Kun Jari Sarasvuo (Mikko Nousiainen) joutui jo pikkupoikana seuraamaan isänsä kurimusta bisneksen ja verotuksen noitapiirissä, hän päätti tehdä kaiken paremmin. 1990-luvun kuumassa bisneshuumassa mies perustaa yrityksiä, ostaa ja myy, tekee nimeä ensin radiossa, sitten tv:ssä, jossa pyörinyt Hyvät, pahat ja rumat teki miehestä koko kansan tunteman julkkiksen. Rahaa tulee ovista ja ikkunoista, mutta sitä myös menee, mutta menestymisen palo ei osoita laantumisen merkkejä. Sarasvuosta kasvaa oman elämänsä suurin sankari, messiaaninen bisnesjulistaja, jonka viisauksista ovat kaikki valmiita maksamaan maltaita.

Tuukka Temosen toinen pitkä fiktio Apulanta -elokuvan Teit meistä kauniin (2016) jälkeen, Valmentaja, on olevinaan kuin härmäläinen versio Martin Scorsesen mestarillisesta The Wolf of Wall Streetista (2013), jonka ohjaaja on itsekin myöntänyt esikuvaksi. Mutta siinä, missä Scorsesen elokuvassa toimi kaikki, Valmentaja jää outoon välitilaan ollen yhtä aikaa äärimmäisen vakava, vaikkei sitä vakavasti kykene aina ottamaankaan. Henkilöhahmot puhuvat juppislangia ja ja osa tyypeistä on vedetty niin överiksi, että heidän läsnäolonsa muuttuu vaivaannuttavaksi. Temonen olettaa selvästi katsojan tuntevan Sarasvuon, joka ei osallistunut elokuvan millään tavalla, ja jättää monet kohtauksista ja kohtaloista ilmaan, ilman, että kysymyksiin vastataan.

Mikko Nuosiainen tekee kaikkensa pääroolissa ja onnistuukin muutamissa kohtauksissa olemaan varsin vakuuttava. Sivurooleissa vilahtelee telkasta tuttuja naamoja, joista monet silkoissa läpikävelykohtauksissa. Kuvissa piipahtavat mm. Riku Nieminen, Jenni Banerjee, Jarkko Lahti, Jukka Rasila ja Jaana Saarinen.

Tyystin turhaan parituntiseksi venytetty, vakavaksi tarkoitettu tilinteko ja ahneuden analyysi jää köykäiseksi koheltamiseksi.