Elokuva
Kun inhan liikemies Maximin (Taneli Mäkelä) laajennussuunnitelmat tuovat Velhonvuorelle räjäyttäjät, noitaäitinsä (Eija Vilpas) hellässä huomassa asustelevat Hevisaurukset, Herra Hevisaurus, Komppi Momppi, Riffi Raffi ja Muffi Puffi, joutuvat kotoaan evakkoon, mukanaan vielä kuoriutumaton pikkusiskonsa Milli Pilli. Kouluretkellä olevat lapset, Toni (Milo Snellman) ja Suvi (Salli Siivonen), äkkäävät metallimusiikkia soittavat hirmuliskot ja ryhtyvät etsimään näille pakolaisille turvapaikkaa, jota tarvitaankin, koska Maxim, kahden ilkeän kätyrinsä, Mökön (Timo Kahilainen) ja Lökön (Jan Nyqvist) kanssa, haluavat jurabändin vetonaulaksi suunnittelemaansa Huvimaahan. Pelastusoperaatioon sekaantuu myös Maximille hanttihommia tekevä Iivari (Kari Hietalahti), jolla on kuitenkin vielä omatuntoa jäljellä.

Paperilla (tai näytöllä) pitkän uran pääasiallisesti äänisuunnittelijana tehneen Pekka Karjalaisen (mm. Kummelin Jackpot (2006), Vähän kunnioitusta (2010), Herra Heinämäki ja Leijonatuuliviiri (2011)) ohjaama Hevisaurus -elokuvan synopsis on voinut näyttää hauskalta, mutta sen elokuvan muotoon pykätty versio ei sitä ole. Se on tuotantoyhtiön ahneudessaan suunnittelema täsmäisku vanhempien lompakolle, jolla yritetään lypsää mukavasti levyjä myynyt ja keikkoja vetävä, lapsille suunnattua heavyrockia soittavan yhtyeen menestystä.

Veli-Pekka Hännisen, Antero Arjatsalon ja Heikki Salon rustaama käsikirjoitus sortuu juuri niihin sudenkuoppiin, joita soisi lapsille suunnatuissa elokuvissa jo osattavan vältellä. Kun kaikki lyödään tahallaan läskiksi todella luotaantyöntävällä ylinäyttelemisellä, lasten oman mielikuvituksen tehoa ja ymmärrystä yleensäkin, aliarvioidaan törkeästi.

Samalla kun komiikka on vain ja ainoastaan kompastelua ja kaatuilua, sanomat paksulla tussilla alleviivattuja ja kokonaisuudesta rytmikin tyystin kateissa, lopputuloksena on läpeensä laskelmoidulta rahastukselta löyhkäävä lätty, joka voisi toimia huomattavasti paremmin tv:ssä, pieninä pätkinä esitettynä. Teknisestikin Hevisaurus - The Movie on telkkarin lastenohjelmissa nähtävää tasoa, saurukset kumipuvuissa kömpelöiviä ihmisiä, joiden naamanliikkeet ovat tosin digitoitu synkkaamaan suomenkieliseen replikointiin, mutta moisesta ei ole paljoakaan iloa, sillä dialogi on parhaimmillaankin sangen huumorille allergista ja tylsää. Kaiken kohkaamisen alle on myös piirrelty pientä sanomaa luonnon ja varsinkin uhanalaisten lajien suojelusta.

Bändin oikeat jäsenet, Olavi Tikka, Jonas Saari, Janne Mirala, Antti Heikkinen ja Miila Virtanen, touhuavat kostyymeihin pukeutuneena, mutta Saaren ja Heikkisen ääninä kuullaan Veeti Kalliota ja Sam Huberia. Kuin vakavinta draamaa esittävät nuoret tähdet Milo Snellman ja Salli Siivonen lukevat roolinsa ilman iloa, mutta sekään ei vihlo yhtä pahasti kuin aikuisten veteraanien karkea yli-ilmeily ja -tulkinta. Eija Vilppaan noita-akka saa epäilemään sairaskohtausta, eikä sen suuremmin vakuuta Hissu Hietalahden Iivarikaan traktorirallillaan. Taneli Mäkelän Maxim on yhdellä viivalla sutaistu pahis, mutta Timo Kahilaisen ja Jan Nyqvistin Mökön ja Lökön, kahden pökkelön hanslankarin hahmoon, ei liene tuhlatun kynää senkään vertaa. Toni ja Suvin vanhempina nähdään Heikki Hela, Kaisa Mattila, Toni Wahlström ja Sanna Stellan ja parhaiten Rölli-peikkona tuttu Allu Tuppurainen on professori Tiukkanen. Kun jollain tasolla on kyse kuitenkin myös musiikkielokuvasta (saurukset tosin musisoivat elokuvassa vain muutaman ohikiitävän hetken), mukaan on haalittu myös myös muita musiikin ammattilaisia, kuten Idols-voittaja Hanna Pakarinen, Stratovarius -solisti Timo Kotipelto sekä Matti ”Fredi” Siitonen.

Yhteenveto
Varmastikin hevisaurusten omalle elokuvalle löytyy lauma pikkufanejakin vanhempiaan teatteriin patistamassa, mutta vuottakin varttuneemmat tulevat kokemaan lähinnä möytänolouden hetkiä. Pieni plussa vetäville biiseille, joita kuullaan kuitenkin aivan liian vähän.