Upea norjalainen draama Oslon yössä kohtaavista ihmiskohtaloista.
Täyskäännöksen tehneen Kim Ki-dukin yhdeksäs ohjaustyö on rauhallisesti etenevä elämänmyönteinen elokuva.
Pulitzer-palkittuun näytelmään perustuva kuusiosainen minisarja, joka kertoo 1980-luvun AIDS-kriisistä Yhdysvalloissa.
Laadukas draama irlantilaisen perheen seikkailuista ihmeellisessä Amerikassa.
Pikkupoika Oskar ja peltirumpu. Näennäisen yksinkertaisista aineksista syntyy elokuvataiteen mestariteos.
Karismaattinen ranskalaisnäyttelijä Gerard Depardieu on Cyrano de Bergerac, juhlallisesta tuulenhalkaisijastaan tunnettu 1600-luvun upseeri ja herrasmies, jolla ei kuitenkaan ollut onnea rakkaudessa.
Bernardo Bertoluccin ohjaama draama ihmisistä eksyksissä yhdessä toistensa kanssa, taustana 1940-luvun lopun Afrikan huikeat maisemat.
Curtis Hansonin ohjaama 8 Mile käsittelee rap-artisti Eminemin johdolla Detroitin freestyle-kulttuuria.
Yllättäen leskeksi jäänyt oopperadiiva koettaa parantaa suhdettaan teini-ikäiseen poikaansa Bernardo Bertoluccin pitkäveteisessä draamassa.
Kulttuurinurkassa tutustumme tänään kolmeen eri aikakaudella tehtyyn filmatisointiin William Shakespearen klassikkonäytelmästä Hamlet.