Elokuva
Sarjakuvafilmatisoinnit elävät kulta-aikaansa. Supersankari toisen perään päätyy valkokankaalle, ja yhä useampi omaa elokuvaa odottava elämää suurempi muotokuva on marginaalikamaa perustallaajalle. Marvel-yhtiön ensimmäiseksi omakustanneleffaksi valittu Iron Man ei suinkaan lukeudu samaan kastiin, vaikka kyse on kohtalaisen vähäprofiilisesta nimikkeestä Euroopan markkinoilla. Omatunnon löytävä miljonääripohatta ja suurimman aseteollisuuden päällepäsmäri poikkeaa muista sankaritarinoista siinä, ettei arvon protagonisti saa kykyjään yliluonnollisin keinoin, vaan puhtaasti teknologian voimin.

Robert Downey Juniorin tulkitsema Tony Stark edustaa amerikkalaisen aseteollisuuden hunajakaivosta, jatkuvasti edistyksellisempien ja yhä tappavampien aseiden massavalmistajaa. Rahaa virtaa, sotavoimat ovat tyytyväisiä ja naiivi usko elää siitä, että aseita ei käytetä kuin yhteiseen hyvään. Kaikki muuttuu, kun Stark joutuu afgaaniterroristien kaappaamaksi ja huomaa hänen yhtiönsä valmistamia aseita käytettävän myös muuhunkin kuin puhtoisen isänmaansa puolustukseen. Kertarysäyksellä kuolemankauppiaasta laupiaaksi samarialaiseksi muuttuva tiedenero väsääkin vankiluolassaan vaaditun Jericho-ohjuksen sijaan prototyypin ihmispanssarista, josta on tuleva hänen oikeudellinen ja tuomiollinen sanansaattaja kaikkia pahiksia vastaan.

Stan Leen 1960-luvulla luoma hahmo on koko historiansa ajan pysytellyt ajan tasalla, eikä Jon Favreaun ohjaama karaktääritutkielma tee totuttuun suuntaan poikkeusta. Ensin Vietnamin, sittemmin Persianlahden sodan ja nyt elokuvassa afgaaniterroristien valtakaudelle sijoittuva supersankaritarina jatkaa Leen aloittamaa mallia, jossa kyseenalaistetaan viihteelliseen muotoon puetuin keinoin aseteollisuuden ja -kauppiaiden roolia kussakin sodassa. Kylmän sodan aikaan luotu tarina nautti sen hetkisestä amerikkalaisesta ihanteesta, jossa teknologian voimin pyrittiin korjaamaan kaikki ongelmat, päällimmäisenä kommunismin luoma uhka. Samainen ihanne on edelleen voimassa, eikä rajoitu enää ainoastaan Amerikkaan. Favreaun Iron Man pureutuu perinteeseen kovin pintapuoleisesti, sillä elokuvaan saadun Yhdysvaltain armeijan sotakaluston vuoksi kyseinen instituutio täytyy näyttää positiivisessa valossa. Täysin kritiikittä ei kuitenkaan liikuta, ja etenkin armeijan asevarustelut saavat osansa.

Määrällisesti rikkaasta, mutta laadullisesti köyhistä sarjakuvafilmatisoinneista johtuen Iron Man lukeutuu sinne parempaan kastiin. Alkuun monien mielestä väärältä valinnalta kuulostanut Robert Downey Jr. nimikkohenkilön roolissa hoitaa tehtävänsä mallikkaasti velikultamaisella persoonallaan. Tämä siviilissäkin sarkastisen moniulotteiseen sävyyn keskusteleva herrasmies on jo oman historiikinsakin vuoksi sinut tulkitsemaan sarjakuvan moniongelmaista sankaria, vaikka elokuva sivuuttaa sarjiksen sivuille tallennetun alkoholiongelman tyystin. Alkuperäislähteestä on tuotu myös tukku tuttuja nimiä, joiden nimekkäimmistä rooleista vastaavat Terrence Howard, Jeff Bridges ja Gwyneth Paltrow. Kolmikko jää kovin alikäytetyiksi, sillä elokuva keskittyy kuvaamaan Iron Manin syntyä, eikä konflikteja vielä tässä vaiheessa lähdetä liiemmin rakentelemaan.

Syntytarinastatuksensa vuoksi elokuva viettääkin pitkän tovin herra Starkin seurassa tämän rakentaessa ensin vankilassa tekemäänsä prototyyppiä, ja sen jälkeen kehittyneempää Mark 2 -versiota. Tältä osin Iron Man lähestyykin lähdettään huomattavasti muita sarjakuvafilmatisointeja realistisemmasta näkökulmasta keskittyen kuvaamaan pikkutarkasti kuinka ilmojen halki lentävä haarniska todellisuudessa toimii. Pienet keskustelut paremmista piireistä tai metalleista Starkin ja tietokoneäly Jarvisin (äänenä Paul Bettany) välillä aina koetestausten jälkeen tuo elokuvaan tietynlaista perusteellisuutta, jota sarjakuvafilmatisoinneissa harvemmin näkee.

Toiminnallisesti Iron Man on kuitenkin pettymys. Tehosteet toimivat erinomaisesti, ja toimintakohtaukset ovat pääsääntöisesti vauhdikkaita ja hienon näköisiä. Käsikirjoitus tallaa tältä osin vain kovin kuluneita uria lentävien supersankarien kaanonista, jossa kliseealasivun ensimmäiseltä sarakkeelta on löydettävissä kissa & hiiri -leikki lentokoneiden kanssa. Elokuvan jäljelle jääneet kaksi toimintakohtausta eivät nekään innosta sisäistä pikkupoikaa leikkiin, vaikka Favreau ohjaakin taidokkaan selkeästi kokonaisuuksia. Toiminnallista osuutta heikentää entisestään kunnollisen pääpahiksen uupuminen. Parasta antia tältä saralta onkin tehosteiden huomaamattomuus niin rauhallisemmissa kuin korkeaoktaanisissa kohtauksissa. Perinteisiä ja tietokonetehosteita yhdistelevästä elokuvasta on vaikea erotella efektien todellista alkuperää.

Tekniikka
1080p-formaatin 2.40:1-kuva on odotettavasti laatujälkeä. Tarkkuus on lähes kautta linjan erinomaista paljastaen lukuisia yksityiskohtia detaljirikkaassa kuvassa. Värit toistuvat luonnollisina, ja kontrasti on virheetön. Tarkkasilmäisimmät voivat havaita rakeisuutta kourallisessa kohtauksista, mutta se ei ylly mitenkään häiritseväksi. Ainoastaan alkupään luolastoihin sijoitetuista tapahtumista on todellista valitettavaa. Tarkkuus ja syvyysvaikutelma heikkenevät huonosti valaistujen lokaatioiden myötä, ja etenkin tummemmat pinnat menettävät yksityiskohtia.

Dolby True HD 5.1 -ääniraita jyrisee kunnolla. Matalat taajuudet ovat aktiivikäytössä alituiseen ja antavat subwooferille hommia koko rahan edestä. Etenkin useat lentokohtaukset saavat lisäpotkua LFE-kanavan mukanaolosta. Muu äänimaailma ei ole juuri sen huonompi sekään, joskin volyymitaso olisi voitu nostaa hieman korkeammalle LFE:tä tasapainottamaan. Tilakäyttö on kuitenkin erinomainen. Räjähdysten ja luotien seassa villisti kieppuva kamera taltioi dynaamisen äänikentän luoden vakuuttavaa immersiota. Useista yhtaikaisista efekteistä huolimatta keskikanavasta tuleva dialogi säilyy alituiseen selkeänä. Dolby True HD 5.1 -raidan lisäksi levyltä löytyy italiaksi dubattu 5.1-miksaus.

Lisämateriaali
Levy 1:

Hall of Armor sisältää elokuvassa nähtyjen neljän panssarin yksityiskohtaiset renderöinnit sekä koostumusselosteet. Haarniskoista löytyy tiettyjä pisteitä, joihin tarkentamalla saa tietoa mistä kyseinen osa on valmistettu ja mihin käyttötarkoitukseen.

Invincible Iron Man (47:05) kertoo supersankarin syntytarinan Stan Leen 1960-luvun versiosta aina nykypäivän Ultimate-sarjaan asti. Kunkin sukupolven piirtäjät kertovat omista lähestymistavoista ja piirustusjäljistä heidän jatkettuaan Iron Man -kaanonia omin sanoin ja teoin. Sarjakuvadiggareille varsin mielenkiintoinen dokumentti, joskin varsinaisesta täydentävästä historiatunnista ei voida puhua, mikäli hahmo on entuudestaan yksi suosikeista.

Reilun parikymmentä minuuttisen edestä löytyy 11 kappaletta poistettuja kohtauksia, jotka pidentävät lähinnä elokuvassa nähtyjä kohtauksia lisähauskuutuksilla. Mukana on myös muutama vaihtoehtoinen toteutustapa tietyille kohtauksille. Tämän lisäksi levyltä löytyy turhaa BD-Live-materiaalia kymmenen tietovisakysymyksen voimin. Jälkimmäistä lisämatskuahan ei pysty katsomaan ilman Profile 2.0 -yhteensopivaa soitinta ja Internet-yhteyttä.

Levy 2:

I Am Iron Man (109:00) on järkälemäinen dokumentti elokuvan teosta, ja käy oikeastaan kaikki tärkeät kohdat projektin aloituksesta aina lopputekstien viimeistelyyn ja ensi-iltaan saakka. Turhanpäiväinen ylistys on kiitettävän vähäistä, ja dokumentti painottuukin tiukasti asialinjalle ja mielenkiintoisen informaation jakamiseen. Äänessä on koko tuotantotiimi näyttelijöitä, tuottajia, ohjaajaa ja Marvel-studiota myöten.

Wired: Visual Effects of Iron Man (27:01) on jostain syystä eroteltu päädokumentista erikseen. Nimensä mukaisesti Wired käy läpi elokuvan tietokonetehosteita, joita valmisti peräti kolme eri studiota. Ensimmäiseen panssariin, käyttöliittymiin ja muihin tehosteisiin jaoteltu dokumentti on lopulta kovin pintapuolinen katsaus elokuvan laadukkaisiin efekteihin.

Robert Downey Jr. Screen Test (4:13) ja Actor’s Process (6:03) ovat lyhkäiset raakaversiot elokuvan kohtauksista, joissa on vielä paljon varaa improvisaatiolle ja mielipiteille kohtausten etenemisestä. Huvittavana lisänä levyltä löytyy myös amerikkalaista feikkijournalismia edustavan Onionin satiirinen uutiskatsaus elokuvan trailerin nostattamaan kohuun, jossa fanit ylistivät traileria samalla kuin povasivat elokuvan epäonnistumista. Kestoa lyhyelle uutiselle kertyy reilut kaksi ja puoli minuuttia. Lopuksi levyllä on vielä satoja kuvia sisältävä kuvagalleria sekä neljä traileria elokuvasta.

Yhteenveto
Iron Man lukeutuu sarjakuvafilmatisointien parempaan kastiin. Se ei tarjoa mitään uutta genrellensä, mutta Jon Favreau on lähestynyt aihettaan arkirealismista käsin ja keskittyy enemmän tarinan henkilöihin kuin näyttävään toimintaan. Jälkimmäistäkin löytyy, mutta kunnollisen vihollisen puuttuminen latistaa kohtaukset esittelymäisiksi tehosteotoksiksi.