Tyttö ja Turbaani on yksi maailman tunnetuimpia maalauksia. Öljyvärityön maalasi 1665-1666 välisenä aikana Johannes Vermeer (Colin Firth), käyttäen mallina taloon tullutta 17-vuotiasta piikaa, Grietia (Scarlett Johansson). Näistä lähtökohdista, sekä Tracy Chevalierin romaanista on lähdetty rakentamaan Tyttö ja Helmikorvakoru (alkuperäinen nimi Girl With a Pearl Earring) -elokuvaa, jonka vaikutus katsojaan on paljolti siitä kiinni, kuinka suuresti taidehistoria ja sen mestarit kiinnostavat.

Tyttö ja Helmikorvakoru on kaunis elokuva. Heti alusta lähtien on nähtävissä, että visuaalisuuteen on panostettu. Puvustus on todella upeaa, varsinkin elokuvan maailman ylempään kastiin kuuluvat henkilöt saavat pitää yllään todella kauniita, mutta varmasti hyvin epämukavia vaatteita. Tuohon aikaan kun oli kotonakin tärkeää näyttää siltä, että olisi koska tahansa valmis astumaan kuningattareksi kunigattaren paikalle. Kauniit puvut eivät ole yksin, sillä niitä tukee ajan kanssa tehty lavastus. Elokuvan miljööt näyttävät erittäin aidoilta, eikä työtunteja ole säästelty, kun elokuvan Delfia on luotu tapahtumaympäristöksi.

Tätä kaikin puolin erittäin vakuuttavaa lavastusta tukee vielä upean rauhallinen kamerankäyttö, josta on varmasti paljolti kiittäminen ohjaaja Peter Webberia, jonka ensimmäinen teatterilevitykseen tuleva elokuva Tyttö ja Helmikorvakoru on. Miellyttävän rauhallinen työskentely on jo sinällään yllättävää, koska usein nykyään nämä ensimmäistä elokuvaansa vääntävät ohjaajat ovat hirvittävän näytönhaluisia, ja haluavat elokuvansa sisältävän mahdollisimman paljon kikkailua. Mutta Webberin kohdalla jo elokuvan aihekin toisaalta kertoo sen, että kyseessä on pikemminkin rauhallisen kerronnan kannattaja.

Visuaalisuuden Webber hallitsee, mutta valitettavasti Tyttö ja Helmikorvakoru kompastuu pukudraamojen yleiseen helmasyntiin; elokuvalta puuttuu sielu. Tapahtumat ovat kyllä pohjimmiltaan varsin mielenkiintoista seurattavaa, mutta kohtauksiin ei onnistuta luomaan minkäänlaista tunnetta, ja näin ollen tapahtumista ei oikein jaksa innostua. Tähän kun lisätään se, että elokuvan kerronta on todella hidasta ja kaiken kuvaamiseen käytetään todella runsaasti aikaa, on lopputuloksena ammattitaitoisesti tehty, mutta valitettavan tylsä elokuva.

Tyttö ja Helmikorvakorun toinen valttikortti on sen näyttelijäkalusto. Lost in Translationissa läpimurtonsa tehnyt Scarlett Jahansson jatkaa vakuuttavia otteitaan, ja vaikka hänen roolihahmolleen, piiaksi taloon tulevalle Grietille, onkin luvassa äärimmäisen vähän vuorosanoja, onnistuu Johansson tekemään hahmostaan oikean, elävän ihmisen. Griet ei ole elokuvan ainoa hiljainen henkilö, myös Colin Firthin Johannes Vermeer on varsin vähäsanainen taiteilja. Firth tekee oman perusvahvan roolisuorituksensa, josta tuskin kellään on koskaan moitittavaa. Johanssonin ja Firthin välinen kemia toimii varsin vaihtelevasti, mutta näiden kahden näyttelijän välillä nähdään kuitenkin elokuvan parhaat kohtaukset. Muista näyttelijöistä mieleen jää Tom Wilkinson taidetta tilaavana pohattana, jonka koko perusolemus kuvaa hyvin ajan henkeä; yhteiskunta elää luokkayhteiskunnassa, eikä alempisäätyisellä ole juuri sanavaltaa omaan elämäänsä, kun kerran on astunut toisen valtapiirin sisään.

Elokuvan häikäisevää visuaalisuutta tukee hienosti Suomi-julkaisun hyvä kuvanlaatu. Kuva on kaikinpuolin terävä, ja keskiaikainen kaupunki nähdään koko loistossaan luonnollisin värein. Ainoa varsin iso miinus kuvanlaadulle tulee aivan uskomattoman suuresta roskaisuudesta, joka on kyllä varsin anteeksiantamatonta vuonna 2003 tehdyltä elokuvalta. Varsinkin elokuvan kirkkaissa kohtauksissa roskien runsas määrä on havaittavissa harmistuttavan selkeästi.

Tyttö ja Helmikorvakoru -elokuvan ääniraita tarjoillaan Dolby Digital 5.1 -muodossa ja tällaisenaan se onkin ihan toimiva. Dialogi toistuu selkeästi, kuten muutkin tehosteet, mutta dynamiikkaa olisi kaivannut enemmän, vaikka kyseessä ei mikään toiminta-elokuva olekaan.

Lisämateriaalia on tarjolla ihan mukavasti, ja positiivisena yllätyksenä lisämateriaalia on kommenttiraitaa lukuun ottamatta tekstitetty suomeksi. Huonona puolena tässä on, että jostain mystisestä syystä aina välillä teksityksen siirtyessä keskelle ruutua, ylempi rivi suomennoksesta saa taakseen mustan palkin, joka peittää hieman näkyvyyttä.

The Art of Film Making on uudelleen nimetty making of -feature. Pituutta sillä on vain vajaat 15 minuuttia, mutta tämä aika käytetään tehokkaasti. Mukana on paljon kivoja yksityiskohtia elokuvan teosta, eikä mainostamista ole mukana käytännössä lainkaan.

Anatomy of the Scene ei ole sekään hullumpi kooste. Se käsittelee n. 25 minuutin verran elokuvan tärkeää juhla-ateria-kohtausta ja sen kaikkia osa-alueita. Mukana on tosin jonkin verran myös ns. yleistä informaatiota elokuvan tekemisestä. Dokumentti on kasattu ulkopuolisen yhtiön toimesta, ja tämä näkyy lähinnä aina välillä kuultavana, jokseenkin hirveänä, täysin itse elokuvaan sopimattomina musiikkina.

Kommenttiraita on kaikin puolin sopivan informatiivinen, ja ihan mukavaa kuunneltavaa elokuvan ystäville. Äänessä ovat elokuvan ohjaaja Peter Webber ja tuottaja Andy Patterson.

Lisäksi levyltä löytyy kahdeksan poistettua kohtausta, jotka ovat kohtuullisella kuvan- ja äänenlaadulla varustettuja, sekä traileri.

Tyttö ja Helmikorvakoru -elokuvasta haluaisi kovasti pitää, mutta allekirjoittanut ei siinä onnistunut. Elokuvassa on selvästi nähtävissä yritystä, eikä Webberin visuaalista lahjakkuutta voi kiistää. Kokonaisuutena elokuva on hyvin ammattitaitoisesti tehty kaikilla osa-alueilla. Valitettavasti erittäin hidas kerronta ja tapahtumaköyhyys eivät riitä pitämään mielenkiintoa yllä elokuvan varsin lyhyen kestonkaan ajan.