Jodie Foster tähdittää latteaa lentokonetrilleriä, joka toistaa kliseitä kyllästymiseen saakka.
Nicole Kasselin ohjaama elokuva on puolueeton näkemys pedofiliasta tuomitun henkilön uudesta elämästä vihamielisessä yhteiskunnassa.
John Landisin alkupään tuotantoon kuuluva kauhukomedia lukeutuu genrensä kulttiklassikoihin.
Martin Scorsesen elämänkerrallinen elokuva yhdestä lentoalan vaikutusvaltaisimmista pioneereista, jonka tuhoksi koitui henkilö itse.
Haaksirikkoutuneelta purjelaivalta autiolle saarelle pelastautuneen perheen seikkailuntäyteinen tarina.
Stanley Kubrickin Full Metal Jacket on mieleenpainuva sotaelokuva, joka ei kuitenkaan yllä aivan miehen parhaimpien joukkoon.
Yksi aikamme merkittävimpiä avaruuselokuvia on myös ohjaajansa parhaimmistoa. Klassisen rauhallista etenemistä alusta loppuun saakka.
Ryöstön kohteena San Franciscon ravirata ja panoksena kahden miljoonan dollarin potti. Elokuva avasi Stanley Kubrickille tien tähtiin.
Kesä käy kuumaksi ja metsästyskaudet alkavat. Taattua A-viihdettä Isolla-Arskalla.
Kielitaidoton hispaano palkataan periamerikkalaisen perheen kodinhoitajaksi tylsässä komedian ja draaman hybridissä. Perheenisän roolissa virnuilee suuresti arvostamani Adam Sandler.