Elokuva
1980-luvulla eläneet nuoret ovat tuskin voineet olla huomaamatta ilmiötä nimeltä Transformers. Erinäisiksi esineiksi muuntautuvat robotit jakaantuvat hyviin Autobotteihin ja pahoihin Decepticoneihin, jotka taistelevat toisiaan vastaan vallasta. Alkujaan japanilaista alkuperää olevat, mutta vuonna 1984 Hasbron ostettua oikeudet amerikkalaistuneet transformersit ovat nauttineet parrasvaloista niin leluina, sarjakuvina, piirrettyinä, kirjoina, peleinä ja kaikkein viimeisimpänä elokuvana. Jälkimmäinen Steven Spielbergin tuottama ja Michael Bayn ohjaama massiivibudjettinen toimintaraina vyöryi teatteririntamalle heinäkuun alussa 2007.

Transformers-elokuva jatkaa samaa konseptia alkuperäislähteen kanssa. Älyllinen robottirotu on jakautunut Autobotteihin ja Decepticoneihin, jotka suuntaavat ikiaikaisen sotansa Maahan sieltä löydetyn Allsparkin takia. Mysteerisen kuution, jolla on voima antaa kaikelle mekaaniselle elämä. Vääriin käsiin joutuessaan sillä pystyisi hallitsemaan koko tunnettua universumia. Esteenä on Allsparkin tarkan sijainnin uupuminen, ja ainoana johtolankana on nuori kloppi nimeltä Sam Witwicky (Shia LaBeouf). Juuri miehuuden kynnykselle yltäneestä Samista tulee huomaamattaan avain iättömän sodan ratkaisuun.

Spielbergin ja Bayn kädenjäljet näkyvät elokuvassa selkeästi, eikä lopputulos ole järin vakuuttava. Tuottajan lapsenomainen mielikuvitus ja juonellinen keveys yhdistettynä ohjaajan lapsenomaiseen räjähdys- ja asefanaattisuuteen ei ole kaikkein otollisin kombinaatio, kun pilvenpiirtäjän kokoiset robotit tulevat meuhkaamaan keskelle ihmisasutusta. Vaikka elokuvan perustukset ovatkin lelulinjastossa, olisi tunnelmasta voitu tehdä edes hieman aikuismaisempi sen sijaan, että silotellaan kaikki kukkasilla saadakseen myös transformerseista autuaan tietämättömät polvenkorkuiset äidin helmoihin rikastuttamaan tuottajien kirstua. Tämä on sitä valitettavaa elokuvamarkkinointia.

Premissiltään Transformers on Spielbergin vuoksi E.T:tä muistuttava poika ja olio -tarina, joskin tällä kertaa kurttunaama on vuosimallin 1976 Chevy Camaro (jonka penteleet menevät vain rumentamaan päivittämällä kaunokaisen 2009-mallistoon). Kukkakimppuja ei sentään nähdä sotilaiden kätösissä kuin aikaisintaan kymmenvuotisjulkaisussa, mutta muuten elokuva on alusta loppuun lapsille suunnattua. Huumori irrotetaan kevytmielisestä teini-iän (alapää)ajattelusta tai näyttelijäkohtaisista irrotteluista kuten Bernie Macin ja Anthony Andersonin lyhyistä roolisuorituksista. Tahatonta komiikkaa sen sijaan löytyy typeryyksien bongailuista ja kornista dialogista, jotka huvituttavat melkeinpä tavoiteltua komediasäveltä paremmin; ”Listen to me! You’re a soldier now!”-kommentin avulla pelottomaksi sankariksi muuttuminen päihittää jopa legendaarisen ”My name is Neo!”-buustauksen.

Ei käy kuitenkaan kieltäminen, ettei Transformers olisi kaunista katseltavaa. 150 miljoonan dollarin edestä tuotantoon hävinnyt rahasumma näkyy ruudulla niin vaihtelevissa maisemissa kuin jättikokoisten robottien hienovaraisessa mallinnuksessa. Ohjaajalle tyypilliseen tapaan toimintakohtauksia on useita, niissä räjäytellään useamman gallonan edestä korkeaoktaanista nestettä, ja koko ajan on tunne siitä, että nyt tehdään ison luokan actionia. Mutta yhtä varmaa kuin Bay-tuotannossa laskevaan aurinkoon silhuetioitunut helikopteri, myös toiminta on vähintäänkin sekavaa liian lähelle viedyn kameran johdosta. Tuossa saattoi mennä jalka – tai ehkä se olikin vain rakennuksen tukipilari – mutta pääasia on, että mennään lujaa ja räjähtävästi. Ja sen Transformers myös tekee.

Toimintaa laimentaa henkilögallerian lukumäärä. Niin henkilöstöä kuin elotonta materiaalia löytyy viiden kokopitkän pukudraaman verran, eikä genren vuoksi yhdenkään kuvaruutuaika ennätä luomaan lihasta luun ympärille. Päähenkilöiden lisäksi seurataan puolisen tusinaa sotilasta, puolustusministeriä ja tämän koodareita, muutamia hallituksen miehiä sekä koko joukkoa erinäisiä cameo-rooleja tekeviä näyttelijöitä. Pahiten hahmojen paljous näkyy transformerseissa, joita on elokuvaan mahdutettu huimat 13 kappaletta – jatko-osan on luvattu kolminkertaistavan lukumäärän. Kaikkien tuntemien Optimus Primen, Megatronin ja Bumblebeen lisäksi lelumaailmasta on lainattu muitakin tuttuja nimikkeitä, joskin eri tittelein. Näistä vajaa kymmenkunta jää yhden kohtauksen ihmeiksi, joista on hankala saada edes selvää, kenestä nyt on oikein kyse.

Ihmishahmot erottuvat mekaanisia vastinkappaleitansa paremmin. LaBeouf pääroolissa hoitaa naisia haikailevan pelimiehen roolin charmillansa, eikä siloposkeksi juuri muuta naapurinpoikaa voisi kuvitellakaan. Hänen mukaansa tempautuva Megan Fox on taas nimensä mukaisesti seksikäs kettu, jonka tarkoitus on näyttää hyvältä. Tällä kriteerillä näyttelijätärtä Mikaela Banes -hahmon rooliin alkujaan haettiinkin, eikä Fox nyt järin huono näyttelijäkään ole. Josh Dushamel ja Tyrese Gibson kovanonnen sotureina ovat pakolliset puunaamat armeijakledjuihin puettuina, eivätkä sotaleffat ole ennenkään karismaa vaatineet. Jälkimmäinen herroista vieläpä maksoi päästäkseen elokuvaan. Puolustusministeriä näyttelevän vanhan konkari Jon Voightin lisäksi mainittakoon vielä hilpeän roolin valtion salaisena virkamiehenä tekevä John Turturro, jonka yliampuva tulkinta muistuttaa hyvällä tapaa miehen aiempia töitä Coenin veljesten tuotannoissa.

Transformers on ison budjetin kesäleffa. Kahden ja puolen tunnin kesto sujahtaa kiitettävän vauhdikkaasti Bayn kiihkeätempoisissa ohjaksissa, mutta lopulta käteen jäävä materiaali on hyvin laihaa. Parempaankin olisi pystytty jo pelkästään aikuismaisemmalla otteella, mutta harmittomana viihteenä elokuva hoitaa leiviskänsä – räjähdysten saattelemana.

Tekniikka
Transformers on ehtaa demomateriaalia alusta loppuun. 1080p-formaatin 2.40:1-kuva on herkkua aisteille. Väripaletti on virheetön, herkullisten nyanssien syöpyessä verkkokalvolle efektirikkaan ilotulituksen edetessä. Kuva on muutamia satunnaislapsuksia lukuun ottamatta kristallintarkkaa tapitettavaa niin lähi- kuin laajakulmaotoksissakin, eivätkä yölliset kohtaukset ole sen heikompia – yksityiskohdat erottuvat myös hämärämmässä valaistuksessa. Filmimäinen rakeisuus vaivaa katsojasta riippuen joko häiritsevän paljon tai ei lainkaan, mikäli pitää sitä elokuvaan sopivana tehokeinona.

Dolby True HD 5.1 -raidasta ei sen sijaan moitittavaa löydy. Tasapainoisesti miksattu ääniraita jyrisee uhkaavasti, käyttää tilaa erinomaisesti hyödyksi ja kuulostaa jatkuvasti selkeältä. Takakanavat ovat jo alkumetreistä lähtien vaikuttavasti hyötykäytössä Paramountin logon pärähtäessä ruudulle, eikä aktiviteetti lopu ennen krediittejä. Efektien erottelu on häikäisevän yksityiskohtaisesti miksattu, ja tilankäyttö on etenkin toimintakohtauksissa loistelias – immersiota ei tarvitse lähteä hakemaan. Matalia taajuuksia käytetään monipuolisesti hyödyksi räjähdysten ja massiivisten robottien tukemana, ravisuttaen ruudun sotatantereen lisäksi myös olohuoneen perustuksia. Elokuvan viimeinen puolituntinen on audiovisuaalisesti sellaista priimatavaraa, että sen pistää pyörimään uudestaan vain miellyttääkseen aistejaan. Vaikka ääniraitaa ei juuri paremmaksi voisi kuvitellakaan, ei voi olla miettimättä miltä häviötön PCM-miksaus mahtaisi kuulostaa.

Lisämateriaali
Levy 1:

Kommenttiraidalla on äänessä elokuvan ohjannut Michael Bay, jonka jatkuvasanainen kommentointi vaihtelee maestron mielenliikkeiden mukaan. Asiaa tulee paljon, ja vaikka kerronta ei ole järin koherentti, ovat miehen kertomukset usein mielenkiintoisia ja syventävät elokuvan saloja entisestään.

Transformers H.U.D. on elokuvan mittainen trivia-raita, joka paljastaa osittain samoja tietoja kuin muista ekstroista voi bongata. Kyseessä on PiP-toiminto, jossa pääsääntöisesti tekstimuotoisten anekdoottien lisäksi nähdään kulissien takaista kuvaa. H.U.D. saattaa mennä pidempiäkin pätkiä ilman minkäänlaista informaatiota, minkä takia se voi olla ajoittain hieman puuduttavaa seurattavaa.

BD-Liven avulla kovalevylle voi ladata toisen PiP-toimintoa muistuttavan lisäsälän, joka kehystää elokuvan kaikenlaisella pikkukivalla. Oikeassa yläkulmassa on elokuvan tapahtumia seuraava GPS, vasemmassa laidassa nähdään jokaisen transformersin energiapalkki, niiden toimintatila sekä ensimmäistä kertaa kohdatessa hieman historiikkia. Alakulmassa on vielä elokuvan sisäiseen maailmaan liittyvä inforaita, joka kertoo tietoja muun muassa henkilöhahmojen elämästä ja transformerseista.

Levy 2:

Levyn avaa Our World (49:17), joka keskittyy elokuvan tarinaan ja ihmisaspektiin. Neljään osaan jaettu dokumentti käy vastaavassa järjestyksessä läpi elokuvan syntyhistorian, näyttelijävalinnat, armeijakoulutuksen ja toiminnan sekä lavastuksen. Kulissien takaisen materiaalin lisäksi kuullaan lyhyitä haastatteluja osallisilta, eikä hehkutukseltakaan täysin vältytä. Kyseessä on hyvin perinteinen pintaraapaisukatsaus, joka havainnollistaa tuotannon laajuuden, mutta ei kerro sen syvemmin eri osa-alueista ja niiden toteutustavasta.

Their War (65:13) keskittyy robottisankareihin ja tehosteisiin edellisdokumenttia tarkemmin. Hyvin efektipainotteiset neljä osiota käyvät robottien alkukarsinnoista lähtien lävitse niiden luomista valkokankaalle, ja tästä kehkeytyneitä ongelmia. Dokumentista käy ilmi, että erityistä huomiota kiinnitettiin robottien ja niiden muuntautumiskappaleiden väliseen luonnollisuuteen, mihin panostettiinkin hurja määrä ihmistunteja.

Lopuksi levyltä löytyy vielä More Than Meets the Eye -otsakkeen takaa From Script to Sand: ”Skorponok Desert Attack” (8:55), joka perehdyttää tarkemmin yhteen elokuvassa nähtyyn toimintakohtaukseen. Samaisen otsakkeen alta löytyy vielä pariminuuttinen konseptigalleria sekä trailereita elokuvasta.

Yhteenveto
Transformers on näyttävän aivotonta toimintaa. Michael Bay ja Steven Spielberg lyöttäytyvät ensimmäistä kertaa yhteen, ja lopputulos on lapsenomaisen naiiviin tarinaan turboahdettua ase- ja räjähdeorgiaa, jossa Yhdysvaltain kaunein, upein ja tappavin saa auringon hohkamaa mainosaikaa aivopestäkseen lisää nuoria sotarintamalle. Sitä ennen voi nauttia kuitenkin kahden ja puolen tunnin edestä melskaavia robotteja.