Robert F. Kennedyn salamurhaa edeltävät hetket Ambassador-hotellin työntekijöiden ja asukkaiden näkökulmasta.
Mafiatrilogian päätösosa sulkee ympyrän ja kertoo Michael Corleonen kohtalon.
Väkivaltainen ja historiallisesti epätarkka toimintaelokuva, joka näyttää maya-intiaanien kulttuurin varjopuolet.
Painajaismaistunnelmainen B-luokan kauhuelokuva kaikille säikyttelyn ystäville.
Kauan odotettu DVD kotimaisen estradiviihteen legendalta.
Kuinka tehdä elokuva kirjasta, jota on mahdoton filmata?
Nuoren pojan kuolema aiheuttaa suuria muutoksia perheessä ja ystäväpiirissä.
Corleonen mafiaperheestä kertovan Kummisetä-trilogian keskimmäinen osa on hieman edeltäjäänsä heikompi, mutta kuitenkin tasaisen vahva teos.
Yksi maailman kuuluisimpia elokuvia aloittaa Francis Ford Coppolan mafiatrilogian onnistuneesti.
Lukuisista tarinoista rakentuva ranskalaisdraama, jonka keskeisessä roolissa nähdään myös Minna Haapkylä.