Oliver Stonen vuonna 1987 ohjaama terävä kuvaus Wall Streetin pörssimaailmasta on säilyttänyt ajankohtaisuutensa hyvin. Pääosissa Michael Douglasin lisäksi isä ja poika Sheen.
William Wylerin ohjaama lämminhenkinen romanttinen komedia puolen vuosisadan takaa. Elokuvaa tähdittävät tuolloinen supertähti Greogy Peck ja uusi tulokas Audrey Hepburn.
Legendaarisen Akira Kurosawan alkuperäiseen käsikirjoitukseen perustuva trilleri jossa Alaskan jylhissä erämaissa vankilasta pakenevat Jon Voight ja Eric Roberts.
Kaksinkertainen Oscar-voittaja Gene Hackman on esiintynyt uransa aikana useissa hienoissa elokuvissa. Sensijaan tämän Nicholas Meyerin ohjaaman hirvityksen Hackman epäilemättä mieluusti unohtaisi.
James Clavellin romaaniin perustuva minisarja Shogun tuo 1600-luvun mystisen Japanin kaikessa komeudessaan ruudulle. Sarjan DVD-julkaisu on suorastaan kulttuuriteko.
Taas kerran on Agatha Christien dekkariklassikko Kymmenen pientä neekeripoikaa innoittanut elokuvantekijöitä. Tällä kertaa ohjaajan pallilla hääri James Mangold tähtinään mm. John Cusack, Ray Liotta ja Jake Busey.