Mestariohjaaja David Cronenbergin urbaani painajainen iskee ajan hermoon.
Emanuele Crialesen draamaelokuva on yksioikoinen kuvaus laittoman siirtolaisuuden ongelmista.
Raju ja kaunistelematon nyrkkidraama nuorisojengeistä 1970-luvun Glasgow`ssa on samalla sydämen särkevä kasvukertomus.
Yliluonnollisia sävyjä saava espanjalaisdraama on tarina rakkaudesta, valinnoista ja hyvän tekemisestä.
Kiveäkin kovempi pikkurikollinen Pinkie (Sam Riley) seikkailee Graham Greenen klassikkoromaaniin perustuvassa psykologisessa jännitysdraamassa.
Raju kertomus nuoresta tytöstä, jonka kontolle jää koko perheen pelastaminen rikosten ja huumeiden kyllästämässä maailmassa.
Esikoisohjaaja Jorge Michel Grau nostaa synkän kannibaalielokuvansa teemaksi meksikolaisen yhteiskunnan mädännäisyyden.
The Doors – ja varsinkin laulaja Jim Morrison – saa viimein arvoisensa kunnianosoituksen arvostavan, mutta totuudenmukaisen dokumentin myötä.
Pirjo Honkasalon kauniin dokumentin päähenkilö on entinen nyrkkeilijä ja nykyinen buddhalaispappi.
Tragikoominen avioliittofarssi on neljän kokeneen ruotsalaisnäyttelijän show.