Dokumentti maailman kuuluisimman yhtyeen vuosina 1962-1966 pitämistä, liki 250 konsertista.
Jännittävä ja koskettava fantasia pojasta, joka saa oppaakseen jättimäisen, elävän puun.
Vauhdikas, mutta niin nähty koko perheen animaatio trollseista ja näitä syövistä, ilkeistä bergeniläisistä.
Doctor Strange on yksi parhaista Marvel-elokuvista
Täysin uniikki, räävi ja ronski aikuisten animaatio nakkimakkarasta, jolle paljastuu perimmäinen totuus ruuan kohtalosta.
Napakampi esiosa hölmölle Ouija -elokuvalle kertoo pahan spiritismilaudan synnystä.
Tom Hanks palaa kolmannen kerran kielitieteilijä Robert Langdonin rooliin selvittämään mahdollisesti uhkaavaa maailmanloppua kokoisekseen liukkaasti liikkuvassa, mutta logiikasta vapaassa toimintajännärissä.
Disneyn liveversio rakastetusta piirrosklassikosta, jossa pikkupoika löytää metsästä ihkaoikean lohikäärmeen.
Hyytävä psykologinen trilleri murhasta ja sen mahdollisesta tekijästä.
Hauska ja vauhdikas koko perheen seikkailu vauvoja työkseen kuskaavista haikaroista.