Elokuva
On vuosi 1987 ja sekunti siitä, kun Oklahoman Tulsasta laulajanura mielessään Los Angelesiin tullut viaton ja nuori Sherrie Christian (Julianne Hough) astuu ulos bussista, neiti ryöstetään. Apuun syöksyy niin ikään rocktähteydestä unelmoiva baarimikko Drew Boley (Diego Boneta), joka ihastuu tyttöön ensimmäisellä silmäyksellä ja tarjoaa tälle työtä omasta duunipaikastaan, kaupungin kovimmasta menomestasta Bourbon Roomista. Rokkibaarin johtokaksikolla, Dennisillä (Alec Baldwin) ja Lonniella (Russell Brand), on kuitenkin kaksi pahaa ongelmaa: kaupungin uudeksi pormestariksi valittu Mike Whitmore (Bryan Cranston) ja tämän tulisieluisen vanhurskas vaimo Patricia (Catherine Zeta-Jones), jotka haluavat puhdista Enkelten kaupungin synnistä, ja aloittaa missionsa pahuuden pesäksi nimeämästään Bourbon Roomista.

Toinen ongelma on Arsenal -bändinsä kanssa keikalle kaivattu, täysin omissa sfääreissään lentelevä rocktähti Stacee Jaxx (Tom Cruise), jonka kanssa ongelmissa painii myös tämän äärimmäisen stressaantunut manageri Paul Gill (Paul Giamatti). Kun Bourbon Roomin sulkeminen on liipaisemella, nuoren parin rakkaus kohta karikolla ja rock`n`rollin tulevaisuuskin kyseenalainen, tarvitaan ihme, jonka vain oikea ja aito musiikki voi synnyttää.

Adam Shankmanin huikean visuaalinen ja ronskisti jytäävä Rock of Ages on maanmainio filmatisointi Chris D´Arienzon maailmankuulusta musikaalista, jossa yhdistyvät monet elokuvan teolle tärkeät elementit rouheassa symbioosissa. Sähäkkä ja seksikäs, puhdasta kasarinostalgiaa tulviva kuvitus iskee nykyhetkeen vastustamattomalla voimalla ja palauttaa myötänolouttakin uhmaten keikat, kostyymit ja kurkkuun kumottavat elävinä mieleen. Oli sitten 1980-luvun rockista mitä mieltä tahansa, Adam Andersin ja Peer Åströmin sovittamat biisit tykitetään valkokankaalle maukkailla lisukkeilla ryyditettyinä niin tuhdilla temmolla, että paikallaan pysyminen on sula mahdottomuus. Tutuimpien riffien takaa löytyy sellaiset nimet kuin Bon Jovi, Guns N´Roses, Def Leppard, Poison, Whitesnake, Journey ja Twisted Sister.

Justin Therouxin ja Allan Loebin käsikirjoittama, pohjimmiltaan hyvinkin yksinkertainen ja naiivi tarina on yhtä aikaa herkän koskettava, hurmiollisen synkkä ja hilpeän humoristinen, ja tarjoaa erinomaisille näyttelijöille huikean mahdollisuuden tulkita äärihahmoja, eikä yksikään nimekkäimmistä pelureista jätäkään tilaisuuttaan käyttämättä. Shankman käyttää jokaista kikkaa ja trikkiä, vaihtelee tempoa ja tyylejä, mutta homma pysyy kaikesta huolimatta tanakasti herran hyppysissä, ja kun aika on, myös yleisö vastaa lavan tapahtumiin kurkku suorana.

Nuoret päätähdet, pirtsakka Hough ja kivasti kukkoileva Boneta, jäävät kuitenkin vääjäämättä taustakuoroon, kun stagen valtaavat todelliset tekijät. Tom Cruise tekee uskomattoman muodonmuutoksen ulkoisesti Axl Rosea muistuttavaksi Stacee Jaxxiksi, jonka viskissä marinoitujen ajatusten kulku ja tempaukset saavat kuitenkin Gunnari-solistinkin tuntumaan pyhäkoulupojalta. Cruisen rooli rockin vaarallisimpien ulottuvuuksien ruumiillistumana on työ, jota ei näkemättä kykene edes uskomaan. Aina mainio Paul Giamatti saa raivota sielunsa pohjasta umpikierona managerina ja leffan hauskimmasta annista vastaavat loistavasti samaa räkäistä instrumenttia soittavat Alec Baldwin ja Russell Brand jokaisen rokkarin eksentrisinä unelmajuottolan omistajina.

Musikaalista uransa ensimmäisen Oscarinkin (Chicago, 2002) voittanut Catherine Zeta-Jones on niin ikään liekeissä hurmoshenkisenä Pattyna, eikä huonosti pärjää Malin Akermankaan Rolling Stonen tiukkapipoisena toimittajana, jonka elämän Stacee Jaxxin haastattelu muuttaa. Myös Mary J. Blige antaa näytteen kyvyistään Venus-klubin napakkana johtajattarena. Ja mikä tärkeintä, jokainen komeljanttari klaaraa myös laulupuolen paremmin kuin hyvin.

Yhteenveto
Niin vastuttamattomasti mukaansa tempaava rockmusikaali, että sen luulisi nousevan hitiksi vaikka Suviseuroissa.