Elokuva:

Stanley Kubrickin ohjaama Lolita (1962) on jäänyt selkeästi Kubrickin myöhempien elokuvien varjoon, eikä toki suotta; Kubrickin uran keski- ja loppuvaiheen elokuvat edustavat tinkimättömyydellään täysin erilaista elokuvaa, mitä alkuvuosien tuotantoyhtiöiden dominoimat ohjaustyöt. Unohdukselle ei ole kuitenkaan Kubrickin vanhempien tuotoksien yhteydessä sijaa. Vaikka elokuvat eivät ylläkään mestariteosten tasolle, piilee niiden sisällä jo vahvasti ulos taisteleva, vertaansa vailla olevan visionäärin ainutlaatuinen ote - ote, joka näkyy selkeästi myös rohkeassa Lolitassa.

Vladimir Nabokovin kohuromaaniin perustuva elokuva kertoo keski-ikäisestä kirjailijasta, professori Humbertista (James Mason), joka vuokraa kesäksi huoneen vetreän leskinaisen Charloten (Shelley Winters) asunnosta. Työrauhaa kaipaava Humbert joutuu alati ylienergisen Charloten iskuyrityksien kohteeksi, ja kehittävän kirjoitustyön sijasta hän tyytyy rustailemaan Charlotesta solvauksia salaiseen päiväkirjaansa. Ainoa syy, miksi professori kestää vuokraemäntänsä päällekäyvää lähentelyä, on Charloten teini-ikäinen tytär, suloinen Lolita (Sue Lyon). Pakkomielteisellä hellyydellä Lolitaan suhtautuva Humbert vajoaa kesän kuluessa yhä syvemmälle kauniin Lolitan lumoihin. Muuttamisen sijasta Humbert ottaa päämääräkseen päästä eroon Charlotesta, jolloin Lolita olisi kokonaan hänen.

Stanley Kubrick ei ole uransa aika pelännyt tarttua haastaviin projekteihin. Lolitan sisältämä sanoma oli kuitenkin liikaa 60-luvun Yhdysvalloille. Elokuva joutuikin katolisen kirkon sensuurin kouriin. Jo tuotantovaiheessa kompromisseihin (esimerkiksi kirjan 14-vuotias tyttö vaihtui elokuvassa 16-vuotiaaksi) ajautunut Kubrick joutui kovan syynin alaisena poistamaan elokuvasta kaikki mahdolliset suorat viittaukset Humbertin ja Lolitan väliseen seksuaaliseen kanssakäymiseen - tai edes siitä fantasioimiseen (johon lukeutuu kuuluisa vuodekohtaus). Ohjaaja yritti siis käytännössä tehdä elokuvaa aiheesta, josta ei saanut tehdä elokuvaa. Kubrick on myös julkisesti todennut, ettei olisi luultavasti edes tehnyt Lolitaa, jos olisi tiennyt, millainen siitä lopulta tulee.

Sensuurista huolimatta elokuva sisältää monia mainioita osa-alueita. Alku ja loppu ovat suoranaista herkkua kaikessa klassisessa draamaattisuudessaan. Keskivaiheilla elokuva kuitenkin ajautuu melko rikkonaiseksi, ja aivan liikaa jää arvailujen varaan. Aikavälit pitenevät ja tapahtumat hyppelehtivät. Sekin vähä, mitä Humbertia ja Lolitaa nähdään yhdessä, on piinaavan tarkkaa rivien välistä lukemista. Mainion ja leikittelevän alun jälkeen kerronta harhailee harmillisesti, ja sensuurin saksien jäljet voi selvästi aistia. Homma pysyykin tasokkaana lähinnä loistavien näyttelijäsuoritusten turvin.

Veteraaninäyttelijä James Mason tekee kaunopuheisen Humbertin roolissa mainiota työtä, eikä Shelley Winterskään juuri huonommaksi jää Charloten roolissa, vaikkakin ajautuu välillä hieman ylinäyttelemisen puolelle alati ärsyttävänä viettelijänä. Sue Lyon on elokuvassa enemmän tai vähemmän pelkkä koriste-esine, ja roolivalintaan vaikutti suuresti Lyonin rintojen koko. Pankin räjäyttää kuitenkin brittikoomikko Peter Sellers ilmiömäisellä roolisuorituksellaan. Sellers esittää elokuvassa TV-kirjoittaja Clare Quiltya, joka puolestaan venyy elokuvassa kolmeksi eri henkilöksi. Roolisuoritus hoitui Sellersiltä sen verran mainiosti, että Kubrickin seuraavassa elokuvassa, Dr. Strangelovessa, Sellers esitti itse kolmea eri roolihahmoa. Lolita ja Dr. Strangelove ovatkin loistavia esimerkkejä Sellersin miltei rajattomalta tuntuvasta muuntautumiskyvystä.

Vaikka Lolita onkin monilta osin hyvin tasokas elokuva, voidaan lopputulosta pitää jossain määrin epäonnistuneena - mistä ei kylläkään voi tässä tapauksessa syyttää yksin ohjaajaa. Lolita tarjoilee kuitenkin mitä mainiompia roolisuorituksia ja enteilee vaikuttavalla kuvallisella annillaan mestariohjaajan tulevia teoksia.

Kuva:

Remasteroitu 1.66:1-kuva on suurimmaksi osaksi hyvää tasoa. Ulkona kuvatut kohtaukset ovat hieman suttuisia ja epäselviä, mutta sisällä, hallituissa kuvausolosuhteissa, kuva on miellyttävän tarkka, eikä roskia tai muuta häiritsevää kuvaan ole kovin paljoa eksynyt. Kaiken kaikkiaan mustavalkoinen kuva on laadultaan yli neljäkymmentä vuotta vanhaksi elokuvaksi yllätävänkin hyvä.

Ääni:

Alkuperäinen monoraita on tallennettu levylle mallikkaasti. Mitään kovin häikäisevää elämystä se ei tietenkään pysty tarjoamaan, mutta kaikki oleellinen näinkin vanhaksi elokuvaksi on kohdallaan. Dialogi toistuu hyvin ja selkeästi, eikä mitään häiritseviä piikkejä ole havaittavissa.

Elokuvan musiikin on säveltänyt pitkän uran tehnyt Nelson Riddle. Mainiosta ja tunnetusta Lolita-teemasta taas vastaa Bob Harris, joka ei puolestaan ole elokuvamaailmassa juurikaan vaikuttanut.

Lisämateriaali:

Julkaisu sisältää ainoastaan leikkisästi leikatun teatteritrailerin.

Yhteenveto:

Stanley Kubrickin Lolita sinnittelee kovasta yrityksestä huolimatta vain keskinkertaisen yläpuolella, eikä Kubrickin uralla usein esiintyvää mestariteos-sanaa voida hyvällä tahdollakaan käyttää. Ilman sensuuria elokuva olisi voinut olla hyvinkin erilainen ja kokonaisuutena ehjempi teos. Loistavat näyttelijäsuoritukset takaavat kuitenkin viihdyttävän elokuvakokemuksen, josta kannattaa nauttia.

Lolitan DVD-julkaisu on kaikin puolin melko hyvää tasoa näinkin vanhaksi elokuvaksi. Lisämateriaalit jatkavat Kubrick-julkaisujen minimaalista linjaa, tarjoten ainoastaan elokuvan trailerin.