Elokuva

Sarjakuvamaailmassa tapahtui kummia vuonna 1962 kun lehtikioskeihin Yhdysvalloissa ilmestyi uusi supersankari. Peter Parker. Opiskelijanörtti, jolla oli raha -ja naishuolia. Tavallisen ihmisen ongelmia. Luokkaretkellä Peteriä puraisee radioaktiivinen hämähäkki ja hän saa hämähäkin kyvyt kannettavakseen. Peter sai yli-inhimmilliset voimat ja hän saattoi kirjaimellisesti kävellä seinillä. Marvelin Stan Lee ja Steven Ditko olivat luoneet yhden maailman suosituimmista sarjakuvasankareista, johon meidän kaikkien oli helppo samaistua. Maailmanvalloitus oli alkanut ja Hämähäkkimiehen seikkailut jatkuvat sarjakuvissa vielä tänäkin päivänä.

Elokuvamaailmassa tapahtui kummia vuonna 2002 kun elokuvateattereihin Yhdysvalloissa ilmestyi uusi supersankari. Se oli tuo samainen Peter Parker, jota näytteli Tobey Maguire (mm. Seabiscuit). Hämähäkkimies ei ollut ensimmäinen
sarjakuvasta valkokankaalle siirretty sankarikonsepti. Tämän oli aikaisemmin kokenut muun muassa Ryhmä-X (engl. X-Men). Vielä enemmän kohistiin kun kerrottiin, että Maguire oli tehnyt kanssanäyttelijänsä kanssa sopimuksen yhteensä kolmesta Hämähäkkimies-elokuvasta. Tuo vastanäyttelijä tunnettiin nimellä Kirsten Dunst (mm. Virgin Suicides ja Wimbledon). Nuori ja kaunis näyttelijätär esittää elokuvissa Peter Parkerin lapsuudenystävä Mary Jane Watsonia, johon Peter on tulisesti rakastunut.

Fanit saivat omansa kun Hämähäkkimiehen seikkailujen toinen osa laskeutui paksun seitin varassa elokuvateattereihin vuoden 2004 kesällä. Vain kaksi vuotta oli ehtinyt kulua seittisankarin edellisestä esiintymisestä ja avausosan menestys asetti jo tiettyjä paineita tekijöitään kohtaan. Aikataulu oli tiukka ja edelliset tekniset saavutukset piti ylittää moninkertaisesti.

Jo ykköselokuvan aikaan, lähinnä Evil Dead -elokuvistaan tunnettu ohjaaja Sam Raimi sai varmasti kuulla ja lukea juttuja siitä, miten ei tulisi onnistumaan tehtävässään, olisi kykenemätön pitelemään näin suurta projektia hallinnassaan tai hän pilaisi koko Hämähäkkimies-konseptin. Ei varmaankaan mitään miellyttävää kuultavaa, mutta Raimi osoitti, että epäilijät olivat väärässä. Hämähäkkimiehestä tuli yksi kaikkien aikojen parhaimmista sarjisfilmatisoinneista ja on sitä edelleen - nyt kakkososan vahvistamana.

Spider-Man -elokuvista tekee viihdyttäviä se, että ne ovat sarjakuvan näköisiä. Ne puhaltavat sarjakuvien ruudut henkiin toivotulla tavalla, säilyttäen eheyden vanhaan tarinaan ja tuoden esiin sopivasti uutta.

Hämähäkkimiehen toinen elokuva tuo katsojan eteen sarjakuvista hyvinkin tutun pahiksen nimeltään tohtori Otto Octavius (Alfred Molina), joka valitettavan onnettomuuden jälkeen muuttuu superrikolliseksi. Sarjakuvissa ei tohtori Mustekalalle paljoa sympatioita irronnut - elokuva kääntää asetelman siihen suuntaan, että leffan pääpahista kohtaan tuntee jopa myötätuntoa, mutta kukapa ei tuntisi sellaista miestä kohtaan, joka on juuri menettänyt vaimonsa, elämäntyönsä ja jonka mieltä ohjaavat neljä voimakasta lonkeroa.

Tobey Maguiren tulkitsema Peter Parker on elokuvassa hieman monotoninen hahmo, joka ei näy ymmärtävän elämän realiteeteissa muuta kuin omat ongelmansa. Peterin ikuisen rakkauden kohde alkaa häilyä kun Mary Jane Watson kyllästyy tämän lupausten rikkomiseen ja aikailuun. Jostain syystä neiti Watsonilla on kova kiire vakiintua. Tässä välissä häärii hyvinkin hämmentynyt ja pahasti alkoholisoituneelta vaikuttava Harry Osborn (James Franco), joka pitää Hämistä syyllisenä isänsä kuolemaan.

Elokuvassa on muitakin hyviä roolisuorituksia, joista mainittakoot J.K. Simmonsin esittämä kovanahkainen Daily Bugle -sanomalehden päätoimittaja J. Jonah Jameson, joka on kuin ilmetty kopio sarjakuvavastineestaan. Myös Rosemary Harrisin tulkitsema, Peterin May-täti on lähellä sarjakuvaversiotaan vaikka hieman tuhdimpi ruumiinrakenteeltaan onkin. Hämähäkkimiehen faneja saattaa säväyttää myös tieto siitä, että tohtori Curt Connors (Dylan Baker) vilahtaa elokuvassa pariinkin otteeseen.

Hämähäkkimiehen seikkailu, vaikka se onkin hyvin esikuvansa näköinen, kärsii kuitenkin pienistä ongelmista. Jo se, että Peter Parkerista on tehty vielä itsekeskeisempi ja tyhmempi jannu, joka ei tajua elämästä mitään, on hyvinkin ristiriidassa jopa sarjakuvan kanssa. Ja kun Peterin ja Mary Jane Watsonin suhdetta, tai oikeammin sen jumiutumista, ja ongelmia pitkitetään kakkososan loppuun saakka juonen kustannuksella, niin saadaan aikaan ylipitkä saippuaooppera. Eli vaikka elokuva onkin sarjakuvaversionsa näköinen niin hahmoista on kakkososaan tehty niiden tyhmemmät versiot. Luojan kiitos Peter Parker oppii elämän realiteetteja elokuvan lopussa, toivottavasti ne eivät ole kuitenkaan kadonneet kuin tuhka tuuleen kolmososan saavuttaessa elokuvateatterit.

Pituuteensa nähden elokuvassa on aivan liikaa niin sanottuja hiljaisia hetkiä, joiden aikana katsojan kärsivällisyyttä todella koetellaan. Elokuvan tempo vaihtelee niin paljon ja tuntuu, että toimintakohtauksien määrä on laskettu puoleen. Eli nopeatempoista elokuvaa toivovat Hämis-fanit eivät tule sitä saamaan. Elokuvan juoni kulkee todella hitaasti ja Peterin sisäisiin demoneihin pureudutaan lähestulkoon säälittävän siirappisella tavalla.

Kuva

Kuva (anamorfinen 2,40:1) ja sen laatu ei voisi olla parempi. Referenssitason kuva on täysin virheetön ja sopivasti terävä. Tärkeä osa kuvanlaatua tarkkaillessa on myös se, miten tietokoneella luodut hahmot ja efektit sulautuvat kuvaan ja ykkösosaan verrattaessa tälläkin saralla on menty huikeasti eteenpäin.

Ääni

Äänipuoli levyllä on enemmän kuin kunnossa. 5.1 Dolby Digital -ääniraita antaa sopivasti potkua elokuvan äänimaailmaan, sillä jokaista kanavaa hyödynnetään sopivassa määrin tilanteessa kuin tilanteessa.

Danny Elfman on luonut elokuvaan tunteikkaan ääniraidan, joka tukee elokuvan juonikuljetuksia loistavasti. Laajalla skaalalla toimiva soundtrack-sävellys saa toivomaan, että julkaisuun olisi vielä ympätty mahdollisuus katsoa leffa läpi pelkän musiikin säestyksellä.

Lisämateriaali

Lisämateriaali on pääasiassa sijoitettu toiselle levylle, mutta myös ykköslevyltä löytyy kommenttiraitojen lisäksi mielenkiintoista extraa.  Ainoa huono puoli bonusmateriaalissa on se, ettei sanaakaan ole tekstitetty suomeksi.

LEVY 1:

Cast & Crew Commentary (Tobey Maguire, Sam Raimi, Avi Arad, Grant Curtis). Kyseessä on siis 2. kesäkuuta 2004 nauhoitettu kommenttiraita, jossa äänessä Peter Parkeria/Hämähäkkimiestä näyttelevä Tobey Maguire, elokuvan ohjaaja ja tuottaja Avi Arad sekä apulaistuottaja Grant Curtis. Paljon hyödyllistä ja hauskaa triviatietoa elokuvasta ja sen tekemisestä.

Technical Commentary (John Dykstra, Scott Stokdyk, Lydia Bottegoni, Anthony LaMolinara, Steve Johnston & Eric Hayden). Teknisen puolen kommenttiraidalla äänessä ovat elokuvan erikoistehoste- ja CGI-puolen asiantuntijat. Ne, jotka haluavat elokuvan teknisestä puolesta informaatiota tulevat ainakin osittain pettymään, sillä suurimman osan ajasta kommenttiraidalla muistellaan, sitä miten kauan tietyn kohtauksen tekemiseen meni ja miten vaikeaa oli pysyä aikavaatimuksissa.

Spidey Sense 2 on eräänlainen tekstikommenttiraita, jonka päälle laitettuasi voit katsoa elokuva siten, että leffan edetessä ruutuun ponnahtaa faktatietoa elokuvaan ja sen kohtauksiin liittyvistä seikoista.

Web-i-sodes: (Costume Design, Comic-Con Q&A, J. Jonah Jameson ja Peter Parker & Mary Jane Watson) ovat pieniä, ilmeisesti elokuvan kotisivuilla levitettyjä pikku featurette-pätkiä. Eli muutaman minuutin klippejä joissa käsitellään muun muassa puvustusta, J.K Simmonsin esittämää Jameson-hahmoa ja tietenkin Peter Parkeria ja Mary Jane Watsonia. Comic-Con Q&A on joukon ehdottomasti paras pätkä, jossa todelliset sarjakuvanörtit (tällaisia tapauksia ei oikeasti näe kuin telkkarissa) kertovat odottamastaan elokuvasta ja miten Comic-con -tapahtumassa järjestetty Spider-Man 2 kyselytuokio ylipäätään sujui. Tuosta olisi mielellään nähnyt koko tapahtuman taltioinnin.

Trailereita levyltä löytyy yhteensä 6 kpl (Hellboy, Seinfeld, Christmas with the Kranks, Steamboy & Astroboy). Ykköslevyn lisämateriaalipaketin sinetöi Antti Jokisen ohjaama Train-yhtyeen musiikkivideo Ordinary.

LEVY 2:

Toisen levyn ehdottomasti kruunaa yli kaksituntinen elokuvan tekemisestä yksityiskohtaisesti kertova Making the Amazing. Tämän making of -dokumentin voi katsoa kokonaan alusta loppuun. Kiireisiä ihmisiä on ajateltu siinä mielessä, että dokumentti on jaoteltu pääosiltaan eri lukuihin esimerkiksi puvustus, erikoistehosteet, lavastus.

Hero in Crisis, Ock-Umentary: Eight Arms to Hold You ja Interwoven: The Women of Spider-Man. Nämä kolme pientä featurettea kertovat lähemmin siitä, mistä elokuvassa on kyse eli esitellyksi tulee Hämis, tohtori Mustekala ja Spider-Man -leffan ja sarjakuvan naiset. Edellä mainitussa selviää myös miksi sarjakuvan Gwen Stacya ei kelpuutettu elokuvaan.

Enter the Web on melko hupaisiakin elokuvanteon piirteitä esittelevä multi-angle -kooste (monikuvakulma-kooste) siitä, miten muutamia kohtauksia tehtiin ja toteutettiin. On se vaan mieletöntä, että yhteensä kahdeksan sekunnin elokuvakohtauksia varten tehdään monta päivää töitä.

Kuvagalleria esittelee 17 kpl muun muaan elokuvan alkutekstien aikana vilahtavia "taideteoksia". Interactive-kohdassa tutustutaan Spider-Man 2 pelintekotiimin sepustuksiin Activision's Spider-Man 2: Spinning the Game -osiossa. Myös pelin E3-messujen traileri on nähtäviää osuudessa Activision's Spider-Man 2: The Game 2004 E3 Gametrailer. Levyltä löytyy myös todella löyhä DVD-Rom osio, jossa ei ole mitään muuta kuin nettilinkkejä.

Yhteenveto

Vaikka elokuva onkin juonellisesti melkoista mainstream-huttua tiettyine kliseineen, on se silti yksi parhaista sarjakuvafilmatisoinneista tähän mennessä. Hämähäkkimiehen seikkailuja katselee mielellään juuri siksi, että se on lähestulkoon yksi yhteen verrannoillinen sarjakuvaesikuvaansa.

Lisäluettavaa:
Spider-Man - Hämähäkkimies -dvd
Spider-Man 2 -PS2 peli