Elokuva
Turkulainen renttudekkari Jussi Vares (Antti Reini) joutuu mukavuusalueensa ulkopuolelle, kun ryyppykaveri pastori Alasen (Matti Onnismaa) entiseltä kollegalta pastori Hukkaselta (Markku Maalismaa) tulee pyyntö tutkia outoa tapausta kaukana Pohjanmaalla. Kahdenvirranmaankylässä on loppunsa kohdannut nuori nainen, eikä mene kuin hetki, kun paikalle pyyhältänyt Vares huomaa, ettei oikeastaan mikään ole tuppulassa kuten pitäisi. Hurmoksellista yhteisöä pitää otteessaan uskonlahkon karismaattinen johtaja Taisto Raappana (Peter Franzén), jonka hengentuotteita kansa ostaa samaa vauhtia kuin paikallinen painaja Juhana Sulander (Jarmo Mäkinen) niitä ehtii markkinoille pukata. Jotain kummaa on myös paikkakunnan mielisairaalan johtajassa Sulo Hentossa (Kari-Pekka Toivonen), joka tuntuu virkaintoisen konstaapeli Larvan (Petteri Summanen) avustamana määräävän pakkohoitoon jokaisen turhia kyselevän. Ainoina tukinaan jaloviinaan Vareksen lailla mieltynyt hengenmies Hukkanen, paikallisen majatalon pitäjä Peitsara (Tomi Salmela), kylähulluksi leimattu Paskamantteli (Aake Kalliala) ja taksikuski Riutta (Pekka Huotari), yksityisetsivämme aloittaa uransa oudoimman ja samalla vaarallisimman tapauksen selvittelyn.

Uuden ajan Varekset tehokkaasti elokuvalla Pahan suudelma vuosi sitten avanneen Anders Engströmin ote on tallella, ja hyvän ohjaajan ominaisuudet näkyvät selvästi hallitumpana lopputuloksena kuin pari edellistä Varesta ohjanneen Lauri Törhösen sekavissa räpellyksissä Huhtikuun tytöt ja Sukkanauhakäärme. Vares - Kaidan tien kulkijat ottaa myös onnistuneesti etäisyyttä aikaisempia osia vaivanneeseen Turkukeskeisyyteen uusien lokaatioiden piristäessä kerrontaa. Miinusta tuo tällä kerralla Mika Karttusen sekava ja sinne tänne päämäärättömästi poukkoileva käsikirjoitus, joka ei osaa millään päättää lähestymissuuntaansa, vaan jakaa koneellisen tarkasti jokaiselle pelurille oman valkokangasaikansa, oli näillä sitten sanottavaa tai ei. Erikseen pitää tälläkin kertaa mainita vielä Samuli Laihon ja DJ Slow`n score, joka hyvällä sykkeellä pitää tapahtumat ja leffan liikkeessä.

Karismaattinen Antti Reini pitää keikan kasassa luotettavalla tyylillään, eikä haukuttavaa ole kotimaan tähtikartalla kirkkaina loistavissa sivuosahahmoissakaan. Peter Franzén on hyvä demoniensa rääkkäämänä saarnaajana ja Jarmo Mäkinen oma itsensä uhkaavana bisnesmogulina, mutta kumpikin taitaja saa ylettömästi kärsiä käsikseen rustatusta tyhjänpuhumisesta ja onnettoman munattomasta dialogista. Sympaattisimmat hahmot ovat Aake Kallialan ylilyöntejä viisaasti kaihtava Paskamantteli ja Tomi Salmelan ymmärtäväinen majatalonisäntä Peitsara. Huomionarvoisaa on myös Jasper Pääkkösen luuserinarkki Kyypakkauksen puuttuminen miehityksestä kokonaan. Bonukseksi saadaan tuottaja Markus Selinin luottosuojatin ja wanna-be-mediamogulin Petteri Ahomaan vuosituhannen huonoin sivuosasuoritus pankinjohtajana, joka kuulostaa erittäin hitaalla käyvältä Paavo Lipposelta.

Yhteenveto
Ei saagan aloittaneen Pahan suudelman kaltainen täysosuma, mutta selkeä petraus kahteen edelliseen tohinaan verrattuna. Ilo tosin voi olla ennen aikainen, sillä kuuden leffan diilin täydentävät ja vielä tänä vuonna ensi-iltansa saavat jatko-osat Uhkapelimerkki ja Pimeyden Tango ovat jälleen Lauri Törhösen työstämiä.