Kaksi ystävää ja rauhaa ylläpitämään koulutettua eliittisotilasta joutuvat vastakkaisille puolille 1600-luvulle sijoittuvassa korealaisessa elokuvassa.
Sam Raimin debyyttiohjaus kuuluu leffahistorian tunnetuimpien kauhuleffojen joukkoon. Kulttimainetta siis on, mutta miten on elokuvallisten ansioiden laita?
Mies kidnapataan ja hän herää hylätystä hotellista, jonka menneisyys kätkee sisälleen raakoja väkivallan tekoja. Tämän jälkeen mikään ei ole enää kohdallaan.
Tämä Alfred Hitchcockin vähemmän tunnettu elokuva valmistui hieman toisen maailmansodan syttymisen jälkeen ja on eittämättä aikansa lapsi, mutta kuinka toimii sota-ajan paranoia yli 60 vuotta myöhemmin?
Lapsuutensa Krakovan getossa viettänyt Roman Polanski on tehnyt loistavan tosipohjaisen elokuvan Wladislaw Szpilmanin huikeasta eloonjäämiskamppailusta toisen maailmansodan aikaisessa Varsovassa