Elokuva
Tampereella huhtikuun alussa vuonna 1918 valkoisten komppania valmistelee iskua punaisten miehittämään Näsilinna palatsiin. Yliluutnantti Erik Melinin (Nicke Lignell) komentama yksikkö koostuu viikon mittaisen pikakoulutuksen saaneista nuorista miehistä, joilla ei ole nimeksikään kokemusta sodasta. Palatsi vallataan helposti, mutta sutjakasti alkanut hyökkäys muuttuukin pian veriseksi asemasodaksi, kun Melinin kommandot jäävät ilman omiensa tukea saaden vastaansa punaisten vahvan vastahyökkäyksen.

Claes Olssonin dramatisoitu kuvaus Taistelu Näsilinnasta 1918 yhdestä sisällissotamme ratkaisun hetkistä satsaa realistiseen toimintaan, mutta sortuu ohjaajalle tuttuun tapaan ylitaiteellisuuteen sekoittaen faktapohjaiseen lahtaamiseen päälleliimattua dokementaarisuutta. Vanhoja valokuvia ja filminpätkiä hyödyntävä, toki kunnianhimoinen ja rohkea, mutta yhtä aikaa reppana rekonstruktio vieraannuttaa ja tökkii, kun kesken luotien laulun ja kurjan kuoleman kasvottomat sotilaat pysähtyvät puhumaan kankeasti tunnoistaan suoraan kameralle. Ratkaisu on paitsi outo, myös sangen epäkäytännöllinen katsojan tapahtumien sisäistämistä ajatellen, samalla kun keinotekoinen lisäke estää henkilöhahmoista välittämisen.

Käsikirjoittajat Olsson ja Robert Alftan ovat perustaneet elokuvansa Konrad Vestlinin vuosina 1936-1937 tekemiin Melinin komppanian haastatteluihin ja näiden kirjoittamiin kirjeisiin, mutta tosipohja tuntuu katoavan aina vain kauemmaksi kankeiden narraatioiden pätkiessä muuten sujuvaa sotakuvausta tasaisin väliajoin.

Kuten yliluutnantti Melin oli iskuryhmässään ainoa ammattisotilas, myös Nicke Lignell on tapahtumien keskiössä ainoa leipänsä näyttelemällä tienaava komeljanttari, eikä tukijoukkojen amatöörityöskentely jää vaikuttamatta uskottavuuteen. Ruotsinkielinen elokuva tuntuu replikoinniltaan ulkoluvulta ja tyypillisten sotakliseiden koneellinen toistaminen vaivaannuttaa katsojaakin.

Yhteenveto
Olssonin kertoman historiantunnin tärkeyttä ei toki sovi kiistää, sisällisodan käänteet ja veli veljeä vastaan-asetelmat kun ovat syvällä kansakuntamme kollektiivisessa muistissa, mutta asioita kerrattaessa elokuvan keinoin, tätä taiteenlajia ja instrumenttia pitäisi osata käyttää huomattavasti omaperäisemmin hyväksi.