Tätä kaikin puolin erittäin vakuuttavaa lavastusta tukee vielä upean rauhallinen kamerankäyttö, josta on varmasti paljolti kiittäminen ohjaaja Peter Webberia, jonka ensimmäinen teatterilevitykseen tuleva elokuva Tyttö ja Helmikorvakoru on. Miellyttävän rauhallinen työskentely on jo sinällään yllättävää, koska usein nykyään nämä ensimmäistä elokuvaansa vääntävät ohjaajat ovat hirvittävän näytönhaluisia, ja haluavat elokuvansa sisältävän mahdollisimman paljon kikkailua. Mutta Webberin kohdalla jo elokuvan aihekin toisaalta kertoo sen, että kyseessä on pikemminkin rauhallisen kerronnan kannattaja.
Visuaalisuuden Webber hallitsee, mutta valitettavasti Tyttö ja Helmikorvakoru kompastuu pukudraamojen yleiseen helmasyntiin; elokuvalta puuttuu sielu. Tapahtumat ovat kyllä pohjimmiltaan varsin mielenkiintoista seurattavaa, mutta kohtauksiin ei onnistuta luomaan minkäänlaista tunnetta, ja näin ollen tapahtumista ei oikein jaksa innostua. Tähän kun lisätään se, että elokuvan kerronta on todella hidasta ja kaiken kuvaamiseen käytetään todella runsaasti aikaa, on lopputuloksena ammattitaitoisesti tehty, mutta valitettavan tylsä elokuva.
Tyttö ja Helmikorvakorun toinen valttikortti on sen näyttelijäkalusto. Lost in Translationissa läpimurtonsa tehnyt Scarlett Jahansson jatkaa vakuuttavia otteitaan, ja vaikka hänen roolihahmolleen, piiaksi taloon tulevalle Grietille, onkin luvassa äärimmäisen vähän vuorosanoja, onnistuu Johansson tekemään hahmostaan oikean, elävän ihmisen. Griet ei ole elokuvan ainoa hiljainen henkilö, myös Colin Firthin Johannes Vermeer on varsin vähäsanainen taiteilja. Firth tekee oman perusvahvan roolisuorituksensa, josta tuskin kellään on koskaan moitittavaa. Johanssonin ja Firthin välinen kemia toimii varsin vaihtelevasti, mutta näiden kahden näyttelijän välillä nähdään kuitenkin elokuvan parhaat kohtaukset. Muista näyttelijöistä mieleen jää Tom Wilkinson taidetta tilaavana pohattana, jonka koko perusolemus kuvaa hyvin ajan henkeä; yhteiskunta elää luokkayhteiskunnassa, eikä alempisäätyisellä ole juuri sanavaltaa omaan elämäänsä, kun kerran on astunut toisen valtapiirin sisään.
Kuva
Ääni
Lisämateriaali
Anatomy of the Scene ei ole sekään hullumpi kooste. Se käsittelee n. 25 minuutin verran elokuvan tärkeää juhla-ateria-kohtausta ja sen kaikkia osa-alueita. Mukana on tosin jonkin verran myös ns. yleistä informaatiota elokuvan tekemisestä. Dokumentti on kasattu ulkopuolisen yhtiön toimesta, ja tämä näkyy lähinnä aina välillä kuultavana, jokseenkin hirveänä, täysin itse elokuvaan sopimattomina musiikkina.
Kommenttiraita on kaikin puolin sopivan informatiivinen, ja ihan mukavaa kuunneltavaa elokuvan ystäville. Äänessä ovat elokuvan ohjaaja Peter Webber ja tuottaja Andy Patterson.
Lisäksi levyltä löytyy kahdeksan poistettua kohtausta, jotka ovat kohtuullisella kuvan- ja äänenlaadulla varustettuja, sekä traileri.
Yhteenveto
- Kirjaudu sisään lähettääksesi kommentteja