Elokuva
Yhteisöllisyys ja käyttäjävetoisuus ovat verkostoituneessa nyky-yhteiskunnassa kuumaa tavaraa. YouTube-palvelu eturintamassa on mahdollistanut useiden artistien kuuluisuuden sekä amatööriohjaajien nousun pienen piirin suosikeiksi. Kun käytännössä kenellä tahansa on mahdollisuus saada Warholin 15 minuutin kuuluisuus hyvinkin pienellä vaivalla ja oikeanlaisella innovatiivisuudella, ovat myös elokuvantekijät joutuneet uudenlaiseen asemaan. Tavallisilla kansalaisilla ei välttämättä ole käytettävissä miljoonaluokan budjettia, mutta idearikkaasta yhteisöstä on helppo lähteä hakemaan inspiraatiota.

J.J. Abramsin tuottama ja Matt Reevesin ohjaama Cloverfield pohjaa koko perustuksensa nykyiseen trendiin. Salamyhkäisesti markkinoitu elokuva käytti julkistaessaan hyväksi Internetin laajaa yhteisöllisyyttä. Taidokkaasti koottu teaser herätti mielenkiinnon, ja mainonta sujui kuin itsestään puskaradion avulla – huomattavasti tehokkaammin kuin monien suurbudjettisten elokuvien virallismarkkinointi. Yhteisöä hyödyntävä markkinointi oli kuitenkin vain yksi Cloverfieldin valteista, sillä se on toteutustavastaan lähtien ottanut mallin YouTuben luomasta maailmasta.

Elämme aikaa, jossa suurimmalla osalla ihmisistä on mahdollisuus tallentaa mihin kellonaikaan tahansa näkemänsä asia. Kamerakännykät sekä pienentyneet digi- ja videokamerat kulkevat yhä useamman kanssakulkijan laukussa. Media on alkanut yhä enenevässä määrin käyttää lukijoittensa kuvaamia tilannekuvia hyödyksi julkaisuissaan, ja tähän ”amatöörikuvauksen” maailmaan pureutuu myös Cloverfield omintakeisella tyylillään. Ulkomaille lähtevän kaverin läksiäisjuhlaa varten ystävykset päättävät tallentaa muistoksi kunkin läheisen mietteitä ja vinkkejä tulevaisuuden varalle. Iloisissa tunnelmissa alkavat juhlat päätyvät kuitenkin kaaokseen, kun maanjäristyksen ja räjähdyksen saattelemana viereiselle kadulle lentää Vapaudenpatsaan raadeltu pää. Jokin on juuri hyökännyt Manhattaniin.

Cloverfield käyttää tehokkaan taidokkaasti hyödyksi WTC-iskun luomia pelkokuvia ja ennen kaikkea epävarmuutta. Tekijät tutkivat hartaasti netin syövereistä löytyviä yhteisöpalveluita ja etenkin 9/11-tapahtuman aikaisia videomateriaaleja, joista syntyi idea kuvata katastrofigenren elokuva ikään kuin kokijan silmin. Elokuva vie Maailmojen sodan henkilöperspektiivin entistä lähemmäksi ruohonjuuritasoa, suoraan tapahtuman ytimeen. Katsoja näkee, kokee ja tietää tapahtumista tasan yhtä paljon kuin elokuvan hahmotkin. Käytännössä informaatio on nollatasolla, minkä takia tunnelma on ahdistavan epävarma: mitä, kuka, miksi ja miten? Tiukasti rajatun perspektiivin vuoksi tapahtumia ei missään vaiheessa selitetä, mikä jättää nautinnollisen jälkimaun elokuvan loputtua. Sitä ennen Cloverfield on pahimmillaan pakokauhunomainen vuoristorata, mikäli katsoja pystyy vain tempautumaan elokuvan mukaan.

Valitettavasti elokuva tekee lähes kaikkensa tuhotakseen tunnelmallisuuden. Juoni kompastelee toistuvasti genrensä kliseisiin, eikä edes pyri peittelemään näitä. Typeryyksiä, halpoja säikkyjä ja täysin järjettömiä suunnittelumokia on lähes joka mutkan takana, ja ne ovat kaiken lisäksi äärimmäisen ennalta arvattavia. Tunnelman kannalta nämä onnistuvat eliminoimaan immersion lähes tyystin, mikä sotii elokuvan kantaideaa vastaan. Törkeimpien päättömyyksien karsimisella ja edes pienoiselle peittoyrityksellä Cloverfield voisi olla yksi viime aikojen tunnelmallisimmista genre-elokuvista. Nyt se on vain mielenkiintoinen ja hyvä, mutta harmittavan puutteellinen.

Tuntemattomien näyttelijöiden käyttö on toteutustavan kannalta merkittävä ratkaisu. Elokuva esittelee alkuun useita henkilöitä, mutta pian tapahtumien alettua joukosta karsiintuu selkeästi tunnistettava ydinjoukko seurattavaksi. Henkilöiden kasvottomuus tekeekin elokuvasta ”aidomman”. Nähtävä materiaali on helppo uskoa jonkin paikallaolijan kuvaamaksi, kun ruudulla ei toikkaroi miljoonatilin taskuunsa kahmivaa maailmanluokan tähteä. Tuntemattomuuden lisäksi näyttelijät osaavat myös näytellä, vaikkakin tapahtumat pääsääntöisesti sisältävät vain paniikinomaista huutoa ja pelkoa. Tapahtumien aikana luodut suhteet ja puheet tuntuvat aidoilta, eivätkä suinkaan keinotekoisilta kuten elokuvan useat juonenkäänteet.

Cloverfield poikkeaa genrestään ainoastaan toteutustavallaan, mutta se riittää. Vanhasta ideasta huolimatta yhden henkilön perspektiivi toimii yllättävän tehokkaasti, ja tuntuu suorastaan tyhmältä, että tämän kaliiberin elokuvaan sitä käytetään oikeastaan ensimmäistä kertaa vasta nyt. Osin toimivuus johtuu myös taidokkaan raottelevasti esitettävästä uhasta, joka herättää kysymysten ohella myös pelkoa. Harmi vain että juoni sortuu genrensä kuluneisiin kliseisiin.

Tekniikka
Cloverfield ei ole erityisen arvostelijaystävällinen tekniikkapuolen suhteen. Idean perustuessa mahdollisimman amatöörirealistiseen kavereiden bileiden taltioimiseen, ei jälki ole priimaluokan kuvaan tottuneelle katsojalle kaikkein otollisin.1080p-koodattu 1.78:1-kuva on kuitenkin teräväpiirtoformaatin sallimin keinoin häikäisevän kaunista jälkeä pienin tarkoituksellisin nyanssein.

Käsivaralla kuvattu elokuva on jatkuvasti liikkeessä, ja tekijöiden pyrkimys on ollut antaa vaikutelma aidosta kotivideosta. Tästä johtuen kameran fokus on välillä tarkennettu väärin, eikä kameran laatu vastaa oikeaa elokuvakameraa. Teräväpiirtoformaatin etu tulee kuitenkin selvästi esille. Vaikka pysäytyskuviin on vaikea saada tarkkaa tilannetta tallennettua, paljastaa kaoottinen kamera runsaasti yksityiskohtia etenkin eri pinnoissa ja materiaaleissa. Myös syvyysvaikutelma on erinomainen, ja mustan taso kiitettävä. Jälkimmäinen on etenkin tärkeä, sillä elokuva tapahtuu kauttaaltaan pimeissä lokaatioissa.

Dolby True HD 5.1 -miksaus on sanalla sanoen vakuuttava. Koko teatterihyöty on lähes jatkuvassa käytössä. Kuvan tapaan myös äänimaailma mukailee jossain määrin kameran laatua, minkä takia esimerkiksi taakse jäävät äänet ovat miksattu aavistuksen verran vaimeiksi. Ääniraita ottaa kuitenkin ronskisti vapauksia tämän suhteen. Tilaäänet ovat hyötykäytössä melkein alituiseen, mutta parastaan ne pistävät elokuvan lukuisten toimintakohtausten aikana. New Yorkin kaduilla vellova täyssota armeijan ja tuntemattoman uhan välillä kuullaan konkreettisesti katutasolta lähtien. Matalat taajuudet vavisuttavat kiitettävällä sykkeellä perustuksia, ja kaiuttimet taltioivat tapahtumien kaoottisuuden olohuoneeseen esimerkillisen voimakkaasti – pelkkä äänimaailma onnistuu luomaan pakokauhunomaista tunnelmaa kotisohvalla.

Lisämateriaali
Kommenttiraidalla on äänessä elokuvan ohjaaja Matt Reeves, joka turinoi kuvauspaikoista ja -tyylistä, tuottaja J.J. Abramsista sekä muista elokuvan aspekteista. Puhe liittyy kiitettävän paljon siihen muuhun osaan, mitä julkaisun muut lisämateriaalit käyvät lävitse, ja lähes taukoamattoman spiikin aikana Reeves onnistuu jakamaan mielenkiintoista triviaa elokuvasta.

Yhtaikaa kommenttiraidan kera kannattaa laittaa pyörimään Blu-ray-julkaisun uniikkiekstra Special Investigation Mode. Se jakaa ruudun kolmeen osaan, jossa oikeassa laidassa nähdään itse elokuva. Vasemmassa laidassa on pelkistetty kartta tapahtumapaikasta, joka seuraa henkilöiden ja uhan olinpaikkaa elokuvan aikana. Mielenkiintoisimpana antina on ruudun oikeassa alanurkassa sijaitseva inforuutu, joka on koottu Cloverfieldin tapahtumien jälkeen. Yksinkertaisimmillaan se kertoo tunnistettavien paikkojen/monumenttien tietoja, mutta näiden lisäksi se jakaa ulkopuolista informaatiota ja spekulatiivista pähkäilyä asioista, joista varsinainen elokuva ei ruohonjuuritasonsa vuoksi lähde syvemmin selittämään. Etenkin pohdinnat uhan alkuperästä ja päähenkilön uuden työpaikan osuudesta asiaan ovat mielekästä luettavaa.

Document 01.18.08: Making of Cloverfield (28:22) on perinteistä EPK-materiaalia, jossa tuotantotiimi käy läpi elokuvan saloja ja kamera kuvaa kulissien takaista pelleilyä. Osio keskittyy enemmän tuotannon kuvaus ja henkilöstöpuoleen, kun taas elokuvan tehosteisiin perehdytään mielenkiintoisemmassa Cloverfield Visual Effects (22:32) -dokumentissa.

I Saw It! It’s Alive! It’s Huge! (5:53) on lyhyt katsaus elokuvan uhan luomisasteesta ruudulle taltioituun ilmestykseen saakka. Clover Fun (3:56) on lyhyt kollaasi pilalle menneitä kohtauksia, joiden tukena on vielä neljä kappaletta poistettuja ja kaksi vaihtoehtoista loppua ohjaajan kommenttien kera tai ilman. Ohjaajan perustelut kullekin leikkaukselle on varsin perusteltuja elokuvan tempon kannalta.

Yhteenveto
Cloverfield käyttää yhteisöverkoista hyödynnettyjä oppeja tehokkaalla tavalla voimistaakseen kerronnallisia jännitteitä. Katutason perspektiivi on yllättävän toimiva tehokeino, jota latistaa ainoastaan genrekliseiden orjallinen noudattaminen.