Elokuva
Ebenezer Scrooge (Jim Carrey) on syntymäikävä porho, jonka suurinta huvia on painaa maanrakoon niin tuiki tuntemattomat kuin läheisensäkin. Joulunajan taika ei ryppynaamaista ja kurttuotsaista kiusankappaletta hetkauta, ja sen saavatkin kovalla tavalla kokea miehen appari Bob Cratchit (Gary Oldman) sekä siskonpoika Fred (Colin Firth). Vaan kun tarpeeksi kanssaeläjien kestävyyden kanssa leikkii, maksun aika voikin tulla odottamattomasta suunnasta, ja niinpä jouluyönä Scrooge saa vieraakseen kolme aavetta, jotka kuskaavat ukonrehjakkeen uskomattomaan seikkailuun, ja näkemään, mikä vaikutus tämän umpitylyllä käytöksellä on ollut, on nyt ja tulee olemaan. Reissu ei tietenkään voi olla vaikuttamatta Ebenezeriin, ja niinpä antamisen ja saamisen juhla löytää jälleen sen oikean merkityksensä.

Ohjaaja Robert Zemeckis on sipaissut Charles Dickensin ensimmäisen kerran jo vuonna 1843 julkaistua joulutarinaa teknisesti häikäisevällä taikasudilla, ja vaikka tarina onkin originaalille uskollinen, nykyajan tietotaito ja tekniikka tuovat juttuun aivan uusia ulottuvuuksia, sen kolmannen lisäksi. Komeat 3D-efektit ovat kieltämättä näyttäviä, varsinkin alituinen lumisade ja hurjat lentorallit läpi kaupunkien ja kylien luovat syvyyden ja etäisyyksien tunteen elävästi, parhaimmillaan jopa niin, että katsoja huomaa väistelevänsä erilaisia objekteja itsekin.

Toisaalta on sääli, että taitavana henkilöohjaajankin tunnettu Zemeckis ei ole vieläkään tarttunut ns. elävään elokuvaan, vaan kuten herran kaksi aiempaakin (Napapiirin pikajuna (2004) ja Beowulf (2007), Saiturin joulu on tehty näyttelijät digitaalisesti animaatioksi muokkaavalla Motion Capture -tekniikalla, joka toki on parhaimmillaan varsin vallaton keksintö, mutta ei enää uusi.

Virtuoosimainen Jim Carrey on aivan omaa luokkaansa niin kaiken ikäisinä versioina Ebenezer Scroogesta kuin myös tämän luona vierailevina menneisyyden nykyisyyden ja tulevaisuuden aaveina. Aksentit ovat hallussa, ja kun herralle antaa tarpeeksi tilaa, saadaan tulkinnoista riemukkaita ja anarkistisiakin. Gary Oldmanille on langennut kolme roolia, joista jokainen saa lämpimän ääniasun, ja yhtä kivaan suoritukseen nousee myös Colin Firth ilolla täyteen pakattuna veljenpoikana. Robin Wright Penn hehkuu Scroogen nuoruudenrakastettuna, ja aina osuva nallekarhu Bob Hoskins on hilpeä herra Fezziwig.

Ohjaaja Zemeckisin luottosäveltäjän Alan Silvestrin (Saiturin joulu on kaksikon kuudestoista yhteistyö sitten vuoden 1984 ja elokuvan Vihreän timantin metsästys (Romancing The Stone)) nuottikynä on yhä terässä ja score kymmeniä tuttuja joululauluja nokkelasti varioiva potpuri. Loppubiisiksi säästetty, Silvestrin ja Glen Ballardin säveltämä ja Andrea Bocellin esittämä God Bless Us Everyone voi vielä joskus nousta sekin joulun ajan klassikoksi.

Koko perheen jouleffaksi Zemeckisin kankaalle loihtimat visiot ja hahmot voivat kuitenkin olla monessa kohdassa liian pelottavia perheen pienimmille ja siksipä ikärajaluokitus kannattaakin ottaa tosissaan.

Yhteenveto
Tarpeeksi suurella lompakolla saa kieltämättä ihmeitä aikaan, ja visuaalisesti Saiturin joulu onkin todellinen silmäkarkki, ja vaikka tarina onkin versioitu jo kymmeniä, ellei jopa satoja kertoja eri formaateissa, sen oivaa opetusta ei voi koskaan liikaa korostaa. Joulun hengestä vielä yksi ylimääräinen tähden puolikas.