan eri elokuvaan, tai ainakin eri versioon aiheesta. Räppääjä RZA piipahtaa pikkuroolissa perinnän kohteeksi joutuvana suosikkisäveltäjänä, jonka nuoteilla on tarinalle suurempikin merkitys.

Marco Beltramin jyhkeä ja dramaattinen musiikki takoo tuhannen rummun voimalla taustoja lukuisille toimintakohtauksille ja hädin tuskin hiljenee seesteisempiin tilanteisiin.

Tekniikka
Kuva on äärimmäisen kirkas ja terävä, paikoin jopa häiritsevyyteen asti, sillä laajojen kaupunkipanoraamojen rajat aidon ja digitaalisesti käsitellyn kuvan välillä erottuvat hetkittäin hämäävän selvästi. Äänimaailma on dynaaminen ja tehosteisiin painottuva ja myös miksaukseen on panostettu kiitettävästi.

Lisämateriaalit
Lisämateriaaleina on poistettuja kohtauksia, jotka ovat pääosin pidennettyjä versioita elokuvassa nähdyistä otoksista, eivätkä ne tuo tarinankaareen mitään mainittavaa uutta. The Union Commercials on kokoelma Union-yhtiön tv-mainoksia ihmisille, jotka ovat menettämässä osia kehostaan ja joita maanitellaan korvaamaan ne uusilla tuliterillä päivityksillä. Parhaimillaan pätkissä on jo aiemminkin mainitun Robocopin kaltaista ironiaa mukana. Inside the Visual Effects on tavanomaisesta poiketen laadittu katsaus Repo Menin lukuisiin efektiotoksiin. Käsikirjoittaja Eric Garcia kysyy ja ohjaaja Miguel Sapochnik vastaa, samalla kun katsojille esitetään miten eri kohtauksia paranneltiin jälkityöstössä.

Yhteenveto
Ei mikään pikaklassikko, mutta kokonaisuuden rennon rullaava ote, tarpeen vaatiessa tiukka ja armoton toiminta ja jutun juuresta irvistelevä satiiri nostavat pinnoja paremman esityksen puolelle.