On vuosi 1942 ja Suomella aseveljeys Saksan kanssa. Kun Arno Anthonin (Kari Hietalahti) johtama valtiollinen poliisi päättää lähettää kahdeksan Itävallasta tullutta juutalaista laivalla Talliinnaan ja sitä kautta keskitysleirille, suomenjuutalainen liikemies Abraham Stiller (Ville Virtanen) tekee kaikkensa estääkseen syyttömien karmean kohtalon. Mutta hyvät harvoin palkitaan, paha jää yleensä rankaisematta ja viattomat kärsivät aina.

Klaus Härön Ei koskaan yksin kertoo tosipohjaista tarinaa kuin Steven Spielbergin Schindlerin lista (1993), piirtää kuvan yhden ihmisen ponnistuksista yrittää pelastaa muiden elämän, vaikka toteutustapa onkin täysin erilainen.

Yli 15 vuotta tuottajansa Ilkka Matilan kanssa elokuvaa suunnitelleella Häröllä on kadehdittava taito suodattaa elokuvistaan pois kaikki turha, josta vain 85 minuuttinen Ei koskaan yksin on hieno esimerkki. Takaumana kerrottu, monisyinen tarina ideologioista, ihmisoikeuksista, syyllisyydestä ja anteeksiannosta ehditään kyllä esittää siinäkin ajassa, kun kerronta ja sen tapa on kunnossa.

Mukavalla neljän miljoonan euron budjetilla on taitavilla tekijöillä onnistuttu luomaan näyttävä epookki ja uskottava ajankuva, jota tukee Robert Nordströmin vastavaloissa kylpevä kuvaus sekä Matti Byen hieno musiikki. Katsojalle monia yhtäläisyyksiä nykyhetken maailmaan vetävän tarinan ovat dramatisoineet Härö ja Jimmy Karlson Rony Smolarin kirjoittaman elämäkerran Setä Stiller – Valpon ja Gestapon välissä (2003) pohjalta.

Ville Virtanen tekee tapansa mukaan antaumuksellista työtä ilman turhia liikkeitä, rakentaa Stillerinsä aidoksi ja uskottavaksi henkilöksi, jonka mission ottaa todesta. Turhankin usein koomisissa rooleissa nähtävä Kari Hietalahti näyttää, että osaa astua myös pimeäälle puolelle Valpon armottoman Anthonin nahoissa. Hannu-Pekka Björkman on ministeri Väinö Tanner, Nina Hukkinen Stillerin vaimo Vera ja Satu Tuuli Karhu ikääntynyttä Stilleriä haastatteleva toimittaja.
Kollmannin pariskuntaa, Georgia ja Jankaa näyttelevät Rony Herman ja Naemi Latzer.

Vaikka Ei koskaan yksin sijoittuukin ajallisesti ihmiskunnan historian mustimpiin aikoihin, se sivaltaa viiltävästi myös eriarvoisuutta korostavaa nykyhetkeä. Härön hienon humaanin elokuvan ääni soi kirkkaana ihmisoikeuksien puolesta ja sen sanoma on nyt tärkeämpi kuin koskaan.