Aikoja sitten ovet paukkuen kotoaan lähtenyt Mervi (Susanna Pukkila) joutuu palaamaan pieneen kotikaupunkiinsa Lämsään mukanaan tyttöystävänsä Kata (Almila Bagriacik). Nuorta naista hermostuttaa, miten paikallispoliitikkona toimiva isä Topi (Antti Reini) ja äiti Kaisa (Mari Rantasila) ottavat lesbosuhteen vastaan, mutta vähänpä Mervi tietää, mitä tulossa on. Iskä ja äiskä kun ovat rakentaneet avoimen rakkausuhteen Mervin kummivanhempien, pappina toimivan Osmon (Jouko Puolanto) ja ja tämän vaimon Mintun (Ona Kamu) kanssa, entinen poikaystävä Mika (Elias Westeberg) on liittynyt paikallisen uusnatsin Artsin (Matti Onnismaa) rasistisfasistisiin riveihin, eikä Topin hankkiman pakolaiskeskuksen asukitkaan välttämättä lievennä räjähdyspisteeseen kuumenevan pikkukaupungin tunnetiloja. Lopullinen kipinä ketjureaktioon saadaan, kun Katan vanhemmat, kansainvälisesti tunnettu muslimi ja eurooppapoliittikko Farrah (Leila Abdullah) ja kovaotteinen isä Hermann (Stephen Schad) saapuvat paikkakunnalle etsimään kadonnutta tytärtään. Tilanne eskaloituu nopeasti täydeksi sodaksi, jossa jokainen osapuoli joutuu punnitsemaan kuinka suvaitsevaisia he erilaisuutta kohtaan lopulta ovatkaan.

Teemu Nikin (lukuisia lyhytelokuvia, tv-sarjoja sekä pitkät elokuvat Kolme Simoa (2012), Lovemilla (2015), Armomurhaaja (2018)) uusin elokuva, Nimby, tarttuu ajankohtaisiin aiheisiin kuristusotteella. Nikin tuottaja Jani Pösön kanssa käsikirjoittama Nimby (Not In My Back Yard, ”ei meidän takapihalla”), tylyttää kaikkia kuppikuntia tasapuolisesti rodulliseen, poliittiseen, uskonnolliseen tai seksuaaliseen suuntautumiseen katsomatta. Tarina suvaitsemisen vaikeudesta on äärimmäisen ajankohtainen ja se pistää, tai ainakin sen pitäisi, jokaisen miettimään omaa suhtautumistaan kauempaa katsottuna hyväksyttäviin asioihin, jotka naapuriin tullessaan muuttuvat hyvinkin negatiivisiksi. Nikin sanan säilä on terävä ja viiltää säästelemäti jokaista ryhmittymää, huumori on sysimustaa ja osuvaa, mutta elokuva sisältää myös sanoman ja mitä oivimmin aikaamme osuvan opetuksen.

Tyylilaji on toiminnallinen komedia, ja vaikka keskivaiheilla alituinen lätinä meinaakin hetkeksi puuduttaa ja pysäyttää koko ketjurektion, liki puhtaaksi westerniksi menevä finaali palkitsee lämpimästi. Nimby on elokuva, joka tulee jakamaan katsojansa, ja hyvä niin, sillä sen tarkoitus onkin herättää keskustelua ja reaktioita. Voi hyvinkin ennalta nähdä jo nyt, että Nimby tulee pian saamaan toisenmaalaisia versioita, sillä sen esittelemät ongelmat ja vastakkainasettelut ovat joka päiväisiä, ihan joka paikassa.

Teknisesti Nimby on pirun hyvän näköistä elokuvaa. Sari Aaltosen lähes koko ajan hitaasti liikkuva kamera luo ulkoisen uhan atmosfäärin taitavin keinoin, jota tukee leikkaaja Matti Näräsen harkitut keinot toiminnallisista kohtauksista aina kuva-alan jakamiseen. Janne Huttusen tunnetiloja taiten korostava musiikki ja varsinkin leffan huimasti svengaava teema täydentävät kokonaisuuden.

Aina varmojen veteraanien, Matti Onnismaa, Antti Reini, Mari Rantasila, Jouko Puolanto ja Ona Kamu, rinnalla nuoret tulokkaat tekevät vähintään yhtä hyvää työtä. Susanna Pukkila on erinomainen vaativassa pääroolissa, ja yhtä hyvää vastapalloa tarjoavat myös Almila Bagriacik sekä Elias Westerberg. Myös sivummalla nähdään taitavia tekijöitä, kuten Hannamaija Nikander, Hannes Suominen ja Rami Rusinen.

Nimby jatkaa paitsi tekijöidensä menestystä, myös kotimaisen elokuvan vauhdikasta nousua kohti kansainvälistä huippua.