Elokuva
Pitkäperjantaina vuonna 1978 heikkoflaksinen liikemies Aarno Lamminparras (Kari Hietalahti) turvautuu viimeisenä oljenkortenaan epätoivoiseen tekoon, hän kaappaa Finnairin Oulu-Helsinki-linjalla kulkevan lentokoneen.

Aleksi Mäkelän tositapahtumia mukamyötäilevällä tragikomedialla Kaappari oli kaikki mahdollisuudet onnistua: Se olisi voinut olla analyyttinen katsaus ihmismieleen, napakka jännäri epäotivoisesta teosta tai vaikkapa sympaattinen komedia kommeluksesta, joka jäi historiaan, mutta nyt se ei ole niistä mitään, vaan kaikki ansiokas työ elävän epookin eteen on heitetty susille täysin älyvapaan käsikirjoituksen myötä. Mika Karttusen ja Elias Koskimiehen rekonstruktio vuoden 1978 tapahtumista Lauri Puintilan dokumentaarisen kirjan pohjalta on tympeä kokoelma törmäilykomiikkaa ja puhtaita idioottimaisuuksia, joita hyvät näyttelijät joutuvat esittämään pokkaansa pidellen. Jokainen onnistuneempi hetki tumpataan tylysti koomisiksi tarkoitetuilla lapsellisuuksilla, jotka herättävät enemmän myötänoloutta kuin huvitusta.

Hienon uran tehnyt ohjaaja Mäkelä kokee ainakin hetkellisen taantumisen komeiden kotimaisten kronikoiden Rööperi (2009) ja Kotirauha (2011) jälkeen, vaikka teknisesti Kaappari onkin toki kelpo katseltavaa, ajankuva onnistunut ja detaljit hallussa. Tukenaan luottoammattilaiset kuvaaja Pini Hellstedt, lavastaja Pirjo Rossi ja leikkaaja Kimmo Taavila ohjaaja saa pahimillaan harrastelijasekoilulta vaikuttavan juonikyhäelmänsä näyttämään ihka oikealta elokuvalta, jota tuetaan onnistuneesti liki dokumentaarisella otteella.

Kari Hietalahti tekee minkä kykenee uberluuseri Lamminpartaan roolissa, kännin, itsesäälin ja psykoottisen raivon välisessä mielentilassa nytkähdellen ilman logiikkaa etenevänä katkerikkona. Hyvän Hissun rinnalle typerryttävän raivostuttavasta käsikirjoituksesta huolimatta kelpo rooleihin nousevat myös Aake Kalliala ja Jussi Vatanen kaapatun Caravellen ohjaajina, Hannu-Pekka Björkman vasten tahtoaan keikkaan pakotettuna juristina sekä Pekka Valkeejärvi tapausta tutkivana komisario Merivaarana. Sen sijaan tyhmyys tiivistyy Miitta Sorvalin karmeasti yli näyttelevässä liikenneministerissä, Pirjo Lonkan julkkislaulaja Minea Raspissa, sekä tämän ääliömäisessä managerissa Huopasessa, jota esittää Sorvalin tapaan takaseinään saakka ilmehtien Juho Milonoff. Viimeisenkin vakuuttavuuden tuhoaa imitaattori Jarkko Tamminen kansallispuvussa kanteletta rämpyttävänä Paavo Väyrysenä, vaikka hahmon esikuva ihka oikeastikin on yksi Suomen historian huvittavimpia ilmestyksiä.

Yhteenveto
Elokuvana Kaappari on yhtä epäonnistunut ja järjetön kuin sen todellisen päähenkilön epätoivoinen yritys saada tunnustusta tekemättömästä työstään.