Kaksi vuotta mielisairaalassa virunut Arthur Fleck, eli Joker, löytää musiikin ja tapaa sielunkumppaninsa Harleyn hittileffan uuden tien valinneessa jatko-osassa,
Ridley Scottin mammuttieepos maailmankuulusta keisari Napoleon Bonapartesta.
Ari Asterin surrealistinen painajaisseikkailu ei ole kaikkien juttu.
Synkkä ja raadollinen kuvaus Batmanin arkkivihollisen Jokerin syntymästä.
Raju, mutta myös ajatuksekas western veljeksistä, joita väkivalta seurasi.
Rankka ja riisuttu trilleri ex-sotilaasta, joka työkseen pelastaa nuoria tyttöjä pedofiilirinkien kynsistä.
Toisenlainen tulkinta raamatun kertomuksesta Maria Magdaleenasta, joka löytää Jeesuksen.
Woody Allenin trilleriksi kasvava draama yliopistoprofessorista, jonka elämänilo palautuu vasta rikoksen myötä.
Spike Jonzen koskettava, hauska ja persoonallinen elokuva miehestä (loistava Joaquin Phoenix), joka rakastuu uuteen tietokone-ohjelmaansa.
Monisyinen ja hallittu draama rikkinäisen ihmisen halusta uskoa ja saada ohjausta.