Elokuva
Lapsuudessaan äärimmäisen tragedian kokenut Juhani (Niilo Syväoja) ei ole sopeutunut tavanomaisempiin sijaiskoteihin tai laitoksiin, ja niinpä kaikkea vastaan kapinoiva poika passitetaankin Saareen, pahaan paikkaan, missä sijaitsee vieläkin pahempi poikakoti. Saaressa seitsemän enemmän tai vähemmän kriminaalin pojanklopin elämänmenoa kaitsee kovalla kädellä paikan johtaja Olavi Harjula (Tommi Korpela). Saaren julmaan maailmaan tuo jännitteitä myös Harjulan vaimo (sensuelli Kristiina Halttu) ja heidän kaksi tytärtään, Orvokki (Edit Viljamaa) sekä varsinkin naiseuden kynnykselle juuri kasvanut Vanamo (Marjut Maristo). Kun sosiaalitoimisto lakkauttaa laitokselta tukensa, idean ylläpidon jatkamiseen silkkiperhosten kasvattamisen muodossa tarjoaa Juhanin juoppo isä (Pertti Sveholm).

Dome Karukosken edellinen elokuva, Tyttö sinä olet tähti, osoittautui hitiksi, mutta nyt ollaan kaukana rentojen hiphopheebojen koomisista edesottamuksista. Tummien perhosten koti on surumielinen ja paikoin pakahduttavan ahdistava kertomus menneisyyden painolastista, jonka alta selviäminen vaatii paljon, ja joiltain liikaakin.
Karukosken ohjaus on vahvasti näyttelijävetoista ja kohtauksiin onkin saatu yllin kyllin elävää realismia, vaivatta soljuvaa dialogia myöden. Alkupään vaivaannuttavista laitoskliseistä huolimatta ohjaaja kasvattaa elokuvastaan komean ja dramaattisen kokonaisuuden. Marko Leinon käsiksessä sivutaan pienin vedoin myös suljetun yhteisön kiirastulta ja vaarallisesti kihisevää tunteiden paloa, vaikka tarina keskittyykin suurelta osin Juhanin traagisen tarinan auki nivomiseen. Tummien perhosten metaforaa, heikkojen yksilöiden karsimista, Pini Hellstedtin upeasti rikkaalla skaalalla kuvaama leffa tuppaa hiukan toistamaan, mutta muuten kokonaisuus on komeasti kuosissa. Panu Aaltion scoressa pääpaino on pianolla ja tarkakorvaisemmat kyllä huomaavat mm. Phillip Glassin pyörähtäneen herran soittimessa useamminkin. Kaunis ja melankolinen musiikki varioi pääteemaansa tyylikkäästi eikä onneksi nouse hallitsevaan asemaan dramaattisimmissakaan kohtauksissa.

Nuori Niilo Syväoja tekee vahvan roolityön omien demoniensa kanssa taistelevana Juhanina, samaten kuin toinen tulokas, raikkaan persoonallinen Marjut Maristo. Eero Milonoffin jäätävästi tulkitsemassa mörököllimäisessä Salmessa on metodia mukana tavallista enemmän ja miehen komea roolityö toimiikin katalyyttina sille ratkaisevalle konfliktille. Muutaman viikon päästä Jussi-patsaalla Miehen työstä palkittava (uskokaa minua) Tommi Korpela on alfauros Harjulana totta kai erinomainen. Naisroolit jäävät miltei kaikki pelkiksi objekteiksi, kuka ikuisesta rakkaudesta, kuka hetken hurmasta.

Yhteenveto
Taitavasti näytelty ja varmasti ohjattu, ajatuksekas draama. Loistava alku kotimaiselle elokuvavuodelle.